Opintojakson kuluessa on tavoitteena tarkastella ihmisen koko elämänkaaren aikaista oppimista ja kehittymistä. Usein kasvatuspsykologian ajatellaan liittyvän sellaisiin tilanteisiin, joissa on mukana kasvattaja ja kasvatettava ja kohdistuvan näin ollen yksilötasolle. Kuitenkin kasvatuspsykologian alaan kuuluu suuri joukko yhteisötason käsitteitä, eivätkä kaikki ilmiöt selity pelkkää yksilötasoa tarkastelemalla. Osittain kasvatuspsykologinen ote laajenee käsittämään erilaisia sosiaalisia käytäntöjä ja kulttuurisia merkityksiä. Kasvatuspsykologia käsittää siis monien muiden tieteenalojen tavoin suuren joukon erilaisia ja eri aikakausien tuottamia teorioita ja käsityksiä ihmisen toiminnasta. Osa näistä on jopa keskenään ristiriitaisia. Kasvatus ja oppiminen ovat niin ikään käsitteinä niin monimuotoisia ja laajoja, ettei niitä voida ajatella selitettävän vain yhden ja kaikenkattavan teoreettisen kehyksen avulla.
Kasvatuspsykologialle kohdistuu odotuksia tarjota tukea käytännön toimintaan. Tämä sinänsä ymmärrettävä ajatus on kuitenkin ongelmallinen. Käytännöllisten, yksinkertaisten ja jokaiseen tilanteisiin pätevien suositusten antaminen on vaikeaa, monin paikoin jopa mahdotonta. Kasvatus- ja opetustilanteet ovat yleensä erittäin monimutkaisia, eivätkä selity yksinomaan kasvatuspsykologian keinoin. Tieteellisen tutkimuksen tuottama tieto on myös yleensä saatu erityisesti tutkimusta varten järjestetyissä olosuhteissa tai on muutoin yksittäiseen aikaan, aiheeseen tai tilanteeseen sitoutunutta. Sen vuoksi suora soveltaminen käytännön olosuhteisiin ei useinkaan ole paikallaan. Siitä huolimatta viimeaikainen kehitys on tuonut tutkimusta lähemmäs käytännön tilanteita. Samalla teorioissa koko ajan korostuu se, että tulokset ovat hyvin sidoksissa tilannekohtaisiin tekijöihin (engl. situational knowledge, contextual knowledge). Kasvatustilanteiden tulkinta ja jäsentäminen on sen vuoksi aina sovitettava kulloiseenkin tilanteeseen eikä valmiita toimintareseptejä ole useinkaan tarjolla.
Ihmisen tiedollisen kehityksen monimuotoisuutta voidaan tarkastella aiempaa selvemmin yhdistämällä eri suuntausten tietoa toisiinsa: ihmisten synnynnäisiä taipumuksia (nativismi), toistuvien kokemuksen vaikutuksia hermoverkkoihin (konnektionismi) ja ihmisen ajattelurakenteiden muotoutumista (konstruktivismi) yhdessä tarkastellen. Toisaalta on esitetty että yksilön mielen sisäisten prosessien kuvaamisen (acquisition) ja yhteisöjen toimintaan osallistumisen (participation) myötä tapahtuvan oppimisen selityksiä tulisi yhdistää. Liian usein puhutaan vain jommasta kummasta näkökulmasta.
