flickr.com
Mikä on historiallisen näkökulman merkitys kasvatuksessa? Historia tutkii ihmisten ja yhteiskuntien historiaa ja sen mukaan historian tuntemuksesta on hyötyä nykyisyyden ymmärtämisessä. Nykyisyyden ymmärtäminen on mahdollista vain, jos tiedämme miten se on kehittynyt menneisyydestä. Menneisyys on eräs näkökulma nykyisyydestä ja se antaa viitteitä kulloinkin ajankohtaisten ongelmien ratkaisuun. Historiankirjoitus on kuitenkin muuttuvaa, koska tieto menneisyydestä lisääntyy koko ajan ja jokainen sukupolvi sekä kulttuuri asettavat menneisyydestä jäljelle jääneille lähteille uusia kysymyksiä.
Kasvatuksen historian tehtävä on kuvata kasvatusprosessia sellaisena kuin se on esiintynyt menneisyydessä erilaisten yhteiskuntien piirissä. Voidaan sanoa, että termillä kasvatuksen historia tarkoitetaan toisaalta kasvatuksen historiallista menneisyyttä ja toisaalta tätä menneisyyttä tutkivaa tiedettä. Kasvatuksen ja koulutuksen historian tutkimus voidaan jaotella karkeasti kolmeen ryhmään. Ensinnäkin on tutkittu koulutuksen vaiheita. Koska huomattava osa koulutuksesta on tapahtunut koululaitoksessa, koululaitoksen vaiheiden tutkimus on ollut luonnollinen ja perustaa luova tutkimuskohde. Koululaitoksen tutkimus hajaantuu yksittäisten koulujen suppeista historiikeista eri koulumuotojen (mm. kansa- ja oppikoulun) perusteellisiin historiikkeihin. Toisaalta kasvatuksen historian tutkimus on kohdistunut kasvatusaatteisiin ja -ajattelijoihin. Kolmanneksi on tutkittu koulutusta yhteiskunnallisena ilmiönä.
Kasvatuksen suhdetta yhteiskunnan muutokseen voidaan kuvata myös kolmen erilaisen ulottuvuuden näkökulmasta. Konservatiivinen lähestymistapa näkee kasvatuksen säilyttäjänä. Vanhempi sukupolvi siirtää kasvatuksen avulla uuteen sukupolveen pysyviä länsimaisia arvoja. Näkemyksessä on leimallista muutosvastaisuus sekä usko yhteiskuntajärjestelmän vakauteen. Progressiivinen lähestymistapa puolestaan asettaa tavoitteeksi yhteiskunnan muuttamisen kasvatuksen kautta. Pyrkimys on kasvattaa muutoskykyisiä yksilöitä, jotka pystyvät jatkuvasti asettamaan tavoitteita sekä itsensä että yhteiskunnan kehittämiseksi. Päämäärä on itseään kehittävä, mutta ei valmiiksi suunniteltu yhteiskunta. Kolmas rekonstruktiivinen lähestymistapa korostaa progressivismin tavoin koulutuksen merkitystä yhteiskunnan muuttajana. Pyrkimyksenä on mahdollisimman laajan sosiaalisen muutoksen toteuttaminen yhteiskunnassa. Rekonstruktivismin edustajat eivät kuitenkaan luota suunnittelemattomaan muutokseen, vaan muutoksen suunta määritellään mahdollisimman tarkkaan etukäteen.