Aikuiskasvatuksen psykologia -opintojakson tavoitteena on luoda katsaus aikuisen oppimisen ja työelämässä toimimisen keskeisiin tekijöihin. Opintojaksolla tarkastellaan elinikäisen oppimisen ajatusta ja sen limittymistä työelämän kysymyksiin sekä syvennytään pohtimaan yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista, niiden haasteita ja rajanylitysmahdollisuuksia.
Työelämän voimakas murros asettaa perinteisen työyhteisön käytännöt kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yksilön kannalta liikkeessä pysyminen tarkoittaa jatkuvaa monitasoisten taitojen ja valmiuksien omaksumista ja niiden päivittämistä. Keskeisiksi kilpailuvalteiksi tulevat ryhmätyötaidot, joustavuus sekä viestintätaidot. Reflektiivinen oman toiminnan tarkastelu sekä sen asemointi ympäröivään toimintaympäristöön asettavat yksilön sopeutumiskyvyn ja elämänhallintataidot koetukselle. Lisäksi elämänkaaren varrelle sijoittuvat erilaiset kehitystehtävät ja -kriisit laittavat yksilöt pohtimaan entistävoimakkaammin kunkin elämänvaiheen merkitystä osana omaa elämänkulkuaan. Elämänkulun rakentumisesta ehyeksi, yhtenäiseksi tarinaksi tulee yhä vaikeampaa. Yksilö joutuu tasapainoilemaan useiden rinnakkaisten ja päällekkäisten elämäntapahtumien ristiaallokossa, joista työelämän edellyttämät muutokset eivät ole vähäisimpiä. Vastauksena muutosvaatimukseen nähdään oppiminen ja koulutus. Tietojen ja taitojen päivityksen, ja mahdollisesti uuden ammatin opiskelun lisäksi koulutuksesta haetaan uutta näkökulmaa omaan elämään. Aikuisena opiskeluun tuo oman lisänsä myös se, että opiskelu limittyy usein osaksi elämän ruuhkavuosia; työn, perheen, vapaa-ajan rinnalle. (Kilpeläinen 2004, 6; Purtilo-Nieminen 2008, 201–202.)
Oppiminen on aina ensikädessä yksilössä tapahtuvaa muutosta, johon kuitenkin ympäristö vaikuttaa keskeisesti tarjoamalla mahdollisuudet ja puitteet. Yksilön ja työyhteisön vuoropuhelu, ”yhteen hiileen puhaltaminen”, ovat organisaatioiden menestymisen avain ja elinkelpoisuuden ehdoton edellytys. Myös ristiriitaisuuksien löytäminen toimintakulttuureista ja niiden uudenlainen jäsentäminen tutuksi tulleissa käytännöissä nousevat entistä keskeisempään asemaan organisaatioiden menestystarinoiden rakentamisessa. Epäonnistumisen tai onnistumisen syitä ei enää voida etsiä yksilöstä vaan vastuussa ratkaisuista ovat entistä enemmän ryhmät ja tiimit. Myös perinteisten yritysjohtajien ja esimiesten asema näyttäytyy uudessa valossa, sillä heidän keskeiseksi tehtäväkseen ylhäältäpäin tapahtuvan johtamisen sijaan tulee enemmänkin yhteishengen luominen sekä riittävien yksilöllisten kehitysmahdollisuuksien takaaminen.
Tiina Tuijula, KT, yliopisto-opettaja