Opintojaksolla tarkastellaan aikuisen oppimista ja siihen liittyviä psykologisia tekijöitä kuten aikuisen ammatillista kasvua ja identiteettiä, aikuisuutta elämänvaiheena, oppimisen ja työn asemaa ja merkityksiä aikuisen elämässä sekä identiteetin kehittymisessä. Suomalaisen aikuisuuden olemus on historian saatossa muuttunut suhteessa koulutukseen, työhön, perheeseen, asumisjärjestelyihin ja arvostuksiin. Kuitenkin erilaiset ihmisen elämänkaareen liittyvät realiteetit ja esimerkiksi kouluttautumiseen, työhön ja perheeseen liittyvät tietyt siirtymät ovat yhä edelleen tärkeitä määrittäjiä eri ikävaiheille ja niiden rajakohdille. (Laakkonen, Manninen & Kauppila 2017, 6.)
Aikuisuus ei ole yksiselitteinen ikävaihe tai johonkin elämäntapahtumaan kiinnitettävissä oleva. Yleisesti määritellen aikuisuus kattaa varhaisaikuisuuden (noin 20-vuotiaasta 40-vuotiaaksi), keskiaikuisuuden (keski-iän) (noin 40-vuotiaasta 65-vuotiaaksi) sekä sitä seuraavat myöhäisaikuisuuden eri ikävaiheet. Aikuisuuteen sisältyy paljon erilaisia tehtäviä ja tapahtumia, jotka vaativat yksilöltä sopeutumista. Tyypillisiä aikuisuuteen liittyviä asioita ovat esimerkiksi itsenäistyminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä, työelämään astuminen ja työelämässä selviytyminen, vastuullisuus sosiaalisissa suhteissa ja perhe-elämässä, ammatillisen tyytyväisyyden saavuttaminen ja ylläpitäminen esimerkiksi kouluttautumisen avulla ja omiin fyysisiin muutoksiin sopeutuminen. Työ ja työelämä ovat keskeisiä asioita aikuisen ihmisen elämässä ja ne ovatkin usein olleet erityisen kiinnostuksen kohteena aikuiskasvatuksen psykologiaan liittyvissä tutkimusasetelmissa.
Työmarkkinoiden katsotaan 2000-luvulla jakautuneen ikään kuin kahtia; vakaisiin ja epävakaisiin työmarkkinoihin. Osa työvoimasta, erityisesti ikääntyneet, vähän koulutetut ja työttömät ovat ajautuneet yhä lyheneviin työsuhteisiin. Samoin nuoret, opiskelijat, freelancerit ja myös naiset saattavat joutua kohtaamaan alati epävakaistuvat työmarkkinat. Ammattiin saatetaan valmistua monta kertaa ja työura voi muodostua hyvin useista lyhyistä ja pitemmistä työsuhteista. Omien taitojen jatkuvan kehittämisen vaade on arkipäivää ja saattaa uuvuttaa ja asettaa ihmisen henkisen jaksamisen koetukselle. Vakinainen kymmenien vuosien sama työsuhde ja saman työn tekeminen vuodesta toiseen voi tulevaisuudenkuvana olla osalle ihmisistä myös kauhistuttava uhkakuva. Yhtenä nykyajan ilmiönä nähdään myös kriittinen näkökulma niin sanottuun valmiiseen käsikirjoitukseen. Nykyaikaan liittyykin erilaisten, yksilöllisten elämänvalintojen tekeminen ja hyväksyminen. Saamme välillä lukea mediasta, blogeista ja lehdistä erilaisista yksilöllisistä ratkaisuista, irtiotoista työelämästä ja muista sitovista velvollisuuksista irtautumisista. Tavoiteltavaa onkin pikemminkin pyrkiä löytämään oma polku työmarkkinoilla kuin edetä uralla suoraviivaisesti. (Soininen 2015; Laakkonen ym. 2017.)
Työelämän voimakas murros haastaa yksilön huolehtimaan omasta työmarkkinakelpoisuudestaan ja kehittämään itselleen elinikäisen oppijan identiteetin. Keskeisiksi kilpailuvalteiksi nousevat muun muassa joustavuus ja muutoksensietokyky, kehittymisvalmius ja yhteistyötaidot. Toisaalta elämänkulun rakentuminen ehyeksi, yhtenäiseksi tarinaksi on yhä vaikeampaa toisaalta muutos luo myös lukemattomia mahdollisuuksia uuteen. Elinikäinen oppiminen voidaankin nähdä sekä vaateena että mahdollisuutena. Tietojen ja taitojen päivityksen ja mahdollisesti uuden ammatin opiskelun lisäksi koulutuksesta haetaan uutta näkökulmaa, yhteisöllisyyttä, henkistä kasvua ja voimaantumista omassa elämässä. Aikuisena opiskeluun tuo oman lisänsä myös se, että opiskelu limittyy usein osaksi elämän ruuhkavuosia; työn, perheen, vapaa-ajan rinnalle.
Tiina Tuijula, yliopistonlehtori, KT