Veera Knuuti ja Hilkka Näse
4Hjärjestö on kansalaisjärjestö, joka edistää lasten ja nuorten työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä. Järjestön kautta yli 13 vuotiaat nuoret voivat työllistyä 4Hyhdistyksen tehtäviin esimerkiksi kerhonohjaajaksi tai työtehtäviin asiakastilausten mukaan. Yrittäjyydestä kiinnostunut nuori voi perustaa oman 4HYrityksen ja työllistyä siten. Työmahdollisuuksista ja yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria tuetaan erilaisin kurssein ja valmennuksin. Verkon kautta tapahtuvan tuen kasvava tarve on järjestössä havaittu ja tunnistettu. Haasteena on yhdistää nuorille suunnattuihin verkkoneuvontapalveluihin edullinen hinta, helppokäyttöisyys ja pitkäikäisyys. Valmiiden tietopakettien kokoaminen edellyttää jatkuvaa päivitystyötä ja toisaalta valmiiden vastausten antaminen ei vastaa 4H:n kasvatusajattelua ja yrittäjyyskasvatuksen periaatteita. Projektimme pyrki löytämään tapoja tukea 4Hnuorten omaehtoista tiedonhankintaa. 4Hnuorilta saadun palautteen mukaan esimerkiksi yrittäjyyteen ja kesätyönhakuun liittyvä omatoiminen tiedonhankinta kaipaa tukea. 4H ei pysty suoraan vastaamaan nuorten tiedontarpeisiin, ja projektin myötä pyritään löytämään keino tukea nuorten omaa tiedonhankintaa. Projektissa pyritään laatimaan tiivis tiedonhankintaprosessia tukeva tietopaketti, joka sisältää vinkkejä, esimerkkejä ja pieniä harjoituksia. Esimerkeissä pyritään käyttämään 4Hnuorten tiedontarpeisiin liittyviä aihealueita.
Verkostoituminen antaa uusia avaimia
Tietoja viestintätekniikan opetuskäytön projekti opintokokonaisuus loi luontevan verkostoitumismahdollisuuden 4Hjärjestölle ja kirjastolle, jonka edustaja myös löytyi ryhmästämme. Tiedonhaun opetus kuuluu Suomen yleisten kirjastojen tärkeimpiin tehtäviin, etenkin lasten ja nuorten kohdalla. Monissa kunnissa tämä toteutuu kirjaston ja koulun läheisessä yhteistyössä luokille suunnatuissa opetustuokioissa, mutta määrällisesti opetusta voisi olla huomattavasti nykyistä enemmänkin. Tietoa kun on nykymaailmassa kaikkien saavutettavissa rajaton määrä, mutta spesifeihin tiedon tarpeisiin vastaavan tiedon löytäminen on elinikäinen oppimisprosessi ja tärkeä kansalaistaito. Tiivis tiedonhankinnan opetuspaketti auttaa tukemaan 4H:n kasvatusajatusta, joka perustuu tekemällä oppimiseen. Juuri 4Hnuorten kaltaiset aktiiviset nuoret ovat erinomainen kohderyhmä tiedonhankintataitojen terävöittämiselle, sillä heillä on omista kiinnostuksenkohteista ja tarpeista kumpuavia hyvinkin täsmällisiä tiedontarpeita. Kun tiedontarve on konkreettinen ja omakohtainen, on myös motivaatio uuden oppimiseen yleensä hyvä, ja onnistumisen kokemukset palkitsevampia. Tiedonhankintataidot ei ole ulkoa opeteltava rimpsu tai kertasuoritus, vaan sekoitus tietotekniikan haltuunottoa ja omien havainnointikykyjen tunnistamista ja kehittämistä. Opetuspaketti on myös hyvä paikka muistuttaa nuoria siitä, että kirjasto on kaikille avoin tietovaranto, ja kirjaston henkilökunta on paikalla auttamassa asiakkaita, myös tiedonhankinnan haasteissa.
Tieto hukassa? – tiedonhaun supertreenit
Koska 4H ei pysty suoraan vastaamaan nuorten tiedontarpeisiin, projektin myötä pyrittiin löytämään keino tukea nuorten omaa tiedonhankintaa. Projektin aikana laadittiin tiedonhankintaprosessia tukeva tietopaketti, joka sisältää vinkkejä, esimerkkejä ja pieniä harjoituksia. Esimerkeissä käytetään 4Hnuorten tiedontarpeisiin liittyviä aihealueita. Tietopaketin testialustaksi valittiin Padlet, joka on helppokäyttöinen ja helposti jaettava julkaisukanava. Sivun osoite on http://padlet.com/hilu_nase/tietohukassa . Sen yksityisyysasetukset on helppo asettaa niin, että valitut henkilöt pystyvät muokkaamaan sisältöä jopa ilman kirjautumisia, mutta sisällöt voi lukita muilta käyttäjiltä. Sisällöt kuitenkin myös helposti siirrettävissä muille alustoille. Tietopaketti sisältää vinkkejä, esimerkkejä ja harjoituksia muun muassa tiedontarpeen määrittämisestä ja sopivien hakusanojen löytämisestä, erilaisista tiedonlähteistä, internetin kuvahauista, tiedon luotettavuuden arvioinnista ja Googlen tehokäytöstä.
Nuorilta saatu palaute
Tieto hukassa kokonaisuutta testattiin pienellä joukolla 15-17 –vuotiaita nuoria. Kaikki nuoret olivat jo valmiiksi kiinnostuneita 4H-yrityttäjyydestä ja siitä näkökulmasta tarve monenlaiselle tiedolle oli jo olemassa. Nuoret antoivat palautetta vapaamuotoisesti, ilman erityisiä kysymyksiä tai lomakkeita. Nuorten kommenttien lisäksi nuorten reaktioita havainnoitiin. Nuoret olivat kokonaisuudesta innostuneita. Oli selvästi havaittavissa, että tehtävät herättivät mielenkiintoa sillä nuoret spontaanisti kokeilivat useita hakuvinkkejä. Hakutulokset yllättivät ja herättivät keskustelua, esimerkiksi pitsa ja pizza vaihtoehtoisina hakusanoina kiinnostivat. Nuoret kokivat kokonaisuuden hyödyllisenä eikä liian laajana tai suppeana. Testaamiseen osallistuneiden nuorten motivoiminen oli helppoa sillä heillä oli jo olemassa tiedonhankintatarpeita.
Johtopäätökset
Projektin aikana tuotettu Tieto hukassa kokonaisuus soveltuu erinomaisesti 4H-toimintaan. Projektin aikana käytetty Padletsivusto ei kuitenkaan tule kyseeseen, vaan tehtävät on pystyttävä sijoittamaan 4H:n verkkosivustoille. 4Hjärjestöllä on parhaillaan kehitysvaiheessa yli 13-vuotiaiden oppimisen kokoava 4H-akatemia.Tarkoituksena on koota saman otsikon alle jo olemassa olevia asioita, joihin liittyy osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä nuorten omaehtoista taitojen kehittämistä tukevia tehtäviä. Tehtävät jaotellaa kokonaisuuksiin esim. kesäkahvilan perustaminen, kesätyön hakeminen, omien vahvuuksien tunnistaminen. Tiedonhakuun liittyvät tehtävät sopivat pedagogisesti 4Hakatemian ajatukseen. Valmiiksi annettujen vastausten sijaan nuoria kannustetaan omaan aktiivisuuteen, jota kautta myös syvempi oppiminen mahdollistuu.
LÄHTEET
Haasio, Ari. 2015. Löydä! Opas helppoon teidonhakuun. Helsinki: Avain.
Niskanen, Matti. 2013. Hakukone haltuun. Helsinki: Finn Lectura.
Suomen 4Hliitto www.4h.fi Viitattu 21.4.2016
Tiedonhakijan reitti Kirjastoreitti. Oulun kaupunki. http://www.ouka.fi/oulu/kirjastoreitti/tiedonhakijanreitti Viitattu 21.4.2016
Search operators. https://support.google.com/websearch/answer/2466433?hl=en Viitattu 21.4.2016.
Dharmesh, Shah. 2015. How to Search on Google: 31 Advanced Google Search Tips. http://blog.hubspot.com/blog/tabid/6307/bid/1264/12QuickTipsToSearchGoogleLikeAnExpert.
aspx . Viitattu 21.4.2016.
Projekteissa opittuaTieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön projektityöt 20161.3.2016