Jenni Joronen ja Sanni Korkkinen
Kuka ja miksi?
Kaksi kieltenopettajaa päätti pistää päänsä yhteen ja pohtia, kuinka he saisivat vaihtelua oppitunteihin. Oppilaat haluttiin aktiivisesti hakemaan tietoa, oppimaan uusia opiskelu-keinoja ja luomaan itse oppimateriaalia. Ja oppimaan kieltä! Tämän projektin tarkoitus oli luoda itse videoita, tarkemmin digitarinoita. Kokemus oli ensimmäinen sekä opettajille että oppilalle, joten tavoitteena oli oppia koko prosessista: kuinka digitarina käsikirjoitetaan, kuvataan, editoidaan ja lopuksi esitellään luokalle.
Koulu tänään ja huomenna
Opetus ja opiskelu suomalaisessa peruskoulussa on murroksessa. Tekniikan käyttö
ja digitalisoituminen ovat kouluissa arkipäivää ja opettajan on pysyttävä ajan tasalla. Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma astuu voimaan syksyllä 2016 ja se peräänkuuluttaa
laaja-alaisen osaamisen kehittämistä ja oppilaiden aktiivisuutta opetuksen ja oppimisen kaikissa vaiheissa. Oppilaita tulisi rohkaista osallistumaan opetukseen ja tuomaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan esille. Tämä projekti on tekijöilleen kokeilu, joka toivottavasti poikii jatkoprojekteja myös muiden aineiden oppitunneilla.
Teoriaa
Artikkelissa ”Digitarinat – elämyksiä, oppimista ja yhteisöllisyyttä” Kari Kumpulainen toteaa digi-tarinoiden olevan ”tieto-koneella toteutettu kuvakertomus”, jossa yhdistyvät puhe, kuvat, musiikki ja muut äänitehosteet. Tarinan luomisessa on usea eri työvaihe: Työskentely aloitetaan ideoimalla aihe, joka voi olla henkilökohtainen, historiallinen, fantasiaa tai opetuksellinen. Suunnittelusta edetään mediamateraaliin keräämiseen. Mediamateriaalia voivat olla lehtiartikkelit, äänitteet, videoleikkeet sekä tietenkin omat nauhoitukset, valokuvat ja videot. Materiaalin keräystä seuraa käsikirjoituksen tekeminen, jossa suunnitellaan huolella, kuinka tarina etenee ja mitä mediamateriaalia käytetään missäkin tarinan vaiheessa. Kun käsikirjoitus on valmis, voidaan tarinaa olkaa editoimaan. Editointiin on tarjolla runsaasti eri ohjelmia, kuten Microsoftin PhotoStory ja MovieMaker sekä Applen iMovie. Lopuksi tarina julkaistaan sopivaa kanavaa käyttäen. Ajatus digitarinoiden hyödyllisyydestä opetuksessa nojaa pitkälti sosiokulttuuriseen teoriaan; siihen että ihmisen kehitys ja oppiminen tapahtuvat kulttuurisessa ympäristössä ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Prosessiin liittyy vahvasti myös oppimisen oikea-aikainen tukeminen. Tarinaa luodaan yhdessä oppien, opettajan toimiessa ohjaavassa roolissa. (Hakkarainen & Kumpulainen 2011: Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen)
Käytännön projekti toteutettiin valinnaisen saksan ryhmässä, jossa opiskelee 12 kahdeksannen luokan oppilasta. Projekti aloitettiin keskustelemalla siitä, mikä digitarina on ja tutustumalla digitarinan tekemisen ohjeisiin, jotka opettaja oli laatinut artikkelin ”Digitarinat – elämyksiä, oppimista ja yhteisöllisyyttä” mukaan. Artikkeli on julkaistu teoksessa ”Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen” (P. Hakkarainen ja K. Kumpulainen, 2011). Oppilaiden ohje oli tehdä iMovie-ohjelmaa hyödyntäen digitarina, joka liittyy saksan kieleen tai saksankielisten maiden kulttuuriin tai maantietoon. Tarinan sai tehdä 2-3 oppilaan ryhmässä ja aikaa tehtävälle annettiin kaksi kaksoisoppituntia eli yhteensä noin kolme tuntia. Työ aloitettiin keräämällä materiaalia muun muassa kirjoista, lehdistä ja internetistä. Internetin materiaaleja valitessa oppilaita opastettiin myös tekijänoikeuteen liittyvissä kysymyksissä. Käsikirjoituksen oppilaat saivat laatia itselleen sopivimmalla tavalla. Osa ryhmistä hyödynsi iPadien muistioita ja osa laati käsikirjoituksen paperille. Moni oppilas koki käsikirjoituksen tekemisen turhaksi ja opettaja vastasi useampaan kertaan kysymykseen ”Miksei voisi vain laittaa kuvaa toisen perään?”. Suunnitelmallisella työllä syntyi kuitenkin jouhevampia tarinoita ja myös opiskeltavasta kulttuuriasiasta haettiin tarkemmin tietoa. Vain kaksi ryhmän oppilasta oli käyttänyt iMovie-ohjelmaa aikaisemmin, mutta perusasiat oppilaat hoksasivat lähestulkoon ilman opettajan apua. Osa oppilaista arasteli oman äänen käyttöä videolla ja halusivat käyttää ennemmin musiikkia. Valmiit tarinat lähetettiin opettajalle sähköpostitse ja ne katsottiin sekä arvioitiin yhdessä seuraavalla oppitunnilla. Lisäksi opettaja pyysi oppilailta lyhyen kirjallisen palautteen tehtävästä. Digitarinan tekemistä kuvailtiin muun muassa sanoilla ”hauska”, ”mielenkiintoinen”, ”helppo”, ”ihan jees”, ”outo”, ”haastava” ja ”kiva”. Oppilaat kokivat oppineensa ennen kaikkea paljon omasta valitsemastaan aiheesta, mutta lisäksi myös iMovie-ohjelman käytöstä. Kysyttäessä, mitä ryhmä olisi voinut tehdä toisin, moni vastasi, että videosta olisi voinut tehdä vielä pidemmän ja käyttää kerronnassa omaa ääntä.
Digitarinat onnistuivat hyvin, varsinkin huomioiden sen, että tehtävä oli monelle aivan uusi. Opettaja itse koki tehtävän onnistuneeksi ennen kaikkea sen toiminnallisuuden ja oppilaslähtöisyyden vuoksi. Tarinan luominen oli motivoivaa monella eri tavalla; oppilaat saivat itse valita kiinnostavan aiheen, luoda materiaalin ja hyödyntää tekemisessä tieto- ja viestintätekniikkaa. Aikaa tehtävälle oli riittävästi, mutta samalla harjoiteltiin myös sovitusta aikataulusta kiinnipitämistä. Kielten opiskelussa digitarinan laatiminen sopii erityisesti kulttuuriaiheisiin, mutta erityisen hyvin tehtävää voisi hyödyntää laaja-alaisessa opiskelussa, esimerkiksi yhdistellen historiaa, yhteiskuntaoppia tai maantietoa ja kieltä.
Projekteissa opittuaTieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön projektityöt 20161.3.2016