8. Kasvatustieteellinen tutkimus

Kasvatusta tutkiva tiede, kasvatustiede, on iältään noin 150-vuotias. Kasvatusta koskevat kysymykset ovat askarruttaneet ihmiskuntaa kuitenkin jo paljon ennen kasvatustieteen syntymistä, sillä jo kreikkalaiset filosofit pohtivat kasvatuksen kysymyksiä. Miten tällainen käytännön elämään liittyvä taidon alue on muodostunut tieteeksi? Kasvatustiede tuli yliopistoon lähinnä palvelemaan opettajien valmistusta ja tämä lähtökohta määritteli myös sen, mitkä tiedonalat tulivat kuulumaan kasvatustieteen teoreettiseen opetukseen. Kasvatus- ja opetusoppia pidettiin pitkään tieteistä koottuna, opettajille tarkoitettuna ammatillisten aineiden yhdistelmänä, ei varsinaisena tieteenä. Alun perin kasvatus- ja opetusopin nimellä kulkeneen aineen saattoi liittää korkeakoulututkinnon aineyhdistelmään ylimääräisenä aineena. Kasvatustieteen opiskelu omassa tiedekunnassa mahdollistui vasta 1970-luvun puolessa välissä, jolloin myös suuri osa opettajankoulutuksesta siirtyi korkeakouluun.

Edellä esitettyjen erilaisten näkökulmien sekä kasvatustieteen osa-alueiden perusteella voidaan sanoa, että kasvatustiede on nykyisin rakenteellisesti eräs kaikkein moniaineksisimmista tieteistä. Voidaan ajatella, että kasvatustieteen eri osa-alueilla on jopa enemmän yhteistä sen lähi- tai pohjatieteiden kanssa (esim. kasvatussosiologia – sosiologia, kasvatuspsykologia – psykologia) kuin jonkun toisen kasvatustieteen osa-alueen kanssa. Kasvatustieteellistä tutkimusta tehdään myös lähitieteiden alueilla.

Mikä sitten on kasvatustieteen varsinainen tutkimuskohde? Kasvatustieteen tutkimuskohteeksi voidaan sanoa kasvatustodellisuutta. Tällöin kasvatustieteen “sukulaistieteiksi“ voidaan nähdä lähinnä psykologia ja sosiologia, joiden tutkimusmenetelmiä ja teoreettisia lähtökohtia on pyritty käyttämään hyödyksi kasvatustieteessä. Kasvatustiede lasketaan siis tieteiden järjestelmässä toisaalta kasvatusta yhteiskunnallisena ilmiönä ja ihmistä yhteiskunnallisena olentona tutkivaksi yhteiskuntatieteeksi ja toisaalta ihmisen ainutkertaisuutta sekä ymmärtämistä korostavaksi humanistiseksi tieteeksi. Kasvatustieteen itsenäisyyttä korostettaessa käytetään perusteena nimenomaan sen omaa tutkimuskohdetta, kasvatusta. Toisaalta tieteiden välinen yhtenäistyminen (integroituminen) on perusteltavissa sillä, että koulutusta ja opetusta on vaikea tutkia muusta yhteiskunnasta irrallisena ilmiönä.

Perehdy tarkemmin kasvatustieteiden historiaan lukemalla Johdatus kasvatustieteisiin -kirjasta luku Kasvatustieteiden rakenteellinen kehityshistoria.

Tutkimuksen tehtävät

Kasvatustieteellisen tutkimuksen tehtävät ovat johdettavissa tieteellisen tutkimuksen yleisistä tehtävistä, joita ovat ilmiöiden kuvaaminen ja vertailu sekä niiden selittäminen, ennustaminen ja ymmärtäminen. Kuvailevat tutkimukset pyrkivät nimensä mukaisesti kuvaamaan kasvatuksellisia ilmiöitä tieteellisen tarkasti. Niiden tavoitteena on kartoittaa ja kuvailla sanoin, symbolein ja numeroin jotakin ilmiötä. Vertailevan tutkimuksen pyrkimyksenä on ryhmien välinen vertailu. Selittämisellä tarkoitetaan pyrkimystä löytää kootun havaintoaineiston avulla tilastollinen yhteys kahden ilmiön välille tai syy-seuraussuhteen todistamista. Ennustavien tutkimusten tekeminen on kasvatustieteessä ollut verrattain vähäistä, koska ennustaminen on vaikeaa. Tieteellisen tutkimuksen yhtenä tehtävänä on ilmiöiden ymmärtäminen tai tulkinta. Kasvatusprosesseja pyritään ymmärtämään sekä kasvattajien että kasvatettavien näkökulmasta, jolloin tutkija perehtyy tutkimuskohteiden ilmapiiriin, ajatuksiin, tunteisiin ja motiiveihin. Tutkittavan ilmiön kuvailun avulla pyritään siis selvittämään perusteellisesti, mistä asiassa on kysymys, vasta ilmiön hyvän tuntemisen jälkeen on mahdollista löytää tapahtumille syy-seuraussuhteita ja ennustaa tulevia tapahtumia.

Perinteisesti tieteellinen toiminta on jaettu perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen, joista edellisen katsotaan olevan tiedon hankkimista “tiedon itsensä vuoksi“ ja soveltavan tutkimuksen tähtäävän ihmistä hyödyttävän tiedon etsimiseen.

Les black.
flickr.com

Tutkimusongelmat

Kasvatustieteen tutkimusongelmat ovat usein virinneet suoraan joistakin käytännön tilanteissa eteen tulleista pulmatilanteista. Tutkimuksella on näin ollut usein palvelutehtävä, kuten esimerkiksi koulu-uudistusten yhteydessä. Koska monissa tapauksissa yhteiskunta on pitkälle rahoittanut kasvatustieteellistä tutkimustoimintaa, tutkimuksesta edellytetään olevan myös hyötyä koulutus- ja kasvatustoiminnalle. Kasvatustiede nähdäänkin varsin usein käytännön päämääriä palvelevaksi tieteeksi, jossa tavoitteena on käytännön kasvatustyön ja koulutuksen tukeminen. Käytännöllisenä tieteenä kasvatustiede joutuu usein ottamaan kantaa ns. normatiivisiin kysymyksiin eli miten asioiden pitäisi olla. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, mitä aineita opetussuunnitelmaan pitäisi sisällyttää, mitkä opetusmenetelmät auttavat opiskelijoita parhaiten saavuttamaan asetetut tavoitteet ja miten opiskelijaa ohjataan omakohtaiseen tiedonhankintaan. Toisaalta kasvatustieteen tehtävänä on kuitenkin tuottaa kasvatusta ja opetusta koskevaa teoreettista tietoa, joka täyttää tieteelliselle tiedolle asetetut yleiset tuntomerkit. Erilaisiin kasvatustieteen tutkimuskohteisiin tutustut tarkemmin eri opintojaksoissa.

Se, kuuluuko arvoasetelmien tekeminen tieteen tehtäviin, on perinteinen kiistakysymys. Kasvatustapahtumassa päämäärät ja tavoitteet ovat keskeisessä asemassa ja onkin ajateltu, että myös kasvatustieteen tulee osallistua näiden usein arvostuksiin liittyvien kysymysten ratkaisemiseen. Toisaalta on kuitenkin nähty, että kasvatustiede ei voi esittää näihin kysymyksiin oikeita vastauksia, vaan vain esittää vaihtoehtoisia suosituksia sekä kaavailla ja ennustaa niistä aiheutuvia erilaisia seurauksia.

Tutkimusmenetelmät

Tutkimusmenetelmällä tarkoitetaan yleisemmässä merkityksessään sitä tapaa, jolla tutkimus toteutetaan. Tällöin tutkimusmenetelmä käsittää sekä ne prosessit, jotka edeltävät havaintoaineiston keruuta tai yleensä tiedon hankkimista että itse tiedon hankinnan ja sen käsittelyn. Suppeammassa merkityksessä tutkimusmenetelmällä tarkoitetaan nimenomaan sitä tapaa, jolla tarvittava tieto hankitaan. Tämä tapa voi olla empiirinen eli kokemusperäinen tai ei-empiirinen, välittömään kokemukseen perustamaton. Empiirisiä tutkimusmenetelmiä ovat mm. havainnointi, haastattelu ja kyselylomake. Ei-empiirinen menetelmä on vain silloin, kun tieto saadaan ilman minkäänlaista ongelmakenttään liittyviä havaintoja, ts. loogisen päättelyn, intuition tai lukemisen avulla.

Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen keinoin pyritään saamaan kokonaisvaltainen kuva jostakin ilmiöstä, ymmärtämään sitä syvällisemmin ja monesta eri näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä käytetään mm. osallistuvaa havainnointia, vapaamuotoista haastattelua ja keskustelua sekä omaelämänkertoja. Päätelmät tehdään yleensä ilman tilastomatemaattisia keinoja, joskin niitäkin voidaan käyttää. Kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman objektiivista empiiristä tietoa tarkoin rajatusta kohteesta. Tiedonkeruumenetelminä käytetään mm. testejä, fysiologisia mittauksia, kyselylomakkeita ja systemaattista tarkkailua. Johtopäätökset tehdään havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustuen (prosenttiluvut, keskiarvot, korrelaatiokertoimet).

Lähteet

Rinne, R., Kivirauma, J. & Lehtinen, E. 2015. Johdatus kasvatustieteisiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
Hirsjärvi, S. & Huttunen, J. 1995. Johdatus kasvatustieteeseen. Helsinki: WSOY.
Leino, A-L. & Leino, J. 1995. Kasvatustieteen perusteet. Helsinki: Kirjayhtymä.