6. Johdatusta opintojakson teemoihin

Dr Wendy Longo. flickr.com

Di­dak­tiik­ka eli ope­tus­oppi on edel­lä opis­ke­le­mie­si kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­an ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an sekä kas­va­tuk­sen his­to­ri­an, kas­va­tus­fi­lo­so­fi­an ja ver­tai­le­van kas­va­tus­tie­teen ta­voin yksi kas­va­tus­tie­teen osa-alue, joka toi­mii vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa mui­den osa-alu­ei­den ja lähi­tie­tei­den kans­sa. Di­dak­tii­kan tut­ki­mus­koh­tei­ta ovat ope­tus­ta­pah­tu­ma, op­pi­mi­nen ja ope­tus­suun­ni­tel­ma, tii­vis­tä­en; mi­ten to­teut­taa hy­vää ope­tus­ta. Tut­ki­mus voi­daan ja­kaa kah­teen pe­rin­tee­seen: ope­tus­ta­pah­tu­man ku­vai­le­vaan eli desk­rip­tii­vi­seen di­dak­tiik­kaan ja ope­tus­toi­min­nal­le oh­jei­ta an­ta­vaan nor­ma­tii­vi­seen di­dak­tiik­kaan. Eri­tyis­di­dak­tii­kat kyt­key­ty­vät tiet­tyyn ai­nee­seen, si­säl­töön tai kou­lu­muo­toon, voi­daan pu­hua esi­mer­kik­si am­mat­ti­kas­va­tuk­sen tai alku­o­pe­tuk­sen di­dak­tii­kas­ta. Di­dak­tii­kan lähi­ter­mi on pe­da­go­giik­ka, joka viit­taa laa­jem­min kas­va­tus­ta­pah­tu­maan. Di­dak­tii­kan kes­kei­siä kä­sit­tei­tä ovat op­pi­mi­nen ja ope­tus. Kä­si­te ”op­pi­mi­nen” voi­daan ym­mär­tää mo­nin ta­voin, ku­ten tie­don mää­rän li­sään­ty­mi­sek­si; mie­leen pai­na­mi­sek­si; fak­to­jen, tai­to­jen ja työ­me­ne­tel­mien hank­ki­mi­sek­si; mer­ki­tys­ten tul­kin­ta­pro­ses­sik­si; ai­kai­sem­pien kä­si­tys­ten muut­ta­mi­sek­si tai jopa jo­hon­kin ryh­mään so­si­aa­lis­tu­mi­sek­si. Ih­mi­nen op­pii koko ajan ar­jes­sa, har­ras­tuk­sis­sa ja esi­mer­kik­si vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ih­mis­ten kans­sa mut­ta tie­toi­nen, sy­väl­li­nen op­pi­mi­nen on har­vi­nais­ta il­man ope­tus­ta ja mää­rä­tie­tois­ta opis­ke­lua. Ope­tuk­sel­la puo­les­taan tar­koi­te­taan kas­va­tus­ta­voit­tei­den suun­tais­ta in­ten­ti­o­naa­lis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ta, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on ai­kaan­saa­da eri­lais­ten op­pi­joi­den op­pi­mis­ta. (Uusi­kylä & Atjonen 2007, 18–21.)

Oppiminen ja oppimiskäsitykset

”Kai­ken sys­te­maat­ti­sen opet­ta­mi­sen ja opis­ke­lun pe­rus­ta­na on jo­kin kä­si­tys op­pi­mi­ses­ta, sii­tä, mil­lai­nen on op­pi­mis­ta­pah­tu­man luon­ne” (Raus­te-von Wright, von Wright & Soi­ni 2003, 139). Op­pi­mis­kä­si­tys ra­ken­tuu käy­tän­nön tot­tu­muk­sis­ta, ar­vois­ta, asen­teis­ta, kä­si­tyk­ses­tä tie­don ja psyyk­kis­ten pro­ses­sien luon­tees­ta, yh­teis­kun­nal­li­sis­ta pe­rin­teis­tä sekä kul­loi­sen­kin yh­teis­kun­nan ope­tuk­sel­le ja kou­lu­tuk­sel­le aset­ta­mis­ta nor­meis­ta. Myös op­pi­mi­sen tut­ki­mus tu­lok­si­neen vai­kut­taa kul­loin­kin val­lit­se­vaan nä­ke­myk­seen op­pi­mi­sen luon­tees­ta. Be­ha­vi­o­ris­ti­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan op­pi­mis­ta pi­de­tään ul­kois­ten är­syk­kei­den ai­heut­ta­ma­na käyt­täy­ty­mi­sen muu­tok­se­na. Op­pi­jan oma toi­min­ta ja ajat­te­lu sekä yh­tei­nen toi­min­ta mui­den kans­sa jä­te­tään tar­kas­te­lun ulko­puo­lel­le. Kog­ni­ti­vis­ti­nen kä­si­tys op­pi­mi­ses­ta suun­taa huo­mi­on ih­mis­mie­leen, in­for­maa­ti­on pro­ses­soin­tiin ja op­pi­mi­ses­sa sii­hen, mitä yk­si­lö te­kee itse. Tä­män op­pi­mis­kä­si­tyk­sen juu­ret juon­tu­vat 1950-lu­vun lo­pul­le, jol­loin kiin­nos­tut­tiin ul­koi­sen käyt­täy­ty­mi­sen si­jas­ta ih­mis­mie­len si­säi­sis­tä il­mi­öis­tä, kog­ni­ti­ois­ta. (Yrjönsuuri & Yrjönsuuri 2003, 54–55.) Täl­lä het­kel­lä op­pi­mis­tut­ki­muk­ses­sa ol­laan kiin­nos­tu­nei­ta yk­si­lön op­pi­mis­pro­ses­sin ohel­la myös so­si­aa­li­sen ja kult­tuu­ri­sen yh­tei­sön mer­ki­tyk­ses­tä op­pi­mi­ses­sa.

Pe­rin­tei­nen op­pi­mi­sen tut­ki­mus on tar­kas­tel­lut yh­den ih­mi­sen op­pi­mis­ta ja teh­tä­väs­tä suo­riu­tu­mis­ta. Ny­ky­ään näh­dään, että val­ta­osa op­pi­mi­ses­ta ta­pah­tuu vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa mui­den kans­sa. Ajat­te­lun muu­tos­ta on ku­vat­tu siir­ty­mä­nä omak­su­mis­me­ta­fo­ras­ta osal­lis­tu­mis­me­ta­fo­raan. Kes­kei­siä kä­sit­tei­tä ovat esi­mer­kik­si yh­teis­toi­min­nal­li­nen op­pi­mi­nen, jon­ka omi­nais­piir­tei­tä ovat vas­ta­vuo­roi­suus, ja­e­tut ta­voit­teet ja mer­ki­tyk­set, ja­et­tu toi­min­ta ja sen ar­vi­oin­ti sekä yh­tei­sen ym­mär­ryk­sen ra­ken­ta­mi­nen. (Raus­te-von Wright, von Wright & Soi­ni 2003, 59–61.) Wenger (1998) ku­vaa yh­tei­söl­li­sen so­si­aa­li­sen op­pi­mi­sen pro­ses­sin ra­ken­tu­van eri­lai­sis­ta osa­te­ki­jöis­tä (kat­so ku­vio 1), jot­ka ovat op­pi­mi­nen kuu­lu­mi­se­na jo­hon­kin (yh­tei­sö), op­pi­mi­nen jok­si­kin tu­le­mi­se­na (iden­ti­teet­ti), op­pi­mi­nen ko­ke­muk­se­na (mer­ki­tyk­sen­anto) ja op­pi­mi­nen te­ke­mi­se­nä (käy­tän­tö). Näi­den osa­te­ki­jöi­den kaut­ta on mah­dol­lis­ta hah­mot­taa yh­tei­sös­sä ta­pah­tu­van op­pi­mi­sen mo­ni­nai­suut­ta. (Karila & Num­men­maa 2006, 37–38.)

KU­VIO 1. So­si­aa­li­sen op­pi­mi­sen te­o­ri­an osa­te­ki­jät Wengerin (1998) mu­kaan (Karila ym. 2006)

Mo­net nyky­päi­vän op­pi­mis­me­ne­tel­mät, ku­ten tut­ki­va op­pi­mi­nen, on­gel­ma­pe­rus­tai­nen op­pi­mi­nen (PBL), yh­teis­toi­min­nal­li­nen op­pi­mi­nen lin­kit­ty­vät op­pi­mi­seen yh­des­sä tois­ten kans­sa. Myös opis­ke­lu­muo­dot ku­ten verk­ko-opis­ke­lu ja työs­sä­op­pi­mi­nen pe­rus­tu­vat yh­tei­söl­li­seen op­pi­mi­seen. Klas­si­nen esi­merk­ki vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­ses­ta op­pi­mi­ses­ta on Sok­ra­teen ky­se­ly- ja di­a­lo­gi­me­ne­tel­mä, jos­sa ak­ti­voi­daan op­pi­las poh­ti­maan itse (Puo­li­mat­ka 2002, 297, 327–33). Ryh­mä­työ­tai­dot ja ja­et­tu asi­an­tun­ti­juus joh­ta­vat ha­jau­tet­tuun kog­ni­ti­oon, joka tar­koit­taa sitä, että älyl­li­ses­ti vaa­ti­vis­sa pro­ses­seis­sa käy­te­tään usei­den eri asi­an­tun­ti­joi­den yh­teis­työ­tä (Kaup­pi­la 2004, 35–36).

Yksi konst­ruk­ti­vis­min kes­kei­siä seu­rauk­sia on, että op­pi­mis­ta ei näh­dä pel­käs­tään ky­ky­nä tois­taa ope­tet­tu­ja tie­to­ja vaan muu­tok­se­na yk­si­lön kä­si­tyk­sis­sä. Kä­si­tys­ten tie­dos­ta­mi­sen ja nii­den muut­ta­mi­sen vä­li­neik­si on ke­hi­tet­ty eri­lai­sia pe­da­go­gi­sia vä­li­nei­tä. Yksi kei­no on pe­da­go­gi­sen konf­lik­tin ai­kaan­saa­mi­nen op­pi­laan mie­les­sä si­ten, että osoi­te­taan op­pi­lai­den arki­kä­si­tys­ten ja tie­teel­lis­ten kä­si­tys­ten ris­ti­rii­tai­suus esi­mer­kik­si kir­joit­ta­mal­la. Myös ryh­mä­kes­kus­te­lu­jen avul­la voi­daan ajat­te­lua teh­dä nä­ky­väk­si ja saa­da us­ko­muk­set ja kä­si­tyk­set kriit­ti­sen ref­lek­ti­on koh­teek­si. Ko­ke­mus­op­pi­mi­ses­sa op­pi­mis­pro­ses­si näh­dään yk­si­lön ja ym­pä­ris­tön vä­li­se­nä vuo­ro­vai­ku­tuk­se­na, jos­sa taus­tal­la ovat op­pi­jan omat ko­ke­muk­set. Ko­ke­mus­op­pi­mi­nen on saa­nut vai­kut­tei­ta Kurt Lewiniltä (toi­min­ta­tut­ki­muk­sen mal­li), John Deweyltä (te­ke­mäl­lä op­pi­mi­nen) sekä Jean Pi­a­get´lta (ke­hi­tys­mal­li). Eri­tyi­siä pe­da­go­gi­sia me­ne­tel­miä laa­jem­pi lä­hes­ty­mis­tapa on tut­ki­va op­pi­mi­nen (Hak­ka­rai­nen, Lon­ka ja Lip­po­nen 2005), jos­sa eri­lai­sia me­ne­tel­miä käyt­tä­en opis­ke­li­ja ete­nee op­pi­mis­yh­tei­sön jä­sen­ten aset­ta­mien on­gel­mien, hei­dän it­sen­sä muo­dos­ta­mien kä­si­tys­ten ja te­o­ri­oi­den sekä et­si­män­sä tie­teel­li­sen tie­don kriit­ti­sen ar­vi­oin­nin kaut­ta. Edel­lä ku­va­tut kä­si­tyk­set koh­dis­tu­vat op­pi­jan si­säis­ten hen­kis­ten pro­ses­sien mer­ki­tyk­seen op­pi­mi­ses­sa. Toi­sen­lais­ta lä­hes­ty­mis­ta­paa edus­taa ym­pä­ris­tön mer­ki­tys­tä op­pi­mi­ses­sa pai­not­ta­va nä­ke­mys. Te­o­ria ko­ros­taa, että kaik­ki ih­mi­sen toi­min­ta, myös op­pi­mi­nen, on si­dok­sis­sa sii­hen kult­tuu­riin, ai­kaan, paik­kaan ja ti­lan­tee­seen, jos­sa se ta­pah­tuu. (Tyn­jä­lä 1999, 167–169.)

Opetus ja opetuksen suunnittelu

Ta­voit­teel­li­nen toi­min­ta edel­lyt­tää yleen­sä en­nak­ko­suun­nit­te­lua. Suun­nit­te­lu on tar­peen eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun mo­net ih­mi­set pyr­ki­vät eri ai­koi­na eri pai­kois­sa sa­moi­hin ta­voit­tei­siin. Opis­ke­lu on yksi esi­merk­ki täl­lai­ses­ta ti­lan­tees­ta, mis­sä use­at opis­ke­li­jat pyr­ki­vät saa­vut­ta­maan mo­nen opet­ta­jan oh­jauk­ses­sa yh­tei­siä pää­mää­riä.

Ope­tus­suun¬nitelma on di­dak­tiik­kaan kiin­te­äs­ti liit­ty­vä kä­si­te – itse asi­as­sa sen osa. Ku­ten di­dak­tii­kan mää­rit­te­lyyn, myös ope­tus­suun­ni­tel­man mää­rit­te­lyyn ovat vai­kut­ta­neet yh­teis­kun­nas­sa eri ai­koi­na val­lin­neet ar­vos­tuk­set ja ih­mis­ku­vat. Laa­jas­ti mää­ri­tel­ty­nä ope­tus­suun­ni­tel­man tu­lee si­säl­tää kaik­ki te­ki­jät, joi­den ta­voit­tee­na on käyn­nis­tää ja yllä­pi­tää ta­voit­teen suun­tai­sia op­pi­mis­pro­ses­se­ja. Kaik­kea ei kui­ten­kaan voi suun­ni­tel­la val­miik­si, kos­ka op­pi­mis­ti­lan­teet ovat ai­nut­ker­tai­sia, ope­tuk­sen ja opis­ke­li­joi­den tar­peet huo­mi­oi­via. Ope­tus­suun­ni­tel­man taus­tal­la ovat myös ope­tus- ja op­pi­mis­toi­min­taa oh­jaa­vat kä­si­tyk­set yh­teis­kun­nan ole­muk­ses­ta ja sen ke­hi­tyk­ses­tä sekä val­lit­se­vas­ta kou­lu­tus­po­li­tii­kas­ta. Nämä asi­at il­me­ne­vät kou­lu­tuk­sen ra­ken­tees­sa, ta­voit­teis­sa ja si­säl­löis­sä. Ope­tus­suun­ni­tel­ma osoit­taa, mi­hin ope­tuk­sel­la py­ri­tään ja mil­lai­set puit­teet toi­min­nal­la on. Li­säk­si ope­tus­suun­ni­tel­ma si­säl­tää usein ope­tuk­sen peri­aat­teet, muo­dot ja me­ne­tel­mät.

Tie­teen­fi­lo­so­fi­set tra­di­ti­ot sekä eri­lai­set oppimis-, tie­don- ja ih­mis­kä­si­tyk­set ovat vai­kut­ta­neet myös ope­tuk­sen suun­nit­te­luun. Kä­si­tyk­set ovat vai­kut­ta­neet sii­hen, mi­ten op­pi­mis­ta ja tie­don ra­ken­tu­mis­ta se­li­te­tään (mitä op­pi­mi­nen on?), mil­lai­se­na ih­mis­tä kos­ke­vat te­o­reet­ti­set ole­tuk­set näh­dään, mi­ten opis­ke­lun ete­ne­mi­nen ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa ku­va­taan ja min­kä­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia se an­taa opis­ke­li­jal­le suun­ni­tel­la omaa opis­ke­lu­aan. Be­ha­vi­o­ris­min mu­kai­set ope­tus­suun­ni­tel­mat laa­di­taan yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti etu­kä­teen ja op­pi­mis­ta tar­kas­tel­laan ul­koi­sen käyt­täy­ty­mi­sen muu­tok­se­na. Op­pi­mi­sen aja­tel­laan ete­ne­vän pie­nis­tä yk­si­tyis­koh­dis­ta hie­rark­ki­ses­ti laa­jem­piin ko­ko­nai­suuk­siin. So­si­aa­li­sen op­pi­mi­sen te­o­ria (esim. Banduran tut­ki­muk­set 1970-lu­vul­la) toi esiin, ett­ei käyt­täy­ty­mi­nen ole vain pas­sii­vis­ta re­a­goin­tia ym­pä­ris­töön, vaan ih­mi­nen myös ak­tii­vi­ses­ti ha­vain­noi ja seu­raa toi­sia toi­mi­joi­ta ja mat­kii ja tois­taa ha­vait­se­maan­sa ja te­kee sii­tä joh­to­pää­tök­siä. Hu­ma­nis­ti­nen op­pi­mis­kä­si­tys puo­les­taan pai­not­taa ope­tus­suun­ni­tel­man laa­ti­mi­ses­sa opis­ke­li­jan ko­ke­muk­sis­ta läh­te­vää op­pi­mis­ta. Hu­ma­nis­ti­ses­sa pe­rin­tees­sä itse­oh­jau­tu­vuus näh­dään kui­ten­kin usein läh­tö­koh­ta­na ja opis­ke­lu­me­ne­tel­mä­nä. Hu­ma­nis­tit ovat kiin­nit­tä­neet huo­mi­o­ta itse­oh­jau­tu­vuu­den eh­to­jen ana­lyy­siin ja sii­hen, mi­ten sitä voi­daan ke­hit­tää. Kog­ni­tii­vi­seen psy­ko­lo­gi­aan pe­rus­tu­vas­sa ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa ku­va­taan op­pi­mis­pro­ses­se­ja, jot­ka ra­ken­tu­vat ak­tii­vi­sen ja ta­voit­teel­li­sen opis­ke­li­jan op­pi­mi­sen tu­ek­si. Konst­ruk­ti­vis­ti­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan ih­mi­nen on ak­tii­vi­nen tut­ki­ja ja tie­don et­si­jä sekä it­se­näi­nen ja ak­tii­vi­nen, per­soo­nal­li­nen tie­don­kä­sit­te­li­jä. So­si­o­konst­ruk­ti­vis­ti­set op­pi­mi­sen te­o­ri­at ja ope­tus­suun­ni­tel­ma­teks­tit pe­rus­tu­vat op­pi­mi­sen kult­tuu­ri­si­don­nai­suu­den ja yh­tei­sön mer­ki­tyk­sen tun­nis­ta­mi­seen. Op­pi­mi­nen kat­so­taan yh­tei­sös­tä osal­li­sek­si tu­le­mi­sen pro­ses­sik­si. (Nevgi & Lind­blom-Ylän­ne 2009.)

”Kou­lu ja opet­ta­juus ovat aina oman ai­kan­sa tulk­ke­ja. Kun yh­teis­kun­ta muut­tuu, tu­lee kou­lun­kin muut­tua”, to­te­aa Luuk­kai­nen (2004, 16). Kui­ten­kaan kou­lu ei muu­tu, joll­ei opet­ta­juus muu­tu. Si­ten kou­lu­tuk­sen ke­hit­tä­mi­nen edel­lyt­tää opet­ta­juu­den tar­kas­te­lua muu­tok­sen to­teut­ta­va­na te­ki­jä­nä. Yh­teis­kun­nas­sa ta­pah­tu­neet muu­tok­set ja mur­rok­set ovat muut­ta­neet myös kou­lun ase­maa. Sel­lai­set il­mi­öt ku­ten moni­kult­tuu­ri­suus, kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen, työt­tö­myys ja alu­eel­li­nen eri­ar­vois­tu­mi­nen pa­kot­ta­vat niin yk­sit­täi­sen opet­ta­jan kuin koko ope­tus- ja si­vis­tys­sek­to­rin poh­ti­maan omaa teh­tä­vään­sä ih­mi­sen ja yh­teis­kun­nan si­vis­tyk­sen ke­hit­tä­mi­ses­sä.

Tä­män ajan yh­teis­kun­taa kut­su­taan post­mo­der­nik­si in­for­maa­tio- ja ver­kos­to-yh­teis­kun­nak­si, jon­ka pää­tee­se­jä ovat no­pea muu­tos ja ke­hi­tys, de­sent­ra­li­saa­tio sekä ajas­ta ja pai­kas­ta riip­pu­mat­to­muus. Mm. pää­tän­tä­vas­tuu­ta on siir­ret­ty val­ta­kun­nan ta­sol­ta kun­nil­le, kou­luil­le ja edel­leen opet­ta­jil­le. Kes­kus­hal­lin­non tark­ka nor­mi­tus on muut­tu­nut yhä enem­män in­for­maa­tio-oh­jauk­sek­si. Yk­si­löl­li­syy­den ohel­la ver­kos­toi­tu­mis­ke­hi­tys, kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen ja elin­i­käi­nen op­pi­mi­nen aset­ta­vat omat haas­teen­sa kou­lun ja opet­ta­juu­den ke­hit­ty­mi­sel­le. Op­pi­mi­nen on oppimis- ja tie­to­yh­teis­kun­nan kes­kei­nen te­ki­jä (Luuk­kai­nen 2004, 17). ”Opet­ta­ja on siis yh­teis­kun­nal­li­se­na toi­mi­ja­na avain­ase­mas­sa, hä­nen kou­lu­tuk­sen­sa kei­no yh­teis­kun­nan ke­hit­tä­mi­seen”, ar­vi­oi Luuk­kai­nen (2004, 315). Niin­pä opet­ta­jan­kou­lu­tuk­sel­la­kin on yh­teis­kun­nal­li­nen int­res­si. Opet­ta­jan­kou­lu­tuk­sen haas­tei­na ovat esi­mer­kik­si kou­lun toi­min­ta­kult­tuu­ri, ope­tus­suun­ni­tel­ma­ky­sy­myk­set, tie­to- ja vies­tin­tä­tek­niik­ka sekä moni­kult­tuu­ri­suu­den huo­mi­oi­mi­nen. Kes­keis­tä on se, että opet­ta­jan­kou­lu­tus itse jat­ku­vas­ti ana­ly­soi yh­teis­kun­taa ja opet­ta­juut­ta ja että sil­lä on muu­tos­val­miut­ta. Opet­ta­jan­kou­lu­tuk­ses­sa on tär­keä ot­taa huo­mi­oon työn­an­ta­ja­näkö­kul­ma ja näh­dä opet­ta­jan­kou­lu­tus työ­uran mit­tai­se­na pro­ses­si­na. Pe­rus- ja täy­den­nys­kou­lu­tuk­ses­ta tu­li­si myös ra­ken­taa ny­kyis­tä ehe­äm­pi jat­ku­mo, mikä osal­taan li­säi­si myös kol­le­gi­aa­li­suut­ta. Subs­tans­si­o­saa­mi­sen ohel­la tär­kei­tä alu­ei­ta ovat myös pe­da­go­giik­ka, psy­ko­lo­gia ja kas­va­tus.

Moyan Brenn. Flickr.com

Oppimisen arviointi

Ar­vi­oin­ti liit­tyy olen­nai­ses­ti ope­tuk­seen ja op­pi­mi­seen. Ar­vi­oin­ti mer­kit­see ly­hy­es­ti mää­ri­tel­len koh­teen ar­von, laa­dun tai ta­son sys­te­maat­tis­ta mää­rit­tä­mis­tä. Ky­sy­mys on ar­von an­ta­mi­ses­ta ja kan­nan ot­ta­mi­ses­ta sii­hen, mikä on erin­o­mais­ta, hy­vää tai hei­kom­paa. Ar­vi­oin­ti voi mer­ki­tä hy­vin mo­nen­lai­sia eri asi­oi­ta sen mu­kaan, mitä, mik­si ja mis­sä ti­lan­tees­sa ar­vi­oi­daan, kuka ar­vi­oi ja mi­hin ja mi­ten saa­tua tie­toa käy­te­tään. Kog­ni­tii­vi­sen psy­ko­lo­gi­an, konst­ruk­ti­vis­min ja hu­ma­nis­ti­sen psy­ko­lo­gi­an myö­tä kä­si­tys hy­väs­tä op­pi­las­ar­vi­oin­nis­ta­kin on siir­ty­nyt tes­taa­mi­sen ja mit­taa­mi­sen kult­tuu­ris­ta enem­män ar­vi­oin­tiin, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on tu­kea op­pi­mis­ta ja opis­ke­li­jan ke­hi­tys­tä. (Vir­ta 2010.) Konst­ruk­ti­vis­min myö­tä ar­vi­oin­ti näh­dään olen­nai­se­na osa­na ope­tus­ta ja op­pi­mis­pro­ses­sia. Tämä edel­lyt­tää myös uu­den­lai­sia, au­tent­ti­sia eli ai­toon op­pi­mis­pro­ses­siin koh­dis­tu­via ar­vi­oin­ti­muo­to­ja pe­rin­teis­ten kurs­sin lo­puk­si jär­jes­tet­tä­vien eril­lis­ten koe­ti­lan­tei­den li­säk­si tai si­jas­ta. (Tyn­jä­lä 2002, 169–174.) Kun kognitiivis-konst­ruk­ti­vis­ti­nen op­pi­mis­nä­ke­mys ko­ros­taa ar­vi­oin­nin op­pi­las­kes­kei­syyt­tä ja op­pi­las­läh­töi­syyt­tä ja tar­vet­ta tu­kea op­pi­laan ke­hi­tys­tä ar­vi­oin­nin avul­la, sa­maan ai­kaan toi­saal­ta kiin­ni­te­tään kas­va­vaa huo­mi­o­ta kou­lu­jen tu­lok­sel­li­suu­teen ja tu­los­vas­tuu­seen ja te­hok­kuu­den mit­taa­mi­seen (Vir­ta 2010).

Ar­vi­oin­nin ja pe­da­go­gis­ten käy­tän­tö­jen vä­lil­lä on lä­hei­nen yh­teys. Ar­vi­oi­ta­vat asi­at ja ar­vi­oin­ti­ta­vat vai­kut­ta­vat sii­hen, mitä ja mi­ten opis­kel­laan ja ope­te­taan. Tent­ti- ja koe­käy­tän­nöt oh­jaa­vat opis­ke­lua. Jos ko­keis­sa mi­ta­taan ir­ral­lis­ten asia­tie­to­jen osaa­mis­ta, op­pi­laat täh­tää­vät tes­tei­hin val­mis­tau­tu­mi­seen eikä niin­kään asi­an koko­nais­val­tai­seen ym­mär­tä­mi­seen ja yleis­tie­don kar­tut­ta­mi­seen. Ar­vi­oin­nin oli­si­kin ol­ta­va op­pi­mis­ta edis­tä­vää ke­hit­tä­vää ar­vi­oin­tia, joka ei vain ar­vo­ta op­pi­laan suo­ri­tuk­sia vaan oh­jaa hän­tä myös sy­ven­tä­mään ym­mär­rys­tään. Nyky­päi­vän ar­vi­oin­ti haas­taa myös op­pi­joi­ta it­se­ään ar­vi­oi­maan toi­min­taan­sa, käyt­tä­mään ra­ken­ta­vaa ver­tais­ar­vi­oin­tia ja sii­hen liit­ty­vää pa­lau­tet­ta. On­nis­tu­nut ar­vi­oin­ti ja itse­ar­vi­oin­ti ke­hit­tä­vät op­pi­joi­den meta­kog­ni­tii­vi­sia tai­to­ja sekä itse­oh­jau­tu­vuut­ta ja sy­tyt­tä­vät heis­sä roh­keu­den op­pia uu­sia asi­oi­ta. Elä­män­kou­lus­sa kun ei jär­jes­te­tä ko­kei­ta, mut­ta vaa­di­taan kui­ten­kin jat­ku­vaa uu­den op­pi­mis­ta. (Hak­ka­rai­nen, Bollström-Hut­tu­nen, Pyy­salo & Lon­ka 2005, 16, 250–255.) Vir­ran (2010) mu­kaan ar­vi­oin­ti on pait­si yk­si­lön, myös kou­lu­tuk­sen kont­rol­lin vä­li­ne. Kai­kil­la ta­soil­la ar­vi­oin­nil­la on voi­ma­kas pii­lo-ope­tuk­sel­li­nen vai­ku­tus op­pi­mi­seen ja kou­lu­tuk­seen, sen kri­tee­rit oh­jaa­vat; hän­tä hei­lut­taa koi­raa. On kes­keis­tä, hei­jas­taa­ko ar­vi­oin­ti sel­lai­sia tai­to­ja ja tie­to­ja, jot­ka ovat yk­si­lön ke­hi­tyk­sen ja yh­teis­kun­nan kan­nal­ta mie­lek­käi­tä. (Vir­ta 2010.)

Läh­teet:

Hak­ka­rai­nen, K., Bollström-Hut­tu­nen, M., Pyy­salo, S. & Lon­ka, K. 2005. Tut­ki­va op­pi­mi­nen käy­tän­nös­sä. Mat­ka­opas opet­ta­jil­le. Por­voo: WSOY.
Hak­ka­rai­nen, K., Lon­ka, K. & Lip­po­nen, L. 2005. Tut­ki­va op­pi­mi­nen. Jär­ki, tun­teet ja kult­tuu­ri op­pi­mi­sen sy­tyt­tä­ji­nä. Por­voo: Wsoy.
Karila, K. & Num­men­maa A. R. 2006. Kas­va­tus­vuo­ro­vai­ku­tus ja yh­tei­söl­li­nen työ­kult­tuu­ri. Te­ok­ses­sa K. Karila, M. Ala­suu­ta­ri, M. Hän­ni­käi­nen, A. R. Num­men­maa & H. Rasku-Put­to­nen (toim.) Kas­va­tus­vuo­ro­vai­ku­tus. Tam­pe­re: Vas­ta­pai­no.
Kaup­pi­la, R. A. 2004. Opi ja ope­ta te­hok­kaas­ti. Psyyk­ki­nen val­men­nus op­pi­mi­sen tu­ke­na. Juva: PS-kus­tan­nus.
Luuk­kai­nen, O. 2004. Opet­ta­juus – ajas­sa elä­mis­tä vai suun­nan näyt­tä­mis­tä? Tam­pe­re: Tam­pe­reen yli­o­pis­to­pai­no (Säh­köi­nen väi­tös­kir­ja http://acta.uta.fi)
Nevgi, A. & Lind­blom-Ylän­ne, S. 2009. Op­pi­mi­sen te­o­ri­at. Te­ok­ses­sa A. Lind­blom-Ylän­ne & A. Nevgi (toim.) Yli­o­pis­to-opet­ta­jan käsi­kir­ja. Hel­sin­ki: WSOYpro Oy.
Puo­li­mat­ka, T. 2002. Ope­tuk­sen te­o­ria. Konst­ruk­ti­vis­mis­ta re­a­lis­miin. Hel­sin­ki: Tam­mi.
Raus­te-von Wright, M L., von Wright J. & Soi­ni, T. 2003. Op­pi­mi­nen ja kou­lu­tus. Hel­sin­ki: WSOY.
Tyn­jä­lä, P. 1999. Konst­ruk­ti­vis­ti­nen op­pi­mis­kä­si­tys ja asi­an­tun­ti­juu­den edel­ly­tys­ten ra­ken­ta­mi­nen kou­lu­tuk­ses­sa. Te­ok­ses­sa A. Ete­lä­pel­to & P. Tyn­jä­lä (toim.) Op­pi­mi­nen ja asi­an­tun­ti­juus. Työ­e­lä­män ja kou­lu­tuk­sen näkö­kul­ma. Por­voo-Hel­sin­ki-Juva: WSOY.
Tyn­jä­lä, P. 2002. Op­pi­mi­nen tie­don ra­ken­ta­mi­se­na. Konst­ruk­ti­vis­ti­sen op­pi­mis­kä­si­tyk­sen pe­rus­tei­ta. Hel­sin­ki: Kir­ja­yh­ty­mä.
Uusi­kylä, K. & Atjonen, P. 2007. Di­dak­tii­kan pe­rus­teet. Hel­sin­ki: WSOY.
Vir­ta, A. 2010. Ar­vi­oin­nin mer­ki­tys opis­ke­lul­le ja op­pi­mi­sel­le. Te­ok­ses­sa L. Sal­mi­nen, S. Kos­ki­nen & H. Vir­ta­nen (toim.) Näkö­kul­mia op­pi­mi­sen ar­vi­oin­tiin. Tu­run yli­o­pis­to. Hoi­to­tie­teen lai­tok­sen jul­kai­su­ja. Tut­ki­muk­sia ja ra­port­te­ja A: 61/2010, 4–18.
Yrjönsuuri, R. & Yrjönsuuri, Y. 2003. Opis­ke­lu, op­pi­mi­nen, osaa­mi­nen. Ha­mi­na: Oppilo.