4.1.2 Lähdeviitteet

Kir­jal­li­suu­den si­säl­töä lai­te­taan omaan teks­tiin joko epä­suo­ri­na tai suo­ri­na lai­nauk­si­na. Kir­jal­li­suus­läh­tei­den lai­naa­mi­nen mer­ki­tään läh­de­viit­tein. Ylei­sin lai­naa­mi­sen muo­to on tii­vis­tä­vä re­fe­roin­ti, jos­sa kir­joit­ta­ja tii­vis­tää käyt­tä­mäs­tään läh­tees­tä ydin­a­si­an ja il­mai­see sen teks­tis­sään omin sa­noin. Suo­ria lai­nauk­sia eli si­taat­te­ja tu­lee käyt­tää har­ki­ten ja har­voin, li­säk­si mah­dol­li­sim­man ly­hy­es­ti sekä sana­tar­kas­ti. Lai­naus on pe­rus­tel­tua, jos kir­joit­ta­ja­na ha­lu­at kom­men­toi­da, kiis­tää tai eri­tel­lä mui­den aja­tuk­sia. Si­taa­tit on si­joi­tet­ta­va lai­naus­merk­kei­hin.

Läh­de­viit­tei­den ja läh­tei­den jul­ki­tuo­mi­nen on yksi tie­teel­li­sen kir­joit­ta­mi­sen pe­rus­o­mi­nai­suus, joka poh­jau­tuu tie­teel­li­sen tie­don pe­rus­tel­ta­vuu­den vaa­ti­muk­seen. Kir­joit­ta­jan on tuo­ta­va jul­ki käyt­tä­män­sä läh­teet, jot­ta lu­ki­jal­la on mah­dol­li­suus tar­kis­taa, mis­tä tie­dot ovat pe­räi­sin ja onko läh­tei­tä tul­kit­tu oi­kein. Läh­de­viit­tauk­sien avul­la lu­ki­ja nä­kee, mikä teks­tis­tä on kir­joit­ta­jan omaa pa­nos­ta ja mikä muu­al­ta saa­tua. Eri tie­de­kun­nis­sa ja oppi­ai­neis­sa läh­teet mer­ki­tään eri ta­voil­la. Kas­va­tus­tie­teel­li­sis­sä oppi­ai­neis­sa nou­da­te­taan Tu­run yli­o­pis­ton kas­va­tus­tie­tei­den lai­tok­sen mer­kin­tä­ta­paa.

Teks­tis­sä ole­van viit­teen tar­koi­tuk­se­na on vii­ta­ta läh­de­lu­et­te­loon, jos­ta lu­ki­ja saa tar­kat bib­li­o­gra­fi­set tie­dot käy­te­tys­tä läh­tees­tä. Esi­mer­kik­si teks­tin si­säi­nen vii­te (Vär­ri 2019, 100–124) viit­taa läh­de­lu­et­te­los­sa koh­taan Vär­ri,  V-M. 2019. Kas­va­tus eko­krii­sin aika­kau­del­la. Tam­pe­re: Vas­ta­pai­no. Läh­de­viit­tei­den ja läh­de­lu­et­te­lon tu­lee vas­ta­ta toi­si­aan. Läh­de­lu­et­te­loon ei si­joi­te­ta sel­lai­sia te­ok­sia, joi­hin tu­tus­tut teh­tä­vän te­ke­mi­sen poh­jak­si mut­ta joi­ta et suo­ra­nai­ses­ti käyt­tä­nyt teks­tiä laa­ties­sa­si.

Lisä­tie­to­ja läh­de­vii­te- ja läh­de­lu­et­te­lo­mer­kin­nöis­tä löy­tyy esi­mer­kik­si:
Hirs­jär­vi S., Re­mes P. & Sa­ja­vaa­ra P. 2013. Tut­ki ja kir­joi­ta. 15.–17. pai­nos. Hel­sin­ki: Tam­mi.

Viitteen perusmuoto

Läh­de­vii­te mer­ki­tään sul­kui­hin virk­keen tai kap­pa­leen jäl­keen. Viit­tee­seen mer­ki­tään te­ki­jän suku­nimi, te­ok­sen pai­no­vuo­si, pilk­ku ja sivu­nu­me­rot, esi­mer­kik­si (Rat­worth 2018, 11–13.) Ko­ros­tet­ta­es­sa lai­na­tun aja­tuk­sen alku­pe­räis­tä esit­tä­jää, mer­ki­tään vii­te te­ki­jän jäl­keen, esi­mer­kik­si Rat­worth (2018, 34–36) esit­te­lee ar­vi­oin­nin kes­kei­sik­si ar­voik­si…

◦ Jos te­ki­jöi­tä on kak­si, mai­ni­taan aina mo­lem­mat te­ki­jät esi­mer­kik­si (Hat­tie & Ya­tes 2013, 10). Tai Hat­tien ja Ya­te­sin (2013, 10) mu­kaan…
◦ Jos te­ki­jöi­tä on 3–5, en­sim­mäi­ses­sä teks­ti­viit­tees­sä mai­ni­taan kaik­ki te­ki­jät. Seu­raa­vil­la ker­roil­la mai­ni­taan vain en­sim­mäi­nen te­ki­jä ja lo­put kir­joit­ta­jat mer­kin­näl­lä ym., esi­mer­kik­si (Rin­ne ym. 2013, 21.)
◦ Jos te­ki­jöi­tä on 6 tai use­am­pia, en­sim­mäis­tä ker­taa mai­nit­ta­es­sa käy­te­tään ly­hyt­tä mer­kin­tää en­sim­mäi­nen kir­joit­ta­ja ja ly­hen­ne ym.

Viittaus yhteen virkkeeseen

Kun läh­de­vii­te kos­kee vain yhtä vir­ket­tä, pis­te mer­ki­tään viit­teen sul­kei­den jäl­keen. Läh­de­viit­tei­den su­ju­vaa mer­kin­tää osoit­taa alla ole­vien mer­kit­se­mis­ta­po­jen  jous­ta­va käyt­tö.

◦ Äiti tun­tee vau­van omak­seen pit­kit­ty­nees­sä kat­se­kon­tak­tis­sa, jon­ka vä­li­tyk­sel­lä syn­tyy myös kiin­ty­mys lap­seen (Kal­land 2003, 193).
◦ Ek­holm (2002, 58) se­los­taa viit­taa­mi­sen eri muo­to­ja tar­kas­tel­les­saan, mi­ten kir­joit­ta­jan on muis­tet­ta­va läh­tei­den lai­naus­ten eet­ti­set pe­rus­sään­nöt ja -oh­jeet sekä nou­da­tet­ta­va muu­toin­kin tie­teel­li­sen teks­tin lain­a­lai­suuk­sia si­säl­töä muo­ka­tes­saan.

Viittaus useaan virkkeeseen

Kun läh­de­vii­te kos­kee kah­ta tai use­am­paa vir­ket­tä, pis­te tu­lee viit­teen sul­kei­den si­säl­le. Huo­maa, että vii­mei­nen vir­ke en­nen teks­ti­vii­tet­tä lo­pe­te­taan nor­maa­liin ta­paan pis­tee­seen.

◦ Op­pi­las­ar­vi­oin­nis­sa ver­ra­taan opis­ke­li­joi­den op­pi­mis­tu­lok­sia ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa mää­ri­tel­tyi­hin ta­voit­tei­siin. Ar­vi­oin­nin eri muo­to­ja ovat di­ag­nos­ti­nen, sum­ma­tii­vi­nen ja for­ma­tii­vi­nen ar­vi­oin­ti. Di­ag­nos­ti­sen ar­vi­oin­nin ta­voit­tee­na on mää­ri­tel­lä op­pi­laan läh­tö­ta­soa. For­ma­tii­vi­nen pa­lau­te an­taa opis­ke­li­jal­le pa­lau­tet­ta osaa­mi­ses­ta ope­tus­jak­son ai­ka­na ja sum­ma­tii­vi­nen ar­vi­oin­ti tar­koit­taa usein op­pi­mi­sen ar­vi­oin­tia opin­to­jak­son päät­ty­es­sä. (Jyr­hä­mä, Hell­ström, Uusi­kylä & Kan­sa­nen  2017, 194–195.)
◦ Uusi­ky­län ja At­jo­sen (2007) mu­kaan op­pi­las­ta ar­vi­oi­ta­es­sa tu­lee kiin­nit­tää huo­mio ar­vi­oin­ti­tu­lok­sen luo­tet­ta­vuu­teen sekä va­li­di­tee­tin ja re­li­a­bi­li­tee­tin vaa­teet täyt­tä­viin ar­vi­oin­ti­kri­tee­rei­hin. Ar­vi­oin­nin eri muo­to­ja ovat di­ag­nos­ti­nen, sum­ma­tii­vi­nen ja for­ma­tii­vi­nen ar­vi­oin­ti. Di­ag­nos­ti­nen ar­vi­oin­nin ta­voit­tee­na on mää­ri­tel­lä op­pi­laan läh­tö­ta­soa. For­ma­tii­vi­nen pa­lau­te an­taa opis­ke­li­jal­le pa­lau­tet­ta osaa­mi­ses­ta ope­tus­jak­son ai­ka­na ja sum­ma­tii­vi­nen ar­vi­oin­ti tar­koit­taa usein op­pi­mi­sen ar­vi­oin­tia opin­to­jak­son päät­ty­es­sä. (Uusi­kylä & At­jo­nen 2007, 201–204.)

Kun vii­ta­taan sa­mal­la ker­taa use­am­paan läh­tee­seen ja viit­tauk­set kä­sit­te­le­vät sa­maa asi­aa/il­mi­ö­tä, viit­tee­seen mer­ki­tään läh­tei­den vä­liin puo­li­pis­te.

◦ Te­ki­jät ase­te­taan sa­mo­jen sul­kei­den si­sään aak­kos­jär­jes­tyk­ses­sä. (At­jo­nen 2015, 20–25; Lon­ka 2015, 100–109; Uusi­kylä 2012, 51–53.)
◦ Lin­na­kylä ja Ma­lin (2004, 116–129) sekä Ku­pa­ri ja Väli­jär­vi (2005, 229) se­los­ta­vat mui­den tut­ki­joi­den tu­lok­sia ja esit­tä­vät, että per­he­kun­tien so­si­aa­li­set sekä kult­tuu­ri­set pää­omat joko edis­tä­vät tai es­tä­vät kou­lu­i­käis­ten op­pi­mis­ta.

Suora lainaus eli sitaatti

Suo­ra lai­naus ero­te­taan muus­ta teks­tis­tä lai­naus­mer­kein. Si­taat­ti vas­taa täy­sin alku­pe­räis­tä teks­tiä väli­merk­kei­neen ja alku­kir­jai­mi­neen. Mi­kä­li teks­tis­tä pois­te­taan jo­ta­kin, se mer­ki­tään aja­tus­vii­val­la.

◦ ”Op­pi­lai­den eri­lai­suut­ta tu­lee pi­tää mah­dol­li­suu­te­na: jo­kai­ses­sa op­pi­laas­sa on voi­ma­va­ro­ja, joi­ta pi­tää löy­tää ja joi­ta pi­tää tu­kea. Op­pi­laan so­si­aa­li­nen taus­ta, suku­puo­li, — tai ai­kai­sem­pien opet­ta­jien ker­to­muk­set ei sai­si rat­kais­ta sitä, mitä hä­nel­tä odo­te­taan.” (Uusi­kylä & At­jo­nen 2005, 95–96.)

Toimitettu (= kokooma) teos 

Toi­mi­te­tun te­ok­sen ar­tik­ke­liin vii­tat­ta­es­sa mer­ki­tään läh­de­viit­tee­seen ar­tik­ke­lin kir­joit­ta­jan nimi, jul­kai­sun pai­no­vuo­si ja sivu­nu­me­rot. Esi­mer­kik­si kun vii­ta­taan Aho­sen ar­tik­ke­liin, joka on osa Heik­ki­sen ja Lei­no-Kau­ki­ai­sen toi­mit­ta­maa te­os­ta Va­lis­tus ja kou­lun­penk­ki:

◦ Si­vis­tys­työn oppi­lai­tok­set, ku­ten kan­san- ja työ­väen­o­pis­tot, kiin­nos­ti­vat nai­sia alus­ta al­ka­en. Eten­kin kan­san­o­pis­tois­sa nai­set oli­vat enem­mis­tö­nä jo 1890-lu­vul­ta al­ka­en. Nais­e­nem­mis­tö ih­me­tyt­ti ja he­rät­ti kes­kus­te­lua jo oma­na ai­ka­naan. Se­lit­tä­viä te­ki­jöi­tä voi­vat olla nais­ten muu­ten ra­jal­li­sem­mat vaih­to­eh­dot jat­ko­kou­lu­tuk­sen suh­teen sekä tar­jol­la ol­lut oppi­aine­va­li­koi­ma. (Aho­nen 2011, 446.) Huom! Kat­so, mi­ten toi­mi­tet­tu teos mer­ki­tään läh­de­lu­et­te­loon koh­das­ta 4.1.3 Läh­de­lu­et­te­lo > Ko­koo­ma­te­ok­set / toi­mi­te­tut te­ok­set.

Sekundaari- eli toisen käden lähde 

Ensi­si­jai­ses­ti py­ri­tään käyt­tä­mään alku­pe­räis­tä tie­don­läh­det­tä, jos­sa on uut­ta tie­toa tai en­nes­tään tut­ki­tun tie­don uut­ta tul­kin­taa. Jos alku­pe­räis­tä läh­det­tä ei ole saa­ta­vis­sa, vii­ta­taan tois­si­jai­seen läh­tee­seen, jos­sa lai­na­taan tai re­fe­roi­daan alku­pe­räis­läh­det­tä. Läh­de­lu­et­te­loon mer­ki­tään täl­löin vain vii­tat­ta­van te­ok­sen tie­dot, jon­ka läh­de­vii­te mer­ki­tään nor­maa­lis­ti. Esi­mer­kik­si:

◦ Nie­men (2016) mu­kaan opet­ta­jien tu­lee tu­le­vai­suu­des­sa osa­ta teh­dä pa­rem­min yh­teis­työ­tä, ym­mär­tää op­pi­mis­pro­ses­sia ja uu­dis­tua pe­da­go­gi­ses­ti (Jyr­hä­mä, Hell­ström, Uusi­kylä & Kan­sa­nen 2016, 125).
◦ Opis­ke­li­jat, jot­ka käyt­ti­vät kir­jas­ton pal­ve­lu­ja, toi­mi­vat Kuhlt­haun (1993) mal­lin mu­kai­ses­ti: He orien­toi­tu­vat tie­don­han­kin­ta­pro­ses­siin in­nos­tu­nees­ti ja var­moin ot­tein sekä ha­lu­si­vat tut­kit­ta­vas­ta ai­hees­ta ke­hit­ty­vän uu­sia pol­ku­ja. (Kuhlt­hau 2004, 77–87.)

Se­kun­daa­ri­läh­teen viit­tauk­sia alku­pe­räis­läh­tee­seen käy­te­tään omas­sa teks­tis­sä har­ki­ten ja si­ten, että lu­et­ta­vuus säi­lyy. Läh­de­te­ok­ses­sa on usein run­saas­ti viit­tei­tä, mut­ta nii­tä ei tar­vit­se aina tois­taa vaan omas­sa teks­tis­sä vii­ta­taan suo­raan käy­tet­tyyn te­ok­seen. Kir­joi­tus­ta­vas­ta on käy­tä­vä kui­ten­kin ilmi sel­väs­ti, että ky­sy­myk­ses­sä ei ole lai­nat­ta­vas­ta läh­tees­tä saa­tu tie­to, vaan te­ki­jän si­tee­raa­ma mui­den kir­joit­ta­jien tuot­ta­ma tie­to, esi­mer­kik­si:

◦ Mui­ta tut­ki­joi­ta si­tee­ra­ten Tui­ke Iis­ka­la ja Tar­ja-Riit­ta Hur­me (2006, 40–48); Mar­ja-Lii­sa Jul­ku­nen ja Min­na Ha­ring (2002, 83–86) se­los­ta­vat kuin­ka tie­toi­suus omis­ta tie­don­kä­sit­te­ly­toi­min­nois­ta luo­ki­te­taan meta­kog­ni­tii­vi­siin tai­toi­hin ja tie­toi­hin.

Henkilökohtainen tiedonanto (esim. luennot, haastattelut)

Hen­ki­lö­koh­tai­sen tie­don­an­non läh­de­viit­tee­seen tu­lee etu­ni­men alku­kir­jan tai -kir­jai­met, suku­nimi ja mah­dol­li­sim­man tark­ka päi­vä­mää­rä. Täl­lai­sia viit­tei­tä käy­te­tään lu­en­to­jen li­säk­si esi­mer­kik­si vii­tat­ta­es­sa pu­he­li­mit­se, kir­jeit­se tai säh­kö­pos­tit­se saa­tui­hin tie­toi­hin tai kes­kus­te­lui­hin. Mer­kin­tä tu­lee vain teks­tiin, ei läh­de­lu­et­te­loon.

◦ J. Ki­vi­rau­man (Joh­da­tus kas­va­tus­tie­tei­siin lu­en­to 11.10.2019) mu­kaan – -.
◦ Virk­keen tai teks­ti­kap­pa­leen lo­pus­sa:
(J. Ki­vi­rau­ma, Joh­da­tus kas­va­tus­tie­tei­siin lu­en­to 11.10.2019.)

Sähköinen lähde 

Läh­de­mer­kin­tö­jen käyt­tö pe­rus­tuu sii­hen, että lu­ki­ja pys­tyy tar­kis­ta­maan, mis­tä tie­dot ovat pe­räi­sin ja onko nii­tä tul­kit­tu oi­kein ja sama kos­kee säh­köi­siä läh­tei­tä. Läh­de­vii­te mer­ki­tään pe­rus­muo­dos­sa, esi­mer­kik­si (Löt­tö­nen 2022). Jos te­ki­jän ni­meä ei mai­ni­ta, te­ki­jäk­si mer­ki­tään do­ku­men­tis­ta vas­tuus­sa ole­van or­ga­ni­saa­tio, esi­mer­kik­si (Ope­tus­hal­li­tus 2018). Jos säh­köi­ses­sä kir­jas­sa ei ole sivu­nu­me­roi­ta, voi­daan vii­ta­ta lu­kuun, esi­mer­kik­si (Vär­ri 2019, 6. luku).

Opis­ke­li­jan yleis­opas lv. 2022-2024Kas­va­tus­tie­teel­li­set opin­not17.6.2022