6. Johdatusta jakson teemoihin

Mitä kasvatustiede on?

Kasvatustieteen tehtäväksi on eri tieteiden välisessä työnjaossa tullut nimensä mukaisesti kasvatusilmiön tutkiminen. Ennen kuin tutustut itse kasvatustieteeseen, on syytä määritellä, mitä kasvatuksella tarkoitetaan. Kasvatuksen määritelmät syntyvät ihmisten välisinä sopimuksina. Tutkijat ovatkin eri aikakausina ja eri kulttuureissa esittäneet lukuisia ehdotuksia kasvatuksen määritelmiksi. Usein yksimielisyyteen pääsemisen esteenä on ollut liiallinen yksipuolisuus, jossa kilpailevat näkökulmat on sivuutettu. Tämä saattaa tuntua varsin hämmentävältä kasvatustieteen opintojen alussa. Miten lähteä opiskelemaan ilmiötä, jonka määrittelystä edes ei olla yksimielisiä. Toisaalta käsitteet muuttuvat aikojen kuluessa ensinnäkin siitä syystä, että todellisuus muuttuu ja edellyttää tieteeltä erilaisia käsitteitä. Toisaalta myös tieteellinen tieto muuttuu ja tarkentuu, mikä edellyttää käsitteiden tarkistamista, korjaamista ja täydentämistä.

Opiskelun alkuvaiheessa uuden tiedonalan määritelmä on ensimmäinen yritys täsmentää opiskelun kohde. Määritelmään pyritään tiivistämään joitakin olennaisia asioita opiskeltavasta asiasta. Käsitteen avulla pyritään kokoamaan yhteen toisiinsa liittyvät tunnusmerkit. Itse asiassa tieteenalan johdanto-opinnot, tieteen perusteiden opiskelu, onkin pitkälle tieteen kielen oppimista. Määritelmistä ei saisi kuitenkaan muodostua ulkoa opittavia sanajonoja, vaan opiskelun myöhemmässä vaiheessa käyttökelpoisia ja myöhemmin täydennettäviä apuvälineitä.

Kasvatukseenkin voidaan liittää joukko tunnusmerkkejä, joiden avulla voimme nimittää jotakin tapahtumaa kasvatukseksi. Kasvatus ymmärretään tavallisesti kasvattajan ja kasvatettavan välisenä vuorovaikutuksena. Yksinkertaisimmillaan tätä vuorovaikutusta on kuvattu opetuksessa, jossa kasvattajan toiminta kohdistuu kasvatettaviin. Nykyisen näkemyksen mukaan kasvatusta pidetään kuitenkin vuorovaikutuksena, jossa myös kasvatettavat vaikuttavat kasvattajaan ja myös muihin kasvatettaviin. Useimmat kasvatuksen tutkijat ovat sitä mieltä, että termi kasvatus on vaarallinenkin, sillä se voidaan ymmärtää liian yksipuoliseksi kasvattajan toiminnaksi ja he ehdottavat tilalle kasvatustapahtumaa tai kasvatusprosessia, jonka he näkevät pitkäaikaiseksi eikä vain lapsuuteen tai nuoruuteen rajoittuvaksi ilmiöksi.

Kasvatuksen tutkijat ovat myös korostaneet, että kasvatuksella on sellaisia ominaispiirteitä, jotka erottavat sen muista vuorovaikutusilmiöistä. Tällöin on yleensä keskitytty koulukasvatuksen erikoislaatuisuuteen, jossa yleensä kasvattajan (aikuisen, asiantuntijan, opettajan) asema on varsin määräävä verrattuna kasvatettavana olevan opiskelijan asemaan. Toisaalta kasvatukseen voidaan katsoa liittyvän aina myös tahatonta, kontrolloimatonta vaikuttamista ja toimintaa. Kysymys siitä, kuuluuko tahaton kasvatus varsinaisen kasvatuksen piiriin, on herättänyt jonkun verran kiistaa. Kasvatustieteen piirissä on kuitenkin melko yleisesti omaksuttu käsitys, että toiminnan tahallisuus ja vastuunalaisuus tekee vuorovaikutuksesta kasvatusta. Kasvatus nähdäänkin usein hyvin käytännöllisenä toimintana, jossa tarkoitusperäisellä vuorovaikutuksella on keskeinen rooli. Kasvatus on siis ymmärretty tavoitteelliseksi toiminnaksi, jolla on tietty päämäärä johon kasvatuksella pyritään kasvatettavaa ohjaamaan. Kasvatettavan iästä yleensä riippuu se, miten tietoinen kasvatettava on häneen kohdistuvasta vaikuttamisesta ja kasvattamisesta. Laajemmin määriteltynä tahallisena vuorovaikutuksena kasvatus on myös yksi ns. sosiaalisen toiminnan muoto.

Kolme kasvatustiedettä ja kasvatustieteen osa-alueet

Kasvatus on hyvin moni-ilmeinen tutkimuskohde, jota voidaan lähestyä monista näkökulmista. Rinteen, Kivirauman ja Lehtisen mukaan onkin tarkoituksenmukaisempaa puhua kasvatustieteistä kasvatustieteen sijasta. Kasvatustieteet voidaan jakaa yleiseen kasvatustieteeseen, aikuiskasvatustieteeseen ja erityispedagogiikkaan. Kasvatustieteen osa-alueet ovat kasvatuspsykologia, kasvatussosiologia, didaktiikka, kasvatusfilosofia, kasvatuksen historia ja vertaileva kasvatustiede. Perehdy itse tarkemmin kasvatustieteisiin ja osa-alueisiin lukemalla Rinteen ym. kirjasta luku ”Kasvatustieteet ja niiden osa-alueet” ja pohdi mikä kasvatustieteen osa-alue vaikuttaa sinusta kiinnostavimmalta ja miksi.

Kasvatuksen ja kasvatustieteen historia

Mikä on historiallisen näkökulman merkitys kasvatuksessa? Historia tutkii ihmisten ja yhteiskuntien historiaa ja sen mukaan historian tuntemuksesta on hyötyä nykyisyyden ymmärtämisessä. Nykyisyyden ymmärtäminen on mahdollista vain, jos tiedämme miten se on kehittynyt menneisyydestä. Menneisyys on eräs näkökulma nykyisyydestä ja se antaa viitteitä kulloinkin ajankohtaisten ongelmien ratkaisuun. Historiankirjoitus on kuitenkin muuttuvaa, koska tieto menneisyydestä lisääntyy koko ajan ja jokainen sukupolvi sekä kulttuuri asettavat menneisyydestä jäljelle jääneille lähteille uusia kysymyksiä.

Kasvatuksen historian tehtävä on kuvata kasvatusprosessia sellaisena kuin se on esiintynyt menneisyydessä erilaisten yhteiskuntien piirissä. Voidaan sanoa, että termillä kasvatuksen historia tarkoitetaan toisaalta kasvatuksen historiallista menneisyyttä ja toisaalta tätä menneisyyttä tutkivaa tiedettä.

Kasvatuksen ja koulutuksen historian tutkimus voidaan jaotella karkeasti kolmeen ryhmään. Ensinnäkin on tutkittu koulutuksen vaiheita. Koska huomattava osa koulutuksesta on tapahtunut koululaitoksessa, koululaitoksen vaiheiden tutkimus on ollut luonnollinen ja perustaa luova tutkimuskohde. Koululaitoksen tutkimus hajaantuu yksittäisten koulujen suppeista historiikeista eri koulumuotojen (mm. kansa- ja oppikoulun) perusteellisiin historiikkeihin. Toisaalta kasvatuksen historian tutkimus on kohdistunut kasvatusaatteisiin ja -ajattelijoihin. Kolmanneksi on tutkittu koulutusta yhteiskunnallisena ilmiönä.

Kasvatuksen suhdetta yhteiskunnan muutokseen voidaan kuvata myös kolmen erilaisen ulottuvuuden näkökulmasta. Konservatiivinen lähestymistapa näkee kasvatuksen säilyttäjänä. Vanhempi sukupolvi siirtää kasvatuksen avulla uuteen sukupolveen pysyviä länsimaisia arvoja. Näkemyksessä on leimallista muutosvastaisuus sekä usko yhteiskuntajärjestelmän vakauteen. Progressiivinen lähestymistapa puolestaan asettaa tavoitteeksi yhteiskunnan muuttamisen kasvatuksen kautta. Pyrkimys on kasvattaa muutoskykyisiä yksilöitä, jotka pystyvät jatkuvasti asettamaan tavoitteita sekä itsensä että yhteiskunnan kehittämiseksi. Päämäärä on itseään kehittävä, mutta ei valmiiksi suunniteltu yhteiskunta. Kolmas rekonstruktiivinen lähestymistapa korostaa progressivismin tavoin koulutuksen merkitystä yhteiskunnan muuttajana. Pyrkimyksenä on mahdollisimman laajan sosiaalisen muutoksen toteuttaminen yhteiskunnassa. Rekonstruktivismin edustajat eivät kuitenkaan luota suunnittelemattomaan muutokseen, vaan muutoksen suunta määritellään mahdollisimman tarkkaan etukäteen.

takomabibelot
flickr.com

Kasvatustieteellinen tutkimus

Kasvatusta tutkiva tiede, kasvatustiede, on iältään noin 150-vuotias. Kasvatusta koskevat kysymykset ovat askarruttaneet ihmiskuntaa kuitenkin jo paljon ennen kasvatustieteen syntymistä, sillä jo kreikkalaiset filosofit pohtivat kasvatuksen kysymyksiä. Miten tällainen käytännön elämään liittyvä taidon alue on muodostunut tieteeksi? Kasvatustiede tuli yliopistoon lähinnä palvelemaan opettajien valmistusta ja tämä lähtökohta määritteli myös sen, mitkä tiedonalat tulivat kuulumaan kasvatustieteen teoreettiseen opetukseen. Kasvatus- ja opetusoppia pidettiin pitkään tieteistä koottuna, opettajille tarkoitettuna ammatillisten aineiden yhdistelmänä, ei varsinaisena tieteenä. Alun perin kasvatus- ja opetusopin nimellä kulkeneen aineen saattoi liittää korkeakoulututkinnon aineyhdistelmään ylimääräisenä aineena. Kasvatustieteen opiskelu omassa tiedekunnassa mahdollistui vasta 1970-luvun puolessa välissä, jolloin myös suuri osa opettajankoulutuksesta siirtyi korkeakouluun.

Edellä esitettyjen erilaisten näkökulmien sekä kasvatustieteen osa-alueiden perusteella voidaan sanoa, että kasvatustiede on nykyisin rakenteellisesti eräs kaikkein moniaineksisimmista tieteistä. Voidaan ajatella, että kasvatustieteen eri osa-alueilla on jopa enemmän yhteistä sen lähi- tai pohjatieteiden kanssa (esim. kasvatussosiologia – sosiologia, kasvatuspsykologia – psykologia) kuin jonkun toisen kasvatustieteen osa-alueen kanssa. Kasvatustieteellistä tutkimusta tehdään myös lähitieteiden alueilla.

Mikä sitten on kasvatustieteen varsinainen tutkimuskohde? Kasvatustieteen tutkimuskohteeksi voidaan sanoa kasvatustodellisuutta. Tällöin kasvatustieteen “sukulaistieteiksi“ voidaan nähdä lähinnä psykologia ja sosiologia, joiden tutkimusmenetelmiä ja teoreettisia lähtökohtia on pyritty käyttämään hyödyksi kasvatustieteessä. Kasvatustiede lasketaan siis tieteiden järjestelmässä toisaalta kasvatusta yhteiskunnallisena ilmiönä ja ihmistä yhteiskunnallisena olentona tutkivaksi yhteiskuntatieteeksi ja toisaalta ihmisen ainutkertaisuutta sekä ymmärtämistä korostavaksi humanistiseksi tieteeksi. Kasvatustieteen itsenäisyyttä korostettaessa käytetään perusteena nimenomaan sen omaa tutkimuskohdetta, kasvatusta. Toisaalta tieteiden välinen yhtenäistyminen (integroituminen) on perusteltavissa sillä, että koulutusta ja opetusta on vaikea tutkia muusta yhteiskunnasta irrallisena ilmiönä.

Perehdy tarkemmin kasvatustieteiden historiaan lukemalla Johdatus kasvatustieteisiin -kirjasta luku Kasvatustieteiden rakenteellinen kehityshistoria.

Tutkimuksen tehtävät

Kasvatustieteellisen tutkimuksen tehtävät ovat johdettavissa tieteellisen tutkimuksen yleisistä tehtävistä, joita ovat ilmiöiden kuvaaminen ja vertailu sekä niiden selittäminen, ennustaminen ja ymmärtäminen. Kuvailevat tutkimukset pyrkivät nimensä mukaisesti kuvaamaan kasvatuksellisia ilmiöitä tieteellisen tarkasti. Niiden tavoitteena on kartoittaa ja kuvailla sanoin, symbolein ja numeroin jotakin ilmiötä. Vertailevan tutkimuksen pyrkimyksenä on ryhmien välinen vertailu. Selittämisellä tarkoitetaan pyrkimystä löytää kootun havaintoaineiston avulla tilastollinen yhteys kahden ilmiön välille tai syy-seuraussuhteen todistamista. Ennustavien tutkimusten tekeminen on kasvatustieteessä ollut verrattain vähäistä, koska ennustaminen on vaikeaa. Tieteellisen tutkimuksen yhtenä tehtävänä on ilmiöiden ymmärtäminen tai tulkinta. Kasvatusprosesseja pyritään ymmärtämään sekä kasvattajien että kasvatettavien näkökulmasta, jolloin tutkija perehtyy tutkimuskohteiden ilmapiiriin, ajatuksiin, tunteisiin ja motiiveihin. Tutkittavan ilmiön kuvailun avulla pyritään siis selvittämään perusteellisesti, mistä asiassa on kysymys, vasta ilmiön hyvän tuntemisen jälkeen on mahdollista löytää tapahtumille syy-seuraussuhteita ja ennustaa tulevia tapahtumia.

valokuvaaja tuntematon, Journalistinen kuva-arkisto/ Alma Media / Uuden Suomen kokoelma