Ea1. Mitä kasvatustiede on?

Pe­rus­kä­sit­teet ja mää­ri­tel­mät

Kas­va­tus­tie­teen teh­tä­väk­si on eri tie­tei­den vä­li­ses­sä työn­ja­os­sa tul­lut ni­men­sä mu­kai­ses­ti kas­va­tus­il­mi­ön tut­ki­mi­nen, mut­ta mitä kas­va­tuk­sel­la tar­koi­te­taan? Kas­va­tuk­sen mää­ri­tel­mät syn­ty­vät ih­mis­ten vä­li­si­nä so­pi­muk­si­na ja tut­ki­jat ovat eri aika­kau­si­na ja eri kult­tuu­reis­sa esit­tä­neet lu­kui­sia eh­do­tuk­sia kas­va­tuk­sen mää­ri­tel­mik­si. Usein yksi­mie­li­syy­teen pää­se­mi­sen es­tee­nä on ol­lut lii­al­li­nen yksi­puo­li­suus, jos­sa kil­pai­le­vat näkö­kul­mat on si­vuu­tet­tu. Tämä saat­taa tun­tua var­sin häm­men­tä­väl­tä kas­va­tus­tie­teen opin­to­jen alus­sa. Mi­ten läh­teä opis­ke­le­maan il­mi­ö­tä, jon­ka mää­rit­te­lys­tä edes ei olla yksi­mie­li­siä? Toi­saal­ta kä­sit­teet muut­tu­vat ai­ko­jen ku­lu­es­sa, sil­lä to­del­li­suus muut­tuu ja edel­lyt­tää tie­teel­tä eri­lai­sia kä­sit­tei­tä. Toi­saal­ta myös tie­teel­li­nen tie­to muut­tuu ja tar­ken­tuu, mikä edel­lyt­tää kä­sit­tei­den tar­kis­ta­mis­ta, kor­jaa­mis­ta ja täy­den­tä­mis­tä.

Opis­ke­lun alku­vai­hees­sa uu­den tie­don­alan mää­ri­tel­mä on en­sim­mäi­nen yri­tys täs­men­tää opis­ke­lun koh­de. Mää­ri­tel­mään py­ri­tään tii­vis­tä­mään joi­ta­kin olen­nai­sia asi­oi­ta opis­kel­ta­vas­ta asi­as­ta. Kä­sit­teen avul­la py­ri­tään ko­ko­a­maan yh­teen toi­siin­sa liit­ty­vät tun­nus­mer­kit. Itse asi­as­sa tie­teen­alan joh­dan­to-opin­not, tie­teen pe­rus­tei­den opis­ke­lu, on­kin pit­käl­le tie­teen kie­len op­pi­mis­ta. Mää­ri­tel­mis­tä ei sai­si kui­ten­kaan muo­dos­tua ul­koa opit­ta­via sana­jo­no­ja, vaan opis­ke­lun myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa käyt­tö­kel­poi­sia ja myö­hem­min täy­den­net­tä­viä apu­vä­li­nei­tä.

Kas­va­tuk­seen voi­daan liit­tää jouk­ko tun­nus­merk­ke­jä, joi­den avul­la voim­me ni­mit­tää jo­ta­kin ta­pah­tu­maa kas­va­tuk­sek­si. Kas­va­tus ym­mär­re­tään ta­val­li­ses­ti kas­vat­ta­jan ja kas­va­tet­ta­van vä­li­se­nä vuo­ro­vai­ku­tuk­se­na. Yk­sin­ker­tai­sim­mil­laan tätä vuo­ro­vai­ku­tus­ta on ku­vat­tu ope­tuk­ses­sa, jos­sa kas­vat­ta­jan toi­min­ta koh­dis­tuu kas­va­tet­ta­viin. Ny­kyi­sen nä­ke­myk­sen mu­kaan kas­va­tus­ta pi­de­tään kui­ten­kin vuo­ro­vai­ku­tuk­se­na, jos­sa myös kas­va­tet­ta­vat vai­kut­ta­vat kas­vat­ta­jaan ja mui­hin kas­va­tet­ta­viin. Useim­mat kas­va­tuk­sen tut­ki­jat ovat sitä miel­tä, että ter­mi kas­va­tus voi­daan ym­mär­tää lii­an yksi­puo­li­sek­si kas­vat­ta­jan toi­min­nak­si ja he eh­dot­ta­vat ti­lal­le kas­va­tus­ta­pah­tu­maa tai kas­va­tus­pro­ses­sia, jon­ka he nä­ke­vät pit­kä­ai­kai­sek­si eikä vain lap­suu­teen tai nuo­ruu­teen ra­joit­tu­vak­si il­mi­ök­si.

Kas­va­tuk­sen tut­ki­jat ovat ko­ros­ta­neet, että kas­va­tuk­sel­la on omi­nais­piir­tei­tä, jot­ka erot­ta­vat sen muis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ilmi­öis­tä. Täl­löin on yleen­sä kes­ki­tyt­ty kou­lu­kas­va­tuk­sen eri­kois­laa­tui­suu­teen, jos­sa yleen­sä kas­vat­ta­jan (ai­kui­sen, asi­an­tun­ti­jan, opet­ta­jan) ase­ma on var­sin mää­rää­vä ver­rat­tu­na kas­va­tet­ta­va­na ole­van opis­ke­li­jan ase­maan. Toi­saal­ta kas­va­tuk­seen voi­daan kat­soa liit­ty­vän aina myös ta­ha­ton­ta, kont­rol­loi­ma­ton­ta vai­kut­ta­mis­ta ja toi­min­taa. Ky­sy­mys sii­tä, kuu­luu­ko ta­ha­ton kas­va­tus var­si­nai­sen kas­va­tuk­sen pii­riin, on he­rät­tä­nyt jon­kun ver­ran kiis­taa. Kas­va­tus­tie­teen pii­ris­sä on kui­ten­kin mel­ko ylei­ses­ti omak­sut­tu kä­si­tys, että toi­min­nan ta­hal­li­suus ja vas­tuun­a­lai­suus te­kee vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta kas­va­tus­ta. Kas­va­tus näh­dään­kin usein hy­vin käy­tän­nöl­li­se­nä toi­min­ta­na, jos­sa tar­koi­tus­pe­räi­sel­lä vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­la on kes­kei­nen roo­li. Kas­va­tus on siis ym­mär­ret­ty ta­voit­teel­li­sek­si toi­min­nak­si, jol­la on tiet­ty pää­mää­rä jo­hon kas­va­tuk­sel­la py­ri­tään kas­va­tet­ta­vaa oh­jaa­maan. Kas­va­tet­ta­van iäs­tä yleen­sä riip­puu, mi­ten tie­toi­nen kas­va­tet­ta­va on hä­neen koh­dis­tu­vas­ta vai­kut­ta­mi­ses­ta ja kas­vat­ta­mi­ses­ta. Laa­jem­min mää­ri­tel­ty­nä ta­hal­li­se­na vuo­ro­vai­ku­tuk­se­na kas­va­tus on myös yksi ns. so­si­aa­li­sen toi­min­nan muo­to.

Kol­me kas­va­tus­tie­det­tä ja kas­va­tus­tie­teen osa-alu­eet

Kas­va­tus on hy­vin moni-il­mei­nen tut­ki­mus­koh­de, jota voi­daan lä­hes­tyä mo­nis­ta näkö­kul­mis­ta. Rin­teen, Ki­vi­rau­man ja Leh­ti­sen mu­kaan on­kin tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sem­paa pu­hua kas­va­tus­tie­teis­tä kas­va­tus­tie­teen si­jas­ta. Kas­va­tus­tie­teet voi­daan ja­kaa ylei­seen kas­va­tus­tie­tee­seen, ai­kuis­kas­va­tus­tie­tee­seen ja eri­tyis­pe­da­go­giik­kaan. Kas­va­tus­tie­teen osa-alu­eet ovat kas­va­tus­psy­ko­lo­gia, kas­va­tus­so­si­o­lo­gia, di­dak­tiik­ka, kas­va­tus­fi­lo­so­fia, kas­va­tuk­sen his­to­ria ja ver­tai­le­va kas­va­tus­tie­de.

Kas­va­tuk­sen ja kas­va­tus­tie­teen his­to­ria – näkö­kul­ma ny­kyi­syy­teen

Mikä on his­to­ri­al­li­sen näkö­kul­man mer­ki­tys kas­va­tuk­ses­sa? His­to­ria tut­kii ih­mis­ten ja yh­teis­kun­tien his­to­ri­aa ja sen mu­kaan his­to­ri­an tun­te­muk­ses­ta on hyö­tyä ny­kyi­syy­den ym­mär­tä­mi­ses­sä. Ny­kyi­syy­den ym­mär­tä­mi­nen on mah­dol­lis­ta vain, jos tie­däm­me mi­ten se on ke­hit­ty­nyt men­nei­syy­des­tä. Men­nei­syys on eräs näkö­kul­ma ny­kyi­syy­des­tä ja se an­taa viit­tei­tä kul­loin­kin ajan­koh­tais­ten on­gel­mien rat­kai­suun. His­to­ri­an­kir­joi­tus on muut­tu­vaa, kos­ka tie­to men­nei­syy­des­tä li­sään­tyy koko ajan ja jo­kai­nen suku­pol­vi sekä kult­tuu­ri aset­ta­vat men­nei­syy­des­tä jäl­jel­le jää­neil­le läh­teil­le uu­sia ky­sy­myk­siä.

Kas­va­tuk­sen his­to­ri­an teh­tä­vä on ku­va­ta kas­va­tus­pro­ses­sia sel­lai­se­na kuin se on esiin­ty­nyt men­nei­syy­des­sä eri­lais­ten yh­teis­kun­tien pii­ris­sä. Ter­mil­lä kas­va­tuk­sen his­to­ria tar­koi­te­taan toi­saal­ta kas­va­tuk­sen his­to­ri­al­lis­ta men­nei­syyt­tä ja toi­saal­ta tätä men­nei­syyt­tä tut­ki­vaa tie­det­tä. Kas­va­tuk­sen ja kou­lu­tuk­sen his­to­ri­an tut­ki­mus voi­daan ja­o­tel­la kar­ke­as­ti kol­meen ryh­mään. En­sin­nä­kin on tut­kit­tu kou­lu­tuk­sen vai­hei­ta. Kos­ka huo­mat­ta­va osa kou­lu­tuk­ses­ta on ta­pah­tu­nut kou­lu­lai­tok­ses­sa, kou­lu­lai­tok­sen vai­hei­den tut­ki­mus on ol­lut luon­nol­li­nen ja pe­rus­taa luo­va tut­ki­mus­koh­de. Kou­lu­lai­tok­sen tut­ki­mus ha­jaan­tuu yk­sit­täis­ten kou­lu­jen sup­peis­ta his­to­rii­keis­ta eri kou­lu­muo­to­jen (mm. kan­sa- ja oppi­kou­lun) pe­rus­teel­li­siin his­to­riik­kei­hin. Toi­saal­ta kas­va­tuk­sen his­to­ri­an tut­ki­mus on koh­dis­tu­nut kas­va­tus­aat­tei­siin ja -ajat­te­li­joi­hin. Kol­man­nek­si on tut­kit­tu kou­lu­tus­ta yh­teis­kun­nal­li­se­na il­mi­ö­nä.

Kas­va­tuk­sen suh­det­ta yh­teis­kun­nan muu­tok­seen voi­daan ku­va­ta kol­men eri­lai­sen ulot­tu­vuu­den näkö­kul­mas­ta. Kon­ser­va­tii­vi­nen lä­hes­ty­mis­tapa nä­kee kas­va­tuk­sen säi­lyt­tä­jä­nä. Van­hem­pi suku­pol­vi siir­tää kas­va­tuk­sen avul­la uu­teen suku­pol­veen py­sy­viä län­si­mai­sia ar­vo­ja. Nä­ke­myk­ses­sä on lei­mal­lis­ta muu­tos­vas­tai­suus sekä usko yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­män va­kau­teen. Prog­res­sii­vi­nen lä­hes­ty­mis­tapa puo­les­taan aset­taa ta­voit­teek­si yh­teis­kun­nan muut­ta­mi­sen kas­va­tuk­sen kaut­ta. Pyr­ki­mys on kas­vat­taa muu­tos­ky­kyi­siä yk­si­löi­tä, jot­ka pys­ty­vät jat­ku­vas­ti aset­ta­maan ta­voit­tei­ta sekä it­sen­sä että yh­teis­kun­nan ke­hit­tä­mi­sek­si. Pää­mää­rä on it­se­ään ke­hit­tä­vä, mut­ta ei val­miik­si suun­ni­tel­tu yh­teis­kun­ta. Kol­mas re­konst­ruk­tii­vi­nen lä­hes­ty­mis­tapa ko­ros­taa prog­res­si­vis­min ta­voin kou­lu­tuk­sen mer­ki­tys­tä yh­teis­kun­nan muut­ta­ja­na. Pyr­ki­myk­se­nä on mah­dol­li­sim­man laa­jan so­si­aa­li­sen muu­tok­sen to­teut­ta­mi­nen yh­teis­kun­nas­sa. Re­konst­ruk­ti­vis­min edus­ta­jat ei­vät kui­ten­kaan luo­ta suun­nit­te­le­mat­to­maan muu­tok­seen, vaan muu­tok­sen suun­ta mää­ri­tel­lään mah­dol­li­sim­man tark­kaan etu­kä­teen.

Kas­va­tus­tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen teh­tä­vät

Kas­va­tus­ta tut­ki­va tie­de, kas­va­tus­tie­de, on iäl­tään noin 150-vuo­ti­as. Kas­va­tus­ta kos­ke­vat ky­sy­myk­set ovat as­kar­rut­ta­neet ih­mis­kun­taa kui­ten­kin jo pal­jon en­nen kas­va­tus­tie­teen syn­ty­mis­tä, sil­lä jo kreik­ka­lai­set fi­lo­so­fit poh­ti­vat kas­va­tuk­sen ky­sy­myk­siä. Mi­ten täl­lai­nen käy­tän­nön elä­mään liit­ty­vä tai­don alue on muo­dos­tu­nut tie­teek­si? Kas­va­tus­tie­de tuli yli­o­pis­toon lä­hin­nä pal­ve­le­maan opet­ta­jien val­mis­tus­ta ja tämä läh­tö­koh­ta mää­rit­te­li sen, mit­kä tie­don­alat tu­li­vat kuu­lu­maan kas­va­tus­tie­teen te­o­reet­ti­seen ope­tuk­seen. Kas­va­tus- ja ope­tus­op­pia pi­det­tiin pit­kään tie­teis­tä koot­tu­na, opet­ta­jil­le tar­koi­tet­tu­na am­ma­til­lis­ten ai­nei­den yh­dis­tel­mä­nä, ei var­si­nai­se­na tie­tee­nä. Alun pe­rin kas­va­tus- ja ope­tus­opin ni­mel­lä kul­ke­neen ai­neen saat­toi liit­tää kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­non aine­yh­dis­tel­mään yli­mää­räi­se­nä ai­nee­na. Kas­va­tus­tie­teen opis­ke­lu omas­sa tie­de­kun­nas­sa mah­dol­lis­tui vas­ta 1970-lu­vun puo­les­sa vä­lis­sä, jol­loin myös suu­ri osa opet­ta­jan­kou­lu­tuk­ses­ta siir­tyi kor­ke­a­kou­luun.

Edel­lä esi­tet­ty­jen eri­lais­ten näkö­kul­mien sekä kas­va­tus­tie­teen osa-alu­ei­den pe­rus­teel­la voi­daan sa­noa, että kas­va­tus­tie­de on ny­kyi­sin ra­ken­teel­li­ses­ti eräs kaik­kein moni­ai­nek­si­sim­mis­ta tie­teis­tä. Voi­daan aja­tel­la, että kas­va­tus­tie­teen eri osa-alu­eil­la on jopa enem­män yh­teis­tä sen lähi- tai poh­ja­tie­tei­den kans­sa (esim. kas­va­tus­so­si­o­lo­gia – so­si­o­lo­gia, kas­va­tus­psy­ko­lo­gia – psy­ko­lo­gia) kuin jon­kun toi­sen kas­va­tus­tie­teen osa-alu­een kans­sa. Kas­va­tus­tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta teh­dään myös lähi­tie­tei­den alu­eil­la.

Kas­va­tus­tie­teen tut­ki­mus­koh­teek­si voi­daan sa­noa kas­va­tus­to­del­li­suut­ta. Täl­löin kas­va­tus­tie­teen “su­ku­lais­tie­teik­si“ voi­daan näh­dä lä­hin­nä psy­ko­lo­gia ja so­si­o­lo­gia, joi­den tut­ki­mus­me­ne­tel­miä ja te­o­reet­ti­sia läh­tö­koh­tia on py­rit­ty käyt­tä­mään hyö­dyk­si kas­va­tus­tie­tees­sä. Kas­va­tus­tie­de las­ke­taan tie­tei­den jär­jes­tel­mäs­sä toi­saal­ta kas­va­tus­ta yh­teis­kun­nal­li­se­na il­mi­ö­nä ja ih­mis­tä yh­teis­kun­nal­li­se­na olen­to­na tut­ki­vak­si yh­teis­kun­ta­tie­teek­si ja toi­saal­ta ih­mi­sen ai­nut­ker­tai­suut­ta sekä ym­mär­tä­mis­tä ko­ros­ta­vak­si hu­ma­nis­ti­sek­si tie­teek­si. Kas­va­tus­tie­teen it­se­näi­syyt­tä ko­ros­tet­ta­es­sa käy­te­tään pe­rus­tee­na ni­men­o­maan sen omaa tut­ki­mus­koh­det­ta, kas­va­tus­ta. Toi­saal­ta tie­tei­den vä­li­nen yh­te­näis­ty­mi­nen (in­teg­roi­tu­mi­nen) on pe­rus­tel­ta­vis­sa sil­lä, että kou­lu­tus­ta ja ope­tus­ta on vai­kea tut­kia muus­ta yh­teis­kun­nas­ta ir­ral­li­se­na il­mi­ö­nä.

Kas­va­tus­tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen teh­tä­vät ovat joh­det­ta­vis­sa tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen ylei­sis­tä teh­tä­vis­tä, joi­ta ovat il­mi­öi­den ku­vaa­mi­nen ja ver­tai­lu sekä nii­den se­lit­tä­mi­nen, en­nus­ta­mi­nen ja ym­mär­tä­mi­nen. Ku­vai­le­vat tut­ki­muk­set pyr­ki­vät ni­men­sä mu­kai­ses­ti ku­vaa­maan kas­va­tuk­sel­li­sia il­mi­öi­tä tie­teel­li­sen tar­kas­ti. Nii­den ta­voit­tee­na on kar­toit­taa ja ku­vail­la sa­noin, sym­bo­lein ja nu­me­roin jo­ta­kin il­mi­ö­tä. Ver­tai­le­van tut­ki­muk­sen pyr­ki­myk­se­nä on ryh­mien vä­li­nen ver­tai­lu. Se­lit­tä­mi­sel­lä tar­koi­te­taan pyr­ki­mys­tä löy­tää koo­tun ha­vain­to­ai­neis­ton avul­la ti­las­tol­li­nen yh­teys kah­den il­mi­ön vä­lil­le tai syy-seu­raus­suh­teen to­dis­ta­mis­ta. En­nus­ta­vien tut­ki­mus­ten te­ke­mi­nen on kas­va­tus­tie­tees­sä ol­lut ver­rat­tain vä­häis­tä, kos­ka en­nus­ta­mi­nen on vai­ke­aa. Tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen yh­te­nä teh­tä­vä­nä on il­mi­öi­den ym­mär­tä­mi­nen tai tul­kin­ta. Kas­va­tus­pro­ses­se­ja py­ri­tään ym­mär­tä­mään sekä kas­vat­ta­jien että kas­va­tet­ta­vien näkö­kul­mas­ta, jol­loin tut­ki­ja pe­reh­tyy tut­ki­mus­koh­tei­den ilma­pii­riin, aja­tuk­siin, tun­tei­siin ja mo­tii­vei­hin. Tut­kit­ta­van il­mi­ön ku­vai­lun avul­la py­ri­tään siis sel­vit­tä­mään pe­rus­teel­li­ses­ti, mis­tä asi­as­sa on ky­sy­mys, vas­ta il­mi­ön hy­vän tun­te­mi­sen jäl­keen on mah­dol­lis­ta löy­tää ta­pah­tu­mil­le syy-seu­raus­suh­tei­ta ja en­nus­taa tu­le­via ta­pah­tu­mia. Pe­rin­tei­ses­ti tie­teel­li­nen toi­min­ta on ja­et­tu pe­rus­tut­ki­muk­seen ja so­vel­ta­vaan tut­ki­muk­seen, jois­ta edel­li­sen kat­so­taan ole­van tie­don hank­ki­mis­ta “tie­don it­sen­sä vuok­si“ ja so­vel­ta­van tut­ki­muk­sen täh­tää­vän ih­mis­tä hyö­dyt­tä­vän tie­don et­si­mi­seen.

Tut­ki­mus­on­gel­mat

Kas­va­tus­tie­teen tut­ki­mus­on­gel­mat ovat usein vi­rin­neet suo­raan jois­ta­kin käy­tän­nön ti­lan­teis­sa eteen tul­leis­ta pul­ma­ti­lan­teis­ta. Tut­ki­muk­sel­la on näin ol­lut usein pal­ve­lu­teh­tä­vä, ku­ten esi­mer­kik­si kou­lu-uu­dis­tus­ten yh­tey­des­sä. Kos­ka mo­nis­sa ta­pauk­sis­sa yh­teis­kun­ta on pit­käl­le ra­hoit­ta­nut kas­va­tus­tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­toi­min­taa, tut­ki­muk­ses­ta edel­ly­te­tään ole­van myös hyö­tyä kou­lu­tus- ja kas­va­tus­toi­min­nal­le. Kas­va­tus­tie­de näh­dään var­sin usein käy­tän­nön pää­mää­riä pal­ve­le­vak­si tie­teek­si, jos­sa ta­voit­tee­na on käy­tän­nön kas­va­tus­työn ja kou­lu­tuk­sen tu­ke­mi­nen. Käy­tän­nöl­li­se­nä tie­tee­nä kas­va­tus­tie­de jou­tuu ot­ta­maan kan­taa ns. nor­ma­tii­vi­siin ky­sy­myk­siin eli mi­ten asi­oi­den pi­täi­si olla. Täl­lai­sia ky­sy­myk­siä ovat esi­mer­kik­si, mitä ai­nei­ta ope­tus­suun­ni­tel­maan pi­täi­si si­säl­lyt­tää, mit­kä ope­tus­me­ne­tel­mät aut­ta­vat opis­ke­li­joi­ta par­hai­ten saa­vut­ta­maan ase­te­tut ta­voit­teet ja mi­ten opis­ke­li­jaa oh­ja­taan oma­koh­tai­seen tie­don­han­kin­taan. Toi­saal­ta kas­va­tus­tie­teen teh­tä­vä­nä on kui­ten­kin tuot­taa kas­va­tus­ta ja ope­tus­ta kos­ke­vaa te­o­reet­tis­ta tie­toa, joka täyt­tää tie­teel­li­sel­le tie­dol­le ase­te­tut ylei­set tun­to­mer­kit. Se, kuu­luu­ko arvo­a­se­tel­mien te­ke­mi­nen tie­teen teh­tä­viin, on pe­rin­tei­nen kiis­ta­ky­sy­mys. Kas­va­tus­ta­pah­tu­mas­sa pää­mää­rät ja ta­voit­teet ovat kes­kei­ses­sä ase­mas­sa ja on­kin aja­tel­tu, että myös kas­va­tus­tie­teen tu­lee osal­lis­tua näi­den usein ar­vos­tuk­siin liit­ty­vien ky­sy­mys­ten rat­kai­se­mi­seen. Toi­saal­ta on kui­ten­kin näh­ty, että kas­va­tus­tie­de ei voi esit­tää näi­hin ky­sy­myk­siin oi­kei­ta vas­tauk­sia vaan vaih­to­eh­toi­sia suo­si­tuk­sia sekä kaa­vail­la ja en­nus­taa niis­tä ai­heu­tu­via eri­lai­sia seu­rauk­sia.

Tut­ki­mus­me­ne­tel­mät

Tut­ki­mus­me­ne­tel­mäl­lä tar­koi­te­taan ylei­sem­mäs­sä mer­ki­tyk­ses­sään sitä ta­paa, jol­la tut­ki­mus to­teu­te­taan. Täl­löin tut­ki­mus­me­ne­tel­mä kä­sit­tää sekä ne pro­ses­sit, jot­ka edel­tä­vät ha­vain­to­ai­neis­ton ke­ruu­ta tai yleen­sä tie­don hank­ki­mis­ta että itse tie­don han­kin­nan ja sen kä­sit­te­lyn. Sup­pe­am­mas­sa mer­ki­tyk­ses­sä tut­ki­mus­me­ne­tel­mäl­lä tar­koi­te­taan ta­paa, jol­la tar­vit­ta­va tie­to han­ki­taan. Tämä tapa voi olla em­pii­ri­nen eli ko­ke­mus­pe­räi­nen tai ei-em­pii­ri­nen, vä­lit­tö­mään ko­ke­muk­seen pe­rus­ta­ma­ton. Em­pii­ri­siä tut­ki­mus­me­ne­tel­miä ovat mm. ha­vain­noin­ti, haas­tat­te­lu ja ky­se­ly­lo­ma­ke. Ei-em­pii­ri­nen me­ne­tel­mä on sil­loin, kun tie­to saa­daan il­man min­kään­lais­ta on­gel­ma­kent­tään liit­ty­viä ha­vain­to­ja, ts. loo­gi­sen päät­te­lyn, in­tui­ti­on tai lu­ke­mi­sen avul­la.

Kva­li­ta­tii­vi­sen eli laa­dul­li­sen tut­ki­muk­sen kei­noin py­ri­tään saa­maan koko­nais­val­tai­nen kuva jos­ta­kin il­mi­ös­tä, ym­mär­tä­mään sitä sy­väl­li­sem­min ja mo­nes­ta eri näkö­kul­mas­ta. Tut­ki­mus­me­ne­tel­mi­nä käy­te­tään mm. osal­lis­tu­vaa ha­vain­noin­tia, va­paa­muo­tois­ta haas­tat­te­lua ja kes­kus­te­lua sekä oma­e­lä­män­ker­to­ja. Pää­tel­mät teh­dään yleen­sä il­man ti­las­to­ma­te­maat­ti­sia kei­no­ja, jos­kin nii­tä­kin voi­daan käyt­tää. Kvan­ti­ta­tii­vi­sen eli mää­räl­li­sen tut­ki­muk­sen ta­voit­tee­na on saa­da mah­dol­li­sim­man ob­jek­tii­vis­ta em­pii­ris­tä tie­toa tar­koin ra­ja­tus­ta koh­tees­ta. Tie­don­ke­ruu­me­ne­tel­mi­nä käy­te­tään mm. tes­te­jä, fy­si­o­lo­gi­sia mit­tauk­sia, ky­se­ly­lo­mak­kei­ta ja sys­te­maat­tis­ta tark­kai­lua. Joh­to­pää­tök­set teh­dään ha­vain­to­ai­neis­ton ti­las­tol­li­seen ana­ly­soin­tiin pe­rus­tu­en (pro­sent­ti­lu­vut, kes­ki­ar­vot, kor­re­laa­ti­o­ker­toi­met).

Läh­teet
Rin­ne, R., Ki­vi­rau­ma, J. & Leh­ti­nen, E. 2015. Joh­da­tus kas­va­tus­tie­tei­siin. Hel­sin­ki: WSOY.
Hirs­jär­vi, S. & Hut­tu­nen, J. 1995. Joh­da­tus kas­va­tus­tie­tee­seen. Hel­sin­ki: WSOY.
Lei­no, A.-L. & Lei­no, J. 1995. Kas­va­tus­tie­teen pe­rus­teet. Hel­sin­ki: Kir­ja­yh­ty­mä.