Opiskelijalle
Tervetuloa opiskelemaan aikuiskasvatustiedettä!
Ensimmäisellä opintojaksolla luodaan yleiskatsaus kasvatustieteiden olemukseen, tutkimukseen ja historiaan. Opintojaksolla tutustutaan yleisen kasvatustieteen, erityispedagogiikan ja aikuiskasvatustieteen yhteisiin ja erityisiin piirteisiin, kasvatuksen ja kasvatustieteiden historiaan sekä tieteenalan klassisiin teemoihin ja ajattelijoihin. Lisäksi perehdytään aikuiskasvatustieteen kehityslinjoihin osana kasvatustieteen kehityshistoriaa sekä hahmotellaan aikuiskoulutuksen näkymiä.
Nyky-yhteiskunnassa on tultu yhä selvemmin tietoiseksi siitä, että yhteiskunnan nopea muutos edellyttää oppimista ja kehittymistä läpi elämän, elinikäistä oppimista. On tärkeää osata yhdistää jatkuva oppiminen, perhe, työelämä ja vapaa-aika. Opintojaksolla tarkastellaan, miten tähän on tultu ja mihin suuntaan ollaan menossa. Aikuiskoulutus on ammatillistunut aikaisemman vahvan yleissivistystehtävänsä rinnalla. Tärkeä aikuiskasvatustieteen tutkimuskohde on myös työssä oppiminen, sillä oppiminen nähdään yhä vahvemmin yhteisöllisenä toimintana.
Antoisaa opiskeluvuotta!
