Johdanto teemoihin

”Mä tar­viin vä­hän kun­ni­oi­tus­ta, tasa-ar­voa elä­mään!
Mä kai­paan vä­hän kun­ni­oi­tus­ta, ih­mis­ar­voa elä­mään!”
(Pert­ti Ku­ri­kan Nimi­päi­vät: ”Kal­li­oon” elo­ku­vas­sa ”Vä­hän kun­ni­oi­tus­ta”)

Elo­kuva ”Vä­hän kun­ni­oi­tus­ta” ker­too ke­hi­tys­vam­mais­ten elä­mäs­tä ja ki­teyt­tää ih­mi­syy­den kes­kei­sim­män ky­sy­myk­sen: olen­ko minä oma­na it­se­nä­ni ole­mas­sa muil­le ih­mi­sil­le? Onko elä­mäl­lä­ni mer­ki­tys ja tar­koi­tus? Onko mi­nul­la yh­tä­läi­nen oi­keus kou­lu­tuk­seen, työ­hön, rak­kau­teen ja on­neen? Ky­sy­mys on ih­mis­ar­vos­ta – sii­tä, että ko­kee tu­le­van­sa koh­del­luk­si tasa­ver­tai­se­na ja ar­vok­kaa­na. Sekä pe­rus­pal­ve­luis­sa että eri­tyis­pal­ve­luis­sa on ky­sy­mys myös ih­mis­oi­keuk­sis­ta.

Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on oi­keus elää ja toi­mia mui­den kans­sa yh­den­ver­tai­se­na yh­teis­kun­nan jä­se­ne­nä syn­ty­mäs­tä hau­taan. Demo­kraat­ti­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa oi­keu­den­mu­kai­suus to­teu­tuu nor­mien/la­kien ja käy­tän­nön yh­teis­vai­ku­tuk­ses­ta. Lain­sää­dän­tö luo poh­jan, joka näyt­tää suun­nan käy­tän­nön toi­mil­le. Lain­sää­dän­nön raa­mien si­säl­lä syn­ty­vä käy­tän­tö ei syn­ny oi­keu­den­mu­kai­sek­si il­man laa­jaa mo­raa­lis­ta poh­din­taa – il­man kes­kus­te­lua ken­täl­lä­kin, joka puo­les­taan vai­kut­taa lain­sää­dän­töön.

Käy­tän­tö syn­tyy lain­sää­dän­nön si­säl­lä, mut­ta sa­mal­la tes­taa näi­tä oi­keu­del­li­sia ra­ken­tei­ta ja var­sin­kin nii­den ra­jo­ja, jot­ka sit­ten tar­vit­ta­es­sa muut­tu­vat. Toi­sin sa­no­en eet­ti­nen kes­kus­te­lu voi al­kaa sii­tä, mi­hin laki lo­pet­taa ja pa­laut­taa kes­kus­te­lun ta­kai­sin lain­sää­dän­töön. Demo­kra­ti­as­sa enem­mis­töl­lä on pai­no­ar­voa, jo­ten pien­ten ryh­mien tar­peet tu­lee ot­taa tie­toi­ses­ti esil­le. Jot­ta yh­den­ver­tai­suus to­teu­tui­si, jär­jes­te­tään täy­den­tä­viä pal­ve­lu­ja ja tuki­toi­mia jot­ta kaik­ki sai­si­vat mah­dol­li­suu­det toi­mia mui­den kan­sa­lais­ten kans­sa op­pi­mis­vai­keuk­sis­ta, vam­mois­ta tai sai­rauk­sis­ta huo­li­mat­ta. (Ks. esim. Te­pe­ri 2006; Bic­ken­bach & Was­ser­man 2005).

Erityisopetuksen määrä kasvaa – miksi?

Vuo­des­ta 2011 al­ka­en pe­rus­kou­lun op­pi­lai­den saa­ma tuki muut­tui kol­mi­por­tai­sek­si: ylei­nen, te­hos­tet­tu ja eri­tyi­nen tuki. Jos ylei­nen tuki ei rii­tä, an­ne­taan te­hos­tet­tua tu­kea, ja jos te­hos­tet­tu tuki ei rii­tä, an­ne­taan eri­tyis­tä tu­kea. Laki­muu­tok­sen jäl­keen te­hos­tet­tua tu­kea saa­nei­den op­pi­lai­den osuus on kas­va­nut vuo­sit­tain. Eri­tyis­tä tu­kea saa­nei­den op­pi­lai­den mää­rä vä­he­ni vuo­teen 2016 saak­ka, mut­ta sen jäl­keen suun­ta on kään­ty­nyt vuo­sit­tain nou­suun. Ti­las­to­kes­kuk­sen eri­tyis­o­pe­tuk­sen ti­las­to­jen mu­kaan syk­syl­lä 2020 pe­rus­o­pe­tuk­sen op­pi­lais­ta 21 pro­sent­tia eli 120 400 sai te­hos­tet­tua tai eri­tyis­tä tu­kea.  Te­hos­tet­tua tu­kea sai 69 300 eli noin 12 pro­sent­tia pe­rus­kou­lun op­pi­lais­ta ja eri­tyis­tä tu­kea 51 100 eli 9 pro­sent­tia pe­rus­kou­lun op­pi­lais­ta. Myös yhä use­am­pi tut­kin­toon joh­ta­van am­ma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen opis­ke­li­ja saa eri­tyis­o­pe­tus­ta (N= 34 900, 11 %).

Eri­tyis­tä tu­kea saa­neis­ta op­pi­lais­ta 32 pro­sen­til­la 80–100 pro­sent­tia ope­tuk­ses­ta oli yleis­o­pe­tuk­sen ryh­mäs­sä, joka si­säl­tää in­kluu­si­on mää­ri­tel­män (= 80 pro­sent­tia tai enem­män ope­tuk­ses­ta yleis­o­pe­tuk­sen ryh­mäs­sä).  Ko­ko­naan eri­tyis­ryh­mäs­sä ope­tuk­sen­sa saa­nei­den osuus oli 34 pro­sent­tia, kun taas ko­ko­naan eri­tyis­kou­lus­sa ope­tuk­sen saa­nei­den osuus oli vain 6,5 pro­sent­tia. Lo­put 34 pro­sent­tia sai osan ope­tuk­ses­taan yleis­o­pe­tuk­sen ryh­mäs­sä ja osan eri­tyis­ryh­mäs­sä. Eri­tyis­o­pe­tuk­sen jär­jes­tä­mi­nen yleis­o­pe­tuk­sen yh­tey­des­sä eli eri­lai­set in­teg­raa­tio- ja in­kluu­si­o­rat­kai­sut ovat li­sään­ty­neet 2000-lu­vul­ta al­ka­en ja eri­tyis­kou­lu­jen op­pi­las­mää­rä on vä­hen­ty­nyt.  Eri­tyis­o­pe­tuk­sen jär­jes­tä­mis­paik­ka vaih­te­lee kui­ten­kin sel­väs­ti alu­eit­tain. Ke­hi­tys on seu­raus­ta sii­tä, että eri­tyis­o­pe­tus näh­dään tänä päi­vä­nä ai­em­paa use­am­min ope­tuk­sen jär­jes­tä­mi­sen ta­pa­na kuin paik­ka­na. Täl­löin eri­tyis­o­pe­tus vie­dään op­pi­lai­den luo, eikä päin­vas­toin.

Mis­tä eri­tyis­o­pe­tus­tar­peen kas­vu sit­ten voi­si joh­tua? Yksi­se­lit­teis­tä vas­taus­ta ei var­mas­ti ole, mut­ta tut­ki­jat ovat esit­tä­neet ar­vi­oi­ta sii­tä, että muun mu­as­sa dys­fa­si­an yleis­ty­mi­sen taus­tal­la oli­si eten­kin ar­vi­oin­ti­me­ne­tel­mien ke­hit­ty­mi­nen ja di­ag­nos­tis­ten kri­tee­rien tar­ken­tu­mi­nen. Näin ol­len oli­si siis vain osit­tain kyse häi­ri­ön to­del­li­ses­ta mää­räl­li­ses­tä li­sään­ty­mi­ses­tä. Ti­las­to­kes­kuk­sen lu­vut osoit­ta­vat, että eri­tyis­tä tu­kea tar­vit­se­via lap­sia ja nuo­ria on tänä päi­vä­nä niin pal­jon, että to­den­nä­köi­ses­ti vain har­va opet­ta­ja vält­tyy eri­tyis­tä tu­kea tar­vit­se­van op­pi­laan koh­taa­mi­sel­ta työ­u­ran­sa ai­ka­na, on kyse sit­ten päi­vä­hoi­don tai vaik­ka­pa yli­o­pis­ton opet­ta­jas­ta. Täs­tä joh­tu­en eri­tyis­pe­da­go­gi­sen tie­tä­myk­sen li­sää­mi­nen on tär­ke­ää. Sa­no­taan, että tie­to li­sää tus­kaa, mut­ta esi­mer­kik­si poik­ke­a­van käyt­täy­ty­mi­sen ym­mär­tä­mi­ses­sä tai vai­ke­a­vam­mai­sen op­pi­laan ope­tuk­sel­lis­ten eri­tyis­tar­pei­den tun­nis­ta­mi­ses­sa asia on kui­ten­kin päin­vas­toin. Tie­to­jen ja tai­to­jen ohel­la eri­tyis­pe­da­go­gii­kas­sa on ky­sy­mys myös asi­an­tun­ti­joi­den ja ym­pä­ris­tön asen­teis­ta, jois­ta löy­tyy usein pa­ran­ta­mi­sen va­raa.

Lap­sen tai nuo­ren eri­tyi­nen tuen tar­ve on haas­te niin yk­si­löl­le it­sel­leen, hä­nen per­heel­leen, opet­ta­jil­le kuin laa­jem­min­kin yh­teis­kun­nal­le. Eri­lai­sia op­pi­joi­ta kos­ke­via pää­tök­siä teh­dään eri hal­lin­non­a­loil­la ja en­tis­tä enem­män pai­kal­lis­ta­sol­la. Rat­kai­sui­hin vai­kut­ta­vat val­lal­la ole­vat ar­vot ja kä­si­tyk­set muun mu­as­sa yk­si­lön ja ym­pä­ris­tön vä­li­sis­tä suh­teis­ta. On tär­ke­ää tie­dos­taa, että vam­mai­suus, poik­ke­a­vuus ja nor­maa­lius ovat esi­merk­ke­jä sel­lai­sis­ta kä­sit­teis­tä ja il­mi­öis­tä, joi­den si­säl­löt ovat so­pi­muk­sen­va­rai­sia ja si­ten jat­ku­vas­ti muut­tu­via. Vie­lä 2020 -lu­vul­la tar­vi­taan luo­vaa jou­ti­lai­suut­ta ja ai­kaa aja­tel­la, jot­ta mää­rä voi­si muut­tua myös laa­duk­si. Jat­ku­va kes­kus­te­lu on vält­tä­mä­tön­tä, sil­lä eri­tyis­o­pe­tuk­sen jär­jes­tä­mi­ses­sä ja to­teut­ta­mi­ses­sa on edel­leen pal­jon ke­hi­tet­tä­vää ja uu­dis­tet­ta­vaa. Eri­tyis­pe­da­go­gi­sel­le tut­ki­muk­sel­le ja eri­tyis­tä tu­kea tar­vit­se­vien ih­mis­ten pa­ris­sa teh­tä­väl­le käy­tän­nön työl­le riit­tää haas­tei­ta var­hais­e­ri­tyis­kas­va­tuk­ses­ta aina ai­kuis­kou­lu­tuk­seen asti.

Inkluusio – uhka vai mahdollisuus?

Vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na kan­sain­vä­li­sis­sä kes­kus­te­luis­sa on ko­ros­tet­tu in­klu­sii­vi­sen kas­va­tuk­sen mah­dol­li­suuk­sia. In­kluu­sio-kä­si­te on saa­nut al­kun­sa Yh­dys­val­lois­sa käy­te­tys­tä sa­nas­ta inc­lu­si­ve edu­ca­ti­on. Laa­jem­pi kä­si­te edel­lä mai­ni­tul­le on yh­teis­kun­nal­li­nen in­kluu­sio, jol­loin in­kluu­si­ol­la tar­koi­te­taan yh­teis­kun­taa, joka on tar­koi­tet­tu kai­kil­le, jos­sa jo­kai­sel­la kan­sa­lai­sel­la on oi­keus tasa­ver­tai­ses­ti osal­lis­tua kai­kil­la yh­teis­kun­nan ta­soil­la ta­pah­tu­vaan toi­min­taan. In­kluu­si­ol­la luo­daan puit­teet ih­mi­sen elä­män­hal­lin­taan. Yh­teis­kun­nal­li­nen in­kluu­sio tar­koit­taa sel­lais­ten ar­vo­jen, etu­oi­keuk­sien ja po­li­tii­kan muut­ta­mis­ta, jot­ka ai­heut­ta­vat syr­jin­tää. Se ei kos­ke yk­sin­o­maan tiet­ty­jä syr­jäy­ty­nei­tä ryh­miä, vaan täl­lä jär­jes­tel­mä­nä taa­taan ih­mis­ten sel­viy­ty­mi­nen elä­män­ti­lan­teis­sa, jot­ka ovat yl­lä­tyk­sel­li­ses­ti muut­tu­neet vai­ke­as­ti hal­lit­ta­vik­si. Kaik­kien ih­mis­ten tu­li­si näin ol­len olla kiin­nos­tu­nei­ta in­kluu­si­os­ta oman tur­val­li­suu­ten­sa ja hy­vin­voin­tin­sa täh­den. Yh­teis­kun­nan in­kluu­sio on pro­ses­si. Se on sekä ide­o­lo­gi­nen että po­liit­ti­nen ja myös käy­tän­nöl­li­nen. Se oh­jaa pää­tök­sen­te­ki­jöi­tä edis­tä­mään jär­jes­tel­mien ra­ken­tei­ta, joil­la on po­si­tii­vi­nen vai­ku­tus yh­teis­kun­tam­me jä­se­niin. Mo­nes­ti syr­jäy­ty­mi­ses­sä on pi­kem­min­kin kyse jär­jes­tel­mien puut­teel­li­ses­ta toi­min­nas­ta kuin hen­ki­löi­den ky­ke­ne­mät­tö­myy­des­tä hal­li­ta omaa elä­mään­sä. (Pous­su-Olli 2004.)

Kou­lu­maa­il­mas­sa in­kluu­si­on to­teut­ta­mi­nen mer­kit­see en­nen kaik­kea ns. lähi­kou­lu­peri­aat­teen nou­dat­ta­mis­ta. Sen mu­kaan jo­kai­sel­la op­pi­laal­la on oi­keus saa­da omien edel­ly­tys­ten­sä mu­kais­ta hy­vää ope­tus­ta mah­dol­li­ses­ta vam­mas­taan huo­li­mat­ta omas­sa lähi­kou­lus­saan eli sii­nä kou­lus­sa, jo­hon lap­si asuin­paik­kan­sa pe­rus­teel­la kuu­luu. In­kluu­sio ky­seen­a­lais­taa pe­rin­tei­sen kak­sois­jär­jes­tel­män, jos­sa yleis­o­pe­tus ja eri­tyis­o­pe­tus ovat omia eril­li­siä jär­jes­tel­mi­ään. Sa­mal­la in­klu­sii­vi­nen kas­va­tus haas­taa pe­rin­tei­sen lää­ke­tie­teel­lis-psy­ko­lo­gi­sen näkö­kul­man, joka luo­kit­te­lee op­pi­laat omi­nai­suuk­sien pe­rus­teel­la kah­teen ryh­mään op­pi­laik­si ja eri­tyis­oppi­laik­si. In­kluu­si­on mu­kaan eri­lai­sia op­pi­joi­ta tu­li­si opet­taa yh­des­sä eikä lap­sia pidä eris­tää omiin ryh­miin­sä. Vaik­ka in­kluu­sio on näh­ty vi­ral­li­ses­ti hy­vä­nä asi­a­na jo pit­kään, eril­lään to­teu­tet­ta­va eri­tyis­o­pe­tus on säi­lyt­tä­nyt edel­leen ase­man­sa mo­nis­sa län­si­mais­sa, myös Suo­mes­sa.

In­kluu­sio pe­rus­tuu yh­dis­ty­neen jär­jes­tel­män fi­lo­so­fi­aan, jos­sa kaik­kien op­pi­lai­den yk­si­löl­lis­ten tar­pei­den ja edel­ly­tys­ten huo­mi­oon ot­ta­mi­nen ikä­to­ve­rei­den kans­sa yleis­o­pe­tuk­sen ryh­mäs­sä on tär­ke­ää. Jo­kai­sen op­pi­laan, ei vain ns. eri­tyis­op­pi­laan, ope­tus py­ri­tään yk­si­löl­lis­tä­mään. Taus­tal­la on so­si­aa­li­nen mal­li; kun op­pi­laan op­pi­mis­pro­ses­sis­sa il­me­nee on­gel­mia, toi­men­pi­tei­tä ei koh­dis­te­ta pel­käs­tään op­pi­laa­seen, vaan py­ri­tään ke­hit­tä­mään op­pi­mis­ym­pä­ris­töä ko­ko­nai­suu­des­saan. In­klu­sii­vi­sen kou­lun kult­tuu­ris­sa on kes­keis­tä yh­teis­toi­min­nal­li­suus ai­kuis­ten ja ai­kuis­ten ja op­pi­lai­den vä­lil­lä sekä kaik­kien op­pi­lai­den yh­teis­toi­min­nal­li­nen op­pi­mi­nen. Tie­dol­lis­ten ta­voit­tei­den rin­nal­la on kes­keis­tä kas­va­tus su­vait­se­vai­suu­teen ja so­si­aa­li­suu­teen. In­kluu­si­os­sa on itse asi­as­sa ky­sy­mys yh­teis­kun­ta­demo­kra­ti­an ke­hit­tä­mi­ses­tä. Sil­lä py­ri­tään li­sää­mään kou­lu­tuk­sel­lis­ta tasa-ar­voa ja eh­käi­se­mään yh­teis­kun­nal­lis­ta syr­jäy­ty­mis­tä. To­del­li­nen in­kluu­sio voi kui­ten­kin to­teu­tua vas­ta sit­ten, kun kaik­ki toi­mi­jat ovat sii­hen ai­dos­ti si­tou­tu­nei­ta ja käy­tet­tä­vis­sä on riit­tä­väs­ti jous­ta­via re­surs­se­ja. Mat­ka kai­kil­le avoi­meen kou­luun on vie­lä pit­kä, mut­ta haas­ta­vat ensi­as­ke­leet on otet­tu.

Pienin askelin kohti inklusiivista yhteiskuntaa

Vam­mai­sen ih­mi­sen elä­män nor­ma­li­soin­ti on ol­lut vam­mais­huol­lon ta­voi­te ja in­teg­roin­ti­me­ne­tel­mä, jol­la sii­hen on ai­em­min py­rit­ty. Ne ovat liit­ty­neet kaik­kiin huol­lon ja kun­tou­tuk­sen ta­voit­tei­siin. Eri­tyis­pe­da­go­giik­ka ei kui­ten­kaan ole ensi­si­jai­ses­ti vam­mai­suut­ta tai vam­mais­ten kas­va­tus­ta tut­ki­va tie­de. Eri­tyis­pe­da­go­gii­kan ja eri­tyis­o­pe­tuk­sen pii­riin kuu­luu mui­ta­kin kuin vam­mai­sia ih­mi­siä; esi­mer­kik­si suu­rin­ta osaa pe­rus­kou­lun eri­tyis­o­pe­tus­ta saa­vis­ta ei ole di­ag­no­soi­tu vam­mai­sik­si. (Veh­mas 2005). In­teg­raa­ti­os­ta olem­me siir­ty­mäs­sä in­kluu­si­oon. In­kluu­si­o­i­de­o­lo­gi­aa on nyt py­rit­ty laa­jen­ta­maan koko elä­mää kos­ke­vak­si pro­ses­sik­si, joka mah­dol­lis­tai­si ih­mis­ten osal­lis­tu­mi­sen yh­tei­sön­sä elä­mään omien edel­ly­tys­ten­sä mu­kai­ses­ti. In­klu­sii­vi­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa eri­tyis­pal­ve­lut oli­si­vat pe­rus­pal­ve­lu­jen yh­tey­des­sä. Tä­hän suun­taan olem­me kul­ke­mas­sa, vaik­ka­kin pie­nin as­ke­lin.

Osa-ai­kai­sen eri­tyis­o­pe­tuk­sen li­sään­ty­mi­nen ja eri­tyis­o­pe­tuk­sen jär­jes­tä­mi­nen en­tis­tä enem­män yleis­o­pe­tuk­sen ryh­mis­sä voi­ta­neen tul­ki­ta in­kluu­si­o­i­de­o­lo­gi­an vah­vis­tu­mi­se­na. Aja­tus sii­tä, että eri­tyis­o­pe­tuk­sen tu­ke­mas­ta op­pi­laas­ta kas­vaa yh­teis­kun­nan tasa-ar­voi­nen jä­sen, on ehkä vä­hän ker­ras­saan siir­ty­mäs­sä enem­män in­kluu­sio-ide­o­lo­gi­an mu­kai­seen ajat­te­luun, jos­sa pai­no­pis­te tu­lee ole­maan yleis­o­pe­tuk­sen ke­hit­tä­mi­ses­sä mah­dol­li­sim­man mo­nel­le so­pi­vak­si. Sa­maa ide­o­lo­gi­aa edus­ta­vat sekä eri­tyis­am­mat­ti­kou­lu­tuk­sen ke­hit­tä­mi­nen yk­si­löl­li­sem­pään ja jous­ta­vam­paan suun­taan (Hon­ka­nen, Kaik­ko­nen & Ko­ti­la 2008) että kai­kil­le avoi­mem­pien, es­teet­tö­mien työ­mark­ki­noi­den ke­hit­tä­mi­nen. Ke­hi­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta täy­teen in­kluu­si­oon on vie­lä mat­kaa.

Laki kun­ta- ja pal­ve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tuk­ses­ta (2007) pyr­kii luo­maan pa­rem­mat edel­ly­tyk­set kun­tien jär­jes­tä­mien pal­ve­lui­den oh­jauk­sen ke­hit­tä­mi­sel­le. Sa­ma­na vuon­na val­ti­o­neu­vos­to hy­väk­syi osa­na hal­li­tuk­sen stra­te­gia-asia­kir­jaa ”Las­ten, nuor­ten ja per­hei­den hy­vin­voin­ti­po­li­tiik­ka­oh­jel­man”, jon­ka pai­no­pis­teek­si on mai­nit­tu eh­käi­se­vä työ ja var­hai­nen puut­tu­mi­nen. Ta­voit­teis­sa mai­ni­taan muun mu­as­sa: ”Sa­man­suun­tai­sia toi­mia eri hal­lin­non­a­lu­eil­le. Li­sä­tään ma­ta­lan kyn­nyk­sen pal­ve­lu­ja ja avoin­ta toi­min­taa”. Kaik­kien osal­lis­tu­mi­nen omien mah­dol­li­suuk­sien­sa mu­kaan – ei vain ym­pä­ris­tön mah­dol­li­suuk­sien – on merk­ki sii­tä, että in­kluu­sio toi­mii. (Bik­len 2001). Pyr­ki­myk­se­nä on taa­ta kai­kil­le ta­lou­del­li­nen, so­si­aa­li­nen ja am­ma­til­li­nen tuki, joka mah­dol­lis­taa yh­teis­kun­taan osal­lis­tu­mi­sen. Tätä tu­ke­mis­ta oh­jail­laan lain­sää­dän­nöl­lä ja sik­si täl­lä kurs­sil­la tar­kas­tel­laan pait­si sitä, mis­sä kai­kes­sa eri­tyis­pe­da­go­giik­ka tie­tee­nä on osal­li­se­na, myös sitä mi­ten yh­teis­kun­ta lain­sää­dän­nön kei­noin osal­lis­tuu tä­hän eri­tyis­pe­da­go­gi­seen tu­keen, huol­toon ja kun­tou­tuk­seen.

Kohti laadukkaampaa opetusta, oppimista?

In­kluu­si­on hen­ges­sä to­teu­tet­tu ”yh­tei­nen kou­lu kai­kil­le” ei näy­tä ole­van uhka ope­tuk­sen laa­dul­le. Tasa-ar­voon ja oi­keu­den­mu­kai­suu­teen täh­tää­vä kou­lu­tus­po­li­tiik­ka voi joh­taa myös kou­lu­tuk­sen laa­dun pa­ra­ne­mi­seen. Sekä suo­ma­lais­ta pe­rus­kou­lu-uu­dis­tus­ta kos­ke­vat ha­vain­not että PISA-tut­ki­muk­sis­sa par­hai­ten me­nes­ty­viä mai­ta kos­ke­vat tul­kin­nat tu­ke­vat tätä joh­to­pää­tös­tä. (Sa­vo­lai­nen 2009, 128.)

Kai­kil­le avoin päi­vä­hoi­to­kaan ei vie­lä täy­tä in­kluu­si­on eh­to­ja. Vaik­ka päi­vä­hoi­don pe­rus­ta on tasa-ar­voi­nen ja jo­kai­sel­la lap­sel­la on pää­sy yh­tei­siin pal­ve­lui­hin, on­gel­mak­si muo­dos­tuu, että lap­sen tar­pei­siin vas­taa­mi­nen vaa­tii päi­vä­hoi­don ulko­puo­li­sen asi­an­tun­ti­jan lau­sun­non. (Pih­la­ja 2009, 146–157). Tämä me­di­ka­lis­ti­nen mal­li edel­lyt­tää usein lää­ke­tie­teel­li­siä di­ag­noo­se­ja myös ei-lää­ke­tie­teel­lis­ten pal­ve­lu­jen saan­nil­le. Myös eri­tyis­o­pe­tuk­sen kas­vua on tar­kas­tel­tu di­ag­no­soin­nin näkö­kul­mas­ta – nor­ma­li­tee­tin ja pa­to­lo­gi­soin­nin vä­li­si­nä ra­jan­ve­toi­na. Tä­män eron­teon muut­tu­mi­nen aina hie­no­säi­kei­sem­mäk­si on näh­ty li­sän­neen eri­tyis­op­pi­lai­den mää­rän kak­sin­ker­tai­sek­si lä­hes kym­me­nes­sä vuo­des­sa. Vii­meis­tään maa­han­muut­ta­ja­op­pi­lai­den si­joit­ta­mi­nen sel­väs­ti suh­teel­lis­ta osuut­taan run­saam­min eri­tyis­o­pe­tuk­seen vie poh­jan pois pe­rin­tei­sel­tä lää­ke­tie­teel­li­sel­tä le­gi­maa­ti­o­dis­kurs­sil­ta. Juu­ri vä­hem­mis­tö­jen yli­e­dus­tus eri­tyis­o­pe­tuk­ses­sa Yh­dys­val­lois­sa joh­ti ai­ka­naan 1960-lu­vul­la eri­tyis­kou­lu­jen ja – luok­kien kri­tiik­kiin ja in­teg­raa­ti­o­liik­keen syn­tyyn. (Teit­ti­nen 2008, 126–148; Ki­vi­rau­ma 2008, 8–9; Laak­so­nen 2007; Asch & Was­ser­man 2005.)

Kun­tou­tuk­sien, tu­kien ja usein eri­tyis­o­pe­tuk­sen­kin saan­ti pe­rus­tuu lain­sää­dän­töön, jos­sa lää­ke­tie­teel­li­nen mää­rit­te­ly toi­mii pe­rus­kri­tee­ris­tö­nä tar­pei­den ar­vi­oin­nis­sa. Lää­ke­tie­teen luon­non­tie­teel­li­nen tie­to­kä­si­tys ohit­taa täs­sä tie­tä­mi­sen hie­rar­ki­as­sa muun­lai­set tie­dot ja kä­si­tyk­set. Esi­mer­kik­si so­si­aa­li­nen tie­to on mo­nes­ti apu­tie­don ase­mas­sa, vaik­ka se saat­tai­si olla ih­mi­sen ar­jes­sa sel­viy­ty­mi­sen kan­nal­ta ensi­si­jais­ta tie­toa. (Ks. esim. Veh­mas 2005.)

Läh­teet:

Asch, A. & Was­ser­man, D. 2005. Bi­o­et­hics. En­cyc­lo­pe­dia of Di­sa­bi­li­ty. SAGE Pub­li­ca­ti­ons. 14 Jun. 2010.
Bic­ken­bach, J. & Was­ser­man, D. 2005. Et­hics. En­cyc­lo­pe­dia of Di­sa­bi­li­ty. SAGE Pub­li­ca­ti­ons. 14 Jun. 2010.
Bik­len, D. 2001. Te­ok­ses­sa P. Mur­to, A. Nauk­ka­ri­nen ja T. Salo­vii­ta. In­kluu­si­on haas­te kou­lul­le. Oi­keus yh­des­sä op­pi­mi­seen. Jy­väs­kylä: PS-kus­tan­nus, 55–81.
Hon­ka­nen, E., Kaik­ko­nen, L. & Ko­ti­la, H. (toim.) 2008. Näkö­kul­mia am­ma­til­li­seen eri­tyis­o­pe­tuk­seen. Hel­sin­ki: WSOY.
Ki­vi­rau­ma, J. 2008. Joh­dan­to. Te­ok­ses­sa J. Ki­vi­rau­ma (toim.) Muut­tu­vat mar­gi­naa­lit: näkö­kul­mia vam­mais­tut­ki­muk­seen. Ke­hi­tys­vam­ma­lii­ton tut­ki­muk­sia 1/2008.
Laak­so­nen, A. 2007. Maa­han­muut­ta­ja­op­pi­laat eri­tyis­kou­luis­sa. Tu­run yli­o­pis­ton jul­kai­su­ja C 262. Tur­ku: Tu­run yli­o­pis­to.
Pih­la­ja, P. 2009. Eri­tyi­sen tuen käy­tän­nöt var­hais­kas­va­tuk­ses­sa – näkö­kul­ma­na in­kluu­sio. Kas­va­tus 49 (2), 146–157.
Pous­su-Olli, H.-S. 2004. Inc­lu­si­on – A Dre­am or an Op­ti­on for an Im­pai­red Per­son in our So­cie­ty, pp. 577–588. In: La­za­ri­dou et al (eds) Edu­ca­ti­on: Con­cepts and Prac­ti­ces. At­hens: At­hens Ins­ti­tu­te for Edu­ca­ti­on and Re­se­arch.
Teit­ti­nen, A. 2008. Nor­ma­li­tee­tin ra­jat ja ra­ken­teet. Te­ok­ses­sa J. Ki­vi­rau­ma (toim.) Muut­tu­vat mar­gi­naa­lit: näkö­kul­mia vam­mais­tut­ki­muk­seen. Ke­hi­tys­vam­ma­lii­ton tut­ki­muk­sia 1/2008.
Sa­vo­lai­nen, H. 2009. Eri­lai­suu­den huo­mi­oi­mi­ses­ta hy­viin op­pi­mis­tu­lok­siin. Kas­va­tus 40 (2), 121–130.

Suo­men vi­ral­li­nen ti­las­to (SVT): Op­pi­mi­sen tuki [verk­ko­jul­kai­su]. ISSN=1799-1595. 2020. Hel­sin­ki: Ti­las­to­kes­kus [vii­tat­tu: 25.3.2022].
Te­pe­ri, J. 2006. Yh­teen­veto: Saa­vat­ko kaik­ki riit­tä­vät pal­ve­lut. Te­ok­ses­sa Hy­vin­voin­ti­val­ti­on ra­jat. Riit­tä­vät pal­ve­lut jo­kai­sel­le. Näkö­kul­mia yh­den­ver­tai­suu­teen so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­los­sa. 2006. Sta­ke­sin jul­kai­su­ja. Hel­sin­ki: Edi­ta Pri­ma Oy, 181–184.
Veh­mas, S. 2005. Vam­mai­suus. Joh­da­tus his­to­ri­aan, te­o­ri­aan ja etiik­kaan. Hel­sin­ki: Gau­de­a­mus.