6. Johdatusta opintojakson teemoihin

Mitä kehitys- ja kasvatuspsykologia on?

Opin­to­jak­son ku­lu­es­sa on ta­voit­tee­na tar­kas­tel­la ih­mi­sen koko elä­män­kaa­ren ai­kais­ta op­pi­mis­ta ja ke­hit­ty­mis­tä.  Elä­män­kaa­ri­näkö­kul­ma kes­kit­tyy tut­ki­maan ih­mi­sen koko elä­män­kaar­ta var­hais­lap­suu­des­ta van­huu­teen.  So­si­aa­li­saa­ti­o­te­o­reet­ti­nen näkö­kul­ma ko­ros­taa ym­pä­ris­tön; per­heen, ikä­to­ve­rien, opet­ta­jien ja työ­yh­tei­sön mer­ki­tys­tä yk­si­lön ke­hi­tyk­ses­sä.  Elä­män­kul­ku­näkö­kul­ma huo­mi­oi myös yk­si­lön vai­ku­tus­ta ym­pä­ris­töön­sä. Teem­me elä­mäm­me ai­ka­na mo­nen­lai­sia pää­tök­siä ja va­lin­to­ja, jot­ka vai­kut­ta­vat myö­hem­pään ke­hi­tyk­seem­me ja elä­määm­me. Myös omat omi­nai­suu­tem­me, ku­ten per­soo­nal­li­suu­den piir­teem­me, tem­pe­ra­ment­tim­me, käy­tös­ta­pam­me ja ky­kym­me vai­kut­ta­vat sii­hen, mi­ten toi­mim­me ja mi­ten muut ih­mi­set mei­hin suh­tau­tu­vat ja re­a­goi­vat.

Usein ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an aja­tel­laan liit­ty­vän sel­lai­siin ti­lan­tei­siin, jois­sa on mu­ka­na kas­vat­ta­ja ja kas­va­tet­ta­va ja koh­dis­tu­van näin ol­len yk­si­lö­ta­sol­le. Kui­ten­kin ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an alaan kuu­luu suu­ri jouk­ko yh­tei­sö­ta­son kä­sit­tei­tä, ei­vät­kä kaik­ki il­mi­öt se­li­ty pelk­kää yk­si­lö­ta­soa tar­kas­te­le­mal­la. Osit­tain ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­nen ote laa­je­nee kä­sit­tä­mään eri­lai­sia so­si­aa­li­sia käy­tän­tö­jä ja kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä. Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gia kä­sit­tää siis mo­nien mui­den tie­teen­a­lo­jen ta­voin suu­ren jou­kon eri­lai­sia ja eri aika­kau­sien tuot­ta­mia te­o­ri­oi­ta ja kä­si­tyk­siä ih­mi­sen toi­min­nas­ta. Osa näis­tä on jopa kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia. Kas­va­tus ja op­pi­mi­nen ovat niin ikään kä­sit­tei­nä niin moni­muo­toi­sia ja laa­jo­ja, ett­ei nii­tä voi­da aja­tel­la se­li­tet­tä­vän vain yh­den ja kai­ken­kat­ta­van te­o­reet­ti­sen ke­hyk­sen avul­la.

Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­al­le koh­dis­tuu odo­tuk­sia tar­jo­ta tu­kea käy­tän­nön toi­min­taan. Tämä si­nän­sä ym­mär­ret­tä­vä aja­tus on kui­ten­kin on­gel­mal­li­nen. Käy­tän­nöl­lis­ten, yk­sin­ker­tais­ten ja jo­kai­seen ti­lan­tee­seen pä­te­vien suo­si­tus­ten an­ta­mi­nen on vai­ke­aa, mo­nin pai­koin jopa mah­do­ton­ta. Kas­va­tus- ja ope­tus­ti­lan­teet ovat yleen­sä erit­täin moni­mut­kai­sia, ei­vät­kä se­li­ty yk­sin­o­maan ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an kei­noin. Tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen tuot­ta­ma tie­to on myös yleen­sä saa­tu eri­tyi­ses­ti tut­ki­mus­ta var­ten jär­jes­te­tyis­sä olo­suh­teis­sa tai on muu­toin yk­sit­täi­seen ai­kaan, ai­hee­seen tai ti­lan­tee­seen si­tou­tu­nut­ta. Sen vuok­si suo­ra so­vel­ta­mi­nen käy­tän­nön olo­suh­tei­siin ei usein­kaan ole pai­kal­laan. Sii­tä huo­li­mat­ta vii­me­ai­kai­nen ke­hi­tys on tuo­nut tut­ki­mus­ta lä­hem­mäs käy­tän­nön ti­lan­tei­ta. Sa­mal­la te­o­ri­ois­sa koko ajan ko­ros­tuu se, että tu­lok­set ovat hy­vin si­dok­sis­sa ti­lan­ne­koh­tai­siin te­ki­jöi­hin (engl. si­tu­a­ti­o­nal know­led­ge, con­tex­tu­al know­led­ge). Kas­va­tus­ti­lan­tei­den tul­kin­ta ja jä­sen­tä­mi­nen on sen vuok­si aina so­vi­tet­ta­va kul­loi­seen­kin ti­lan­tee­seen, eikä val­mii­ta toi­min­ta­re­sep­te­jä ole usein­kaan tar­jol­la. Tämä ajat­te­lu­ta­pa ko­ros­taa kas­vat­ta­jien, opet­ta­jien, kou­lut­ta­jien tai työ­hön opas­ta­jien vas­tuu­ta ja hei­dän oman har­kin­tan­sa mer­ki­tys­tä. Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­nen tut­ki­mus­tie­to on tär­keä pe­rus­ta eri­lais­ten ti­lan­tei­den ym­mär­tä­mi­sel­le ja niis­sä toi­mi­mi­sel­le.

Ih­mi­sen tie­dol­li­sen ke­hi­tyk­sen moni­muo­toi­suut­ta voi­daan tar­kas­tel­la ai­em­paa sel­vem­min yh­dis­tä­mäl­lä eri suun­taus­ten tie­toa toi­siin­sa: ih­mis­ten syn­nyn­näi­siä tai­pu­muk­sia (na­ti­vis­mi), tois­tu­vien ko­ke­muk­sen vai­ku­tuk­sia her­mo­verk­koi­hin (kon­nek­ti­o­nis­mi) ja ih­mi­sen ajat­te­lu­ra­ken­tei­den muo­tou­tu­mis­ta (konst­ruk­ti­vis­mi) yh­des­sä tar­kas­tel­len. Toi­saal­ta on esi­tet­ty, että yk­si­lön mie­len si­säis­ten pro­ses­sien ku­vaa­mi­sen (ac­qui­si­ti­on) ja yh­tei­sö­jen toi­min­taan osal­lis­tu­mi­sen (par­ti­ci­pa­ti­on) myö­tä ta­pah­tu­van op­pi­mi­sen se­li­tyk­siä tu­li­si yh­dis­tää. Lii­an usein pu­hu­taan vain jom­mas­ta kum­mas­ta näkö­kul­mas­ta.

 Teorioita tiedosta ja tietämisestä

Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an pe­rus­ky­sy­myk­se­nä voi­daan yli­pää­tään pi­tää sitä, mis­sä mää­rin ja mil­lä ta­voin ih­mi­sen ke­hi­tyk­seen ja op­pi­mi­seen voi­daan vai­kut­taa. Pe­rus­ta­va­na ero­na ih­mis­ten ja mui­den elol­lis­ten olen­to­jen vä­lil­lä on näh­ty tie­toi­suus sii­tä, että ih­mi­sel­lä on oma mie­li ja että tämä mie­li voi op­pia ja ke­hit­tyä (The the­o­ry of mind, Da­vid Ol­so­nin ja Je­ro­my Bru­ne­rin teos v. 1996).  Bi­o­lo­gi­nen näkö­kul­ma laa­jas­ti ym­mär­ret­ty­nä on moni­muo­toi­ses­ti esil­lä ke­hi­tys- ja  kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Fy­si­o­lo­gi­sel­la kyp­sy­mi­sel­lä on kes­kei­nen mer­ki­tys esi­mer­kik­si kog­ni­tii­vi­sen kyp­sy­mi­sen ym­mär­tä­mi­ses­sä lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­si­na. Fy­si­o­lo­gi­set ja hor­mo­naa­li­set muu­tok­set luo­vat poh­jaa pait­si mo­nil­le nuo­ruus­iän ke­hi­tys­ku­luil­le, myös van­he­ne­mi­seen liit­ty­viin muu­tok­siin. Neu­ro­psy­ko­lo­gi­set ky­sy­myk­set ko­ros­tu­vat tut­kit­ta­es­sa vaik­ka­pa op­pi­mi­sen ja tark­kaa­vai­suu­den on­gel­mia. Myös ge­neet­ti­sen pe­ri­män mer­ki­tys psy­ko­lo­gi­sen ke­hi­tyk­sen sää­te­lys­sä on suu­ri. Kog­ni­tii­vi­nen näkö­kul­ma liit­tyy elä­män­kaa­ri­näkö­kul­maan liit­ty­vään vai­he­te­o­ri­aan (Pi­a­get) ja nä­kyy myös ylei­sem­min mo­nis­sa tar­kas­te­luis­sa, ku­ten muis­tin toi­min­nan tai op­pi­mis­stra­te­gi­oi­den tar­kas­te­lus­sa. Kog­ni­tii­vi­nen psy­ko­lo­gia liit­tyy lä­hei­ses­ti op­pi­mis­te­o­reet­ti­seen näkö­kul­maan, jos­sa ku­va­taan esi­mer­kik­si op­pi­mi­ses­ta tai ko­ke­muk­ses­ta joh­tu­via muu­tok­sia yk­si­lön ajat­te­lus­sa, mo­ti­vaa­ti­os­sa tai toi­min­nas­sa.

Kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an kes­kus­te­luis­sa tois­tu­vat usein kas­va­tus­fi­lo­so­fi­as­ta tu­tut läh­tö­koh­dat em­pi­ris­ti­ses­tä ja ra­ti­o­naa­li­ses­ta ta­vas­ta tul­ki­ta maa­il­maa sekä nii­tä yh­dis­tä­väs­tä Im­ma­nu­el Kan­tin fi­lo­so­fi­as­ta. Em­pi­ris­ti­set läh­tö­koh­dat pai­not­ta­vat vä­lit­tö­män ha­vain­non mer­ki­tys­tä, kun taas ra­ti­o­na­lis­tis­ten kä­si­tys­ten mu­kaan vä­li­tön ko­ke­mus on vain nä­en­näis­tä ja py­sy­vää tie­toa mää­rää ajat­te­lu (ha­vain­to­jen ta­voit­ta­mat­to­mis­sa ole­vat ide­at).

Kan­tin fi­lo­so­fi­as­sa nämä läh­tö­koh­dat yh­dis­ty­vät ja ajat­te­lus­ta tu­lee mer­ki­tyk­sel­lis­ten ha­vain­to­jen edel­ly­tys. Kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an kan­nal­ta mer­kit­tä­vää on näin muo­dos­tu­nut aja­tus ak­tii­vi­ses­ta mie­les­tä. Em­pi­ris­ti­siä te­o­ri­oi­ta ja nii­den va­raan ra­ken­tu­nei­ta psy­ko­lo­gi­sia te­o­ri­oi­ta on luon­neh­dit­tu pas­sii­vi­sik­si mie­len te­o­ri­oik­si. Ak­tii­vi­sel­la ja pas­sii­vi­sel­la ja­ot­te­lul­la vii­ta­taan täs­sä yh­tey­des­sä eri­tyi­ses­ti sii­hen, mi­ten pal­jon yk­si­lön ai­em­min opi­tuil­la tai “pe­ri­mil­lä” tie­doil­la ja omi­nai­suuk­sil­la on mer­ki­tys­tä uu­den ha­vain­non mer­ki­tyk­ses­sä ja sen tul­kin­nas­sa. Em­pi­ris­mi läh­tee sii­tä, että uusi ha­vain­to tai ko­ke­mus vä­lit­tyy suh­teel­li­sen it­se­näi­ses­ti, riip­pu­mat­ta toi­mi­jan “mie­len si­säl­lös­tä” ja sen ak­tii­vi­ses­ta huo­mi­oi­mi­ses­ta. Eli esi­mer­kik­si lu­en­nol­la op­pi­mi­nen ei si­nän­sä ku­vaa pas­sii­vis­ta op­pi­mis­ta. Op­pi­jan ak­tii­vi­nen ja vas­taan­ot­ta­va mie­li mer­kit­see enem­män kuin ul­koi­nen ak­tii­vi­suus.

Em­pi­ris­mi on vai­kut­ta­nut op­pi­mis­ti­lan­tei­den taus­tal­la mm. as­so­si­aa­tio-psy­ko­lo­gi­an muo­dos­sa. As­so­si­aa­ti­o­psy­ko­lo­gi­as­sa on tar­kas­tel­tu sitä, mi­ten moni­mut­kai­set mie­len si­säl­löt voi­vat syn­tyä eri­lai­si­na miel­tei­den yh­teen­liit­ty­mi­nä eli mi­ten eri miel­tei­den kyt­ken­nät (as­so­si­aa­ti­ot) syn­tyi­vät. As­so­si­aa­tio-psy­ko­lo­gi­an la­kien mu­kaan sa­man­ai­kai­ses­ti ta­pah­tu­vat tai yh­teen kuu­lu­vat ha­vain­not ja yh­den­kal­tai­set miel­teet syn­nyt­tä­vät as­so­si­aa­ti­o­ta. Vaik­ka as­so­si­aa­ti­o­psy­ko­lo­gia ei te­o­ri­a­na enää ole “elin­voi­mai­nen”, se on mu­ka­na esi­mer­kik­si muis­tia kos­ke­neis­sa klas­si­sis­sa tut­ki­muk­sis­sa mm. unoh­ta­mis­käy­rän kä­sit­tees­sä (il­man ker­taus­ta asi­at unoh­tu­vat no­pe­as­ti).

As­so­si­aa­ti­oon on myös vii­tat­tu ope­tus­tek­no­lo­gi­an tut­ki­muk­ses­sa, kun teks­tiä on jä­sen­net­ty hy­per­teks­ti­nä (ts. teks­tiä ei ole ra­ken­net­tu li­ne­aa­ri­ses­ti vaan verk­ko­mai­ses­ti, ja sitä voi lu­kea teh­den as­so­si­aa­ti­on omai­sia siir­ty­miä ai­hees­ta toi­seen). As­so­si­aa­ti­o­psy­ko­lo­gia ja em­pi­ris­mi ovat myös ol­leet taus­tal­la, kun kou­lu­jär­jes­tel­määm­me on luo­tu ns. ha­vain­to-ope­tus­ta. Uu­det asi­at py­ri­tään opet­ta­maan si­ten, että nii­hin as­so­si­oi­daan ha­vain­to­jen kaut­ta ai­em­min ko­et­tua tut­tua ai­nes­ta. Toi­nen mer­kit­tä­vä em­pi­ris­ti­seen psy­ko­lo­gi­aan pa­lau­tet­ta­vis­sa ole­va idea on aja­tus ope­tuk­sen ato­mis­ti­suu­des­ta. Sen mu­kaan asi­oi­ta pi­tää opet­taa si­ten, että ne ja­e­taan mah­dol­li­sim­man pie­niin ja ir­ral­laan ope­tel­ta­viin osiin, jot­ta op­pi­mi­nen oli­si yk­sin­ker­tais­ta. Myö­hem­pi tut­ki­mus on osoit­ta­nut tä­män ope­tus­ta­van riit­tä­mät­tö­mäk­si moni­mut­kais­ten asi­oi­den opet­ta­mi­seen, vaik­ka me­ne­tel­mä näyt­täi­si­kin toi­mi­van tie­tyis­sä ra­ja­tuis­sa ti­lan­teis­sa. Asi­oi­den koko­nais­kuva ka­to­aa hel­pos­ti, kun va­li­taan ato­mis­ti­nen lä­hes­ty­mis­tapa op­pi­mi­seen. Ato­mis­ti­nen lä­hes­ty­mis­tapa ja ha­vain­nol­lis­ta­mi­nen ovat siis moni­u­lot­tei­sia kä­si­tyk­siä, ja niil­lä on sekä etun­sa että heik­kou­ten­sa käy­tän­nön op­pi­mis­ti­lan­teis­sa.

Eri­tyi­sen usein kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­ses­sa kir­jal­li­suu­des­sa mai­ni­taan be­ha­vi­o­ris­min kä­si­te, usein kriit­ti­seen sä­vyyn esi­tet­ty­nä. Be­ha­vi­o­ris­min tun­net­tu te­o­ree­tik­ko John Wat­son se­lit­ti vii­me vuo­si­sa­dan alku­puo­lel­la (1913) jul­kais­tus­sa ar­tik­ke­lis­saan käyt­täy­ty­mis­tä är­sy­ke­re­ak­tio -mal­lin avul­la si­ten että ta­voit­teek­si ase­tet­tiin käyt­täy­ty­mi­sen kont­rol­loin­ti ja sää­te­ly. Wat­so­nin li­säk­si B.F. Skin­ner vei te­o­ri­aa eteen­päin koo­ten be­ha­vi­o­ris­tis­ten te­o­ri­oi­den poh­jal­ta te­o­reet­ti­sen mal­lin, jol­la on ol­lut erit­täin mer­kit­tä­vä vai­ku­tus kas­va­tus-psy­ko­lo­gi­aan. Kes­kei­nen kä­si­te täs­sä mal­lis­sa on ol­lut eh­dol­lis­ta­mi­nen. Sen poh­jal­la on ar­jen elä­mäs­tä tut­tu aja­tus sii­tä, että ih­mi­sen re­ak­tio jo­hon­kin vah­vis­tuu, kun sii­tä pal­ki­taan ja heik­ke­nee kun sii­tä ran­gais­taan. Tä­män yk­sin­ker­tai­sen mal­lin käyt­töö­not­ta­mi­sel­la (ope­rant­ti eh­dol­lis­tu­mi­nen) voi­daan Skin­ne­rin mu­kaan saa­vut­taa toi­vot­tu­ja ta­voit­tei­ta ja vält­tää ei-toi­vot­tu­ja. Be­ha­vi­o­ris­mia laa­jem­min ja eri­tyi­ses­ti Skin­ne­rin te­o­ri­an kes­kei­siä piir­tei­tä on se­los­tet­tu tar­kem­min Leh­ti­sen & Kuu­si­sen te­ok­ses­sa (2007, 54–64).

Be­ha­vi­o­ris­ti­seen pe­rin­tee­seen liit­tyi yksi eri­tyi­sen pal­jon huo­mi­o­ta ke­rän­nyt mal­li oh­jel­moi­dus­ta opet­ta­mi­ses­ta (Leh­ti­nen & Kuu­si­nen 2001, 69–72). Se koh­dis­tui etu­pääs­sä opas­ta­maan ope­tus­ma­te­ri­aa­lin laa­ti­mis­ta. So­vel­luk­set oli­vat lä­hin­nä uu­den­tyyp­pi­siä oppi­kir­jo­ja ja nii­hin yh­dis­tet­tyä muu­ta ma­te­ri­aa­lia, mut­ta 1950-lu­vul­ta läh­tien myös eri­lai­sia me­kaa­ni­sia ko­nei­ta mark­ki­noi­tiin ope­tus­käyt­töön. Ope­tus­ko­neet ei­vät si­näl­lään yleis­ty­neet ko­viin laa­jaan käyt­töön. Nii­den ide­oi­ta hyö­dyn­tä­nei­tä mal­le­ja on kut­sut­tu “dril­li­har­joi­tuk­sik­si” (drill-and-prac­ti­ce), ja ne vai­kut­ti­vat eri­lai­si­na so­vel­lu­tuk­si­na eri­tyi­ses­ti au­to­ma­ti­soi­tu­nei­den tai­to­jen (ku­ten vie­rai­den kiel­ten ja arit­me­tii­kan) ope­tuk­ses­sa. Myös ope­tet­ta­van ai­nek­sen osit­ta­mi­nen liit­tyi mal­liin kiin­te­äs­ti. Jo­kai­nen asia pe­rus­tui suh­teel­li­sen tar­kas­ti il­mais­tui­hin käyt­täy­ty­mis­ta­voit­tei­siin. Näin muo­dos­tu­nei­ta osa­ta­voit­tei­ta py­rit­tiin kont­rol­loi­maan ja ar­vi­oi­maan mah­dol­li­sim­man usein tois­tu­vien ns. for­ma­tii­vis­ten ko­kei­den avul­la.

Be­ha­vi­o­ris­mi on pai­koin taus­tal­la jois­sa­kin nyky­päi­vän te­o­ri­ois­sa ku­ten Ban­du­ran so­si­aa­li­sen op­pi­mi­sen te­o­ri­as­sa ja uu­sim­mis­sa te­o­ri­a­mal­leis­sa, jois­sa ko­ke­neen asi­an­tun­ti­jan toi­min­taa jäl­ji­tel­lään (Col­lins, Brown ja New­man ovat käyt­tä­neet omas­ta mal­lis­taan ni­meä “kog­ni­tii­vi­nen oppi­poi­ka­kou­lu­tus”; Brown ja Pa­lins­car puo­les­taan ovat ke­hit­tä­neet ns. vas­ta­vuo­roi­sen opet­ta­mi­sen mal­lin, jos­sa op­pi­laat ää­neen lu­ke­mal­la ja toi­si­aan opet­ta­mal­la jä­sen­tä­vät omaa ajat­te­lu­aan). Be­ha­vi­o­ris­ti­sek­si aja­tuk­sek­si voi­daan myös hy­vin laa­jas­ti ym­mär­ret­ty­nä kä­sit­tää aja­tus, että nä­ky­vä käyt­täy­ty­mi­nen on yksi luo­tet­ta­vim­mis­ta ke­hi­tyk­sen in­di­kaat­to­reis­ta.

Be­ha­vi­o­ris­mia on kri­ti­soi­tu tois­tu­vas­ti kas­va­tus­tie­teen kes­kus­te­luis­sa 1970-lu­vuil­ta läh­tien, ja kriit­ti­set pu­heen­vuo­rot tun­tu­vat yhä jat­ku­van. En­sin­nä­kin, huo­mau­tuk­set ovat koh­dis­tu­neet sii­hen, ett­ei luon­non­tie­teel­li­siä me­to­de­ja pidä suo­raan omak­sua ja ko­pi­oi­da ih­mi­sen käyt­täy­ty­mis­tä kos­ke­viin tie­teen­a­loi­hin. Toi­sek­si itse te­o­ria on saa­nut kri­tiik­kiä yli­lyön­neis­tä ja lii­as­ta yk­sin­ker­tais­ta­mi­ses­ta, eri­tyi­ses­ti huo­mi­on koh­dis­ta­mi­ses­ta ul­koi­sen käyt­täy­ty­mi­sen ar­vi­oin­tiin. Se, mikä pä­tee eläin­ten opet­ta­mi­ses­sa, ai­heut­taa va­ka­via on­gel­mia in­hi­mil­li­siin ar­voi­hin kas­vat­ta­mi­ses­sa. Kol­man­nek­si, itse pe­da­go­gi­set so­vel­luk­set ovat ke­rän­neet kriit­ti­siä huo­mi­oi­ta.

Kaik­ki­aan koko 1900-lu­vun kas­va­tus­te­o­reet­tis­ta ajat­te­lua lei­ma­si voi­ma­kas ym­pä­ris­tön ko­ros­ta­mi­nen. Vii­me vuo­det ovat tuo­neet li­sää ja­lan­si­jaa ih­mi­sen op­pi­mi­sen ja ajat­te­lun bi­o­lo­gi­sel­le pe­rus­tal­le. Tätä suun­taus­ta on edis­tä­nyt eri­to­ten Choms­ky vii­me vuo­si­sa­dan puo­li­vä­lis­sä luo­man­sa kie­len ke­hi­tyk­sen te­o­ri­an vä­li­tyk­sel­lä. Sen mu­kaan ih­mi­sel­lä on bi­o­lo­gi­ses­ti mää­räy­ty­nyt kyky kie­len tuot­ta­mi­seen ja ym­mär­tä­mi­seen. Tä­män­kal­tai­set na­ti­vis­ti­set (evo­luu­ti­o­psy­ko­lo­gi­set) te­o­ri­at pyr­ki­vät osoit­ta­maan, että ih­mi­sel­lä on val­miuk­sia op­pia eri­tyi­ses­ti tie­tyn­tyyp­pi­siä (esi­mer­kik­si kie­leen tai mää­räl­li­seen päät­te­lyyn) liit­ty­viä asi­oi­ta. Choms­kyn mu­kaan eri­tyi­ses­ti Skin­ne­rin ke­hit­tä­mät kie­lel­li­set te­o­ri­at ei­vät ole avuk­si kie­len op­pi­mis­ta ym­mär­ret­tä­es­sä, vaan ne tar­jo­a­vat vir­heel­li­sen ja lii­an yksi­oi­koi­sen se­li­tys­mal­lin: jos op­pi­mi­ses­sa ei huo­mi­oi­da mie­len si­säi­siä ra­ken­tei­ta ja nii­den vai­ku­tus­ta, on mah­do­ton­ta se­lit­tää, mi­ten lap­si op­pii tuot­ta­maan no­pe­as­ti ja usein vir­heet­tö­miä il­mai­su­ja, joi­ta hän ei ole itse kuul­lut.

Uu­sim­mas­sa kir­jal­li­suu­des­sa tie­dos­ta­mat­to­mia op­pi­mis­pro­ses­se­ja (esi­mer­kik­si so­si­aa­li­sis­sa ryh­mis­sä ja eri­lai­sis­sa kult­tuu­reis­sa opit­tu­ja elei­tä, liik­ku­mis­ta tai puhe­ta­paa) on se­li­tet­ty mo­der­nia em­pi­ris­miä edus­ta­vil­la te­o­ri­oil­la, eri­tyi­ses­ti her­mo­verk­ko­mal­leil­la ja kon­nek­ti­o­nis­mil­la. Kon­nek­ti­o­nis­tis­ten mal­lien ide­a­na on se, että op­pi­jan vas­taan­ot­ta­ma in­for­maa­tio vai­kut­taa sa­man­ai­kai­ses­ti lu­kui­siin her­mo­ver­kon osiin ja ikään kuin pom­mit­taa näi­tä vai­kut­ta­en nii­den ti­laan ja kes­ki­näi­siin suh­tei­siin. Usein tois­tu­va ko­ke­mus (ku­ten sa­nan ään­tä­mi­nen) muo­vaa op­pi­jan her­mos­tol­lis­ta ra­ken­net­ta ja saa ai­kaan tie­dos­ta­mat­to­man op­pi­mi­sen, esi­mer­kik­si ään­teen sa­la­man­no­pe­an tun­nis­ta­mi­sen. Se ei ta­pah­du op­pi­jan tie­tois­ten pyr­ki­mys­ten tu­lok­se­na. Tois­tu­vat har­jaan­nut­ta­mis­ker­rat muo­vaa­vat muis­ti­ver­kos­toa aina uu­del­leen. Uusi lä­hes­ty­mis­tapa on nous­sut esiin eri­tyi­ses­ti ns. kone­älyä tai teko­älyä (ku­ten tie­to­ko­neen suo­rit­ta­maa hah­mon­tun­nis­ta­mis­ta) tut­kit­ta­es­sa.

Kehitys- ja kasvatuspsykologian metodeista

Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa tie­don hank­ki­mi­sek­si käy­tet­tä­vien me­ne­tel­mien kir­jo on hy­vin laa­ja. Peri­aat­tees­sa tut­ki­mus käyt­tää hy­väk­si nii­tä sa­mo­ja ylei­siä tut­ki­mus­me­to­do­lo­gi­sia lä­hes­ty­mis­ta­po­ja, kuin yh­teis­kun­ta- ja käyt­täy­ty­mis­tie­teet yli­pää­tän­sä. Toi­saal­ta tut­ki­muk­ses­sa käy­te­tään myös me­to­dei­ta, jot­ka muis­tut­ta­vat lää­ke­tie­teel­lis­tä ja luon­non­tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta (eri­lai­set tes­tit ja tut­ki­mus­ten ko­keel­li­set ase­tel­mat). Tes­tien avul­la voi­daan ta­voit­taa suu­ri­a­kin jouk­ko­ja tai suh­teut­taa yk­si­lö­tut­ki­muk­ses­sa saa­dut tu­lok­set laa­jem­piin taus­ta-ai­neis­toi­hin. Ylei­sim­min tun­net­tu­ja kas­va­tus- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an me­to­de­ja ovat eri­lai­set tes­tit, joil­la on py­rit­ty sel­vit­tä­mään mm. per­soo­nal­li­suut­ta, mo­ti­vaa­ti­o­ta, lah­jak­kuut­ta ja sen eri la­je­ja. Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gia ei ole yk­sin­o­maan so­vel­ta­va tie­teen­ala, vaan te­o­reet­ti­set ta­voit­teet­kin ovat usein tut­ki­mus­ten koh­tee­na. Tut­ki­mus­ai­neis­to­ja ke­rät­tä­es­sä ja ana­ly­soi­ta­es­sa käy­te­tään niin mää­räl­li­siä (kvan­ti­ta­tii­vi­sia) kuin laa­dul­li­si­a­kin (kva­li­ta­tii­vi­sia) me­ne­tel­miä. Pyr­ki­myk­set yh­dis­tää näi­tä kum­paa­kin me­ne­tel­mäl­lis­tä lä­hes­ty­mis­ta­paa sa­mois­sa tut­ki­muk­sis­sa ovat li­sään­ty­neet vii­me vuo­si­na. Täs­sä­kään suh­tees­sa ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gia ei siis poik­kea muis­ta yh­teis­kun­ta­tie­teis­tä.

Tut­ki­muk­sia luo­ki­tel­laan usein ns. tut­ki­mus­a­se­tel­mien mu­kaan. Yk­sin­ker­tais­ta­en ne voi­daan ja­o­tel­la sur­vey-tut­ki­muk­siin, ko­keel­li­siin ase­tel­miin ja ta­paus­tut­ki­muk­siin. Sur­vey-tut­ki­muk­sel­la tar­koi­te­taan yleen­sä laa­jaan osal­lis­tu­ja­jouk­koon koh­dis­tu­vaa tut­ki­mus­ta, jos­sa py­ri­tään tar­kas­te­le­maan jon­kin omi­nai­suu­den esiin­ty­mis­tä ja ja­kau­tu­mis­ta (esim. mo­ti­vaa­ti­os­ta ja op­pi­mis­tai­dois­ta). Sur­vey-tut­ki­muk­sis­sa ver­tail­laan ta­val­li­ses­ti eri­lai­sia jouk­ko­ja (mie­hiä ja nai­sia tai eri-ikäi­siä ih­mi­siä) toi­siin­sa. Tyy­pil­li­ses­sä ko­keel­li­ses­sa ase­tel­mas­sa taas ver­ra­taan sa­tun­nai­ses­ti va­lit­tu­ja ryh­miä toi­siin­sa si­ten, että osaan tut­kit­ta­vis­ta ryh­mis­tä koh­dis­te­taan jo­kin koe­kä­sit­te­ly (esi­mer­kik­si uusi ope­tus­me­ne­tel­mä). Kes­kei­se­nä ta­voit­tee­na on kont­rol­loi­da tiet­ty­jä te­ki­jöi­tä, jois­ta ol­laan kiin­nos­tu­nei­ta. Ver­tai­lu­ryh­miä käyt­tä­mäl­lä py­ri­tään to­dis­ta­maan, että ha­vai­tut muu­tok­set joh­tu­vat juu­ri koe­kä­sit­te­lys­tä.

Ta­paus­tut­ki­muk­sis­sa py­ri­tään yk­sit­täis­ten ta­paus­ten pe­rus­teel­li­sel­la tut­ki­muk­sel­la löy­tä­mään sel­lai­sia il­mi­öi­tä, jot­ka to­den­nä­köi­ses­ti esiin­ty­vät ylei­sem­min­kin. Ko­ko­nai­suuk­sia ja moni­mut­kai­sia ja toi­siin­sa kyt­key­ty­viä suh­tei­ta saa­daan näin yk­sin­ker­tais­tet­tua. Mo­nien kes­keis­ten ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gis­ten te­o­ri­oi­den ku­ten Jean Pi­a­get’n te­o­ri­at on ra­ken­net­tu ta­paus­tut­ki­mus­ten va­raan. Vii­me vuo­si­na tä­män tut­ki­mus­ot­teen käyt­tö on jäl­leen li­sään­ty­nyt. Ke­hi­tys- ja kas­va­tus­psy­ko­lo­gi­an käyt­tä­mien me­ne­tel­mien kir­jo on siis laa­ja. Ai­neis­to­ja han­ki­taan em. ta­po­jen li­säk­si mm. haas­tat­te­lu­jen, kir­jal­lis­ten töi­den tai ha­vain­noin­tien avul­la.

Tie­teel­li­sel­le tut­ki­muk­sel­le on ase­tet­tu sekä yleis­luon­tei­sia että hy­vin­kin yk­si­tyis­koh­tai­sia eet­ti­siä vaa­ti­muk­sia. Tut­ki­jan tu­lee teh­dä eet­ti­ses­ti kes­tä­viä pää­tök­siä kai­kis­sa tut­ki­mus­ti­lan­teis­sa ja koh­del­la tut­kit­ta­vien­sa in­ti­mi­teet­tiä ja ano­ny­mi­teet­tiä ym­mär­tä­väs­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti. Hu­ma­nis­ti­sil­la ja yh­teis­kun­ta- sekä käyt­täy­ty­mis­tie­teel­li­sil­lä aloil­la tar­vi­taan usein eet­tis­tä en­nak­ko­ar­vi­oin­ti­a­kin. Tut­ki­mus­eet­ti­set peri­aat­teet, mo­raa­li­set nor­mit ja la­kien ja ase­tus­ten aset­ta­mat vel­voit­teet kos­ke­vat koko tut­ki­mus­pro­ses­sia: tut­ki­muk­sen suun­nit­te­lua, yh­tey­den­ot­toa tut­ki­muk­sen koh­tei­siin, tut­ki­muk­sen ku­vaa­mis­ta tut­kit­ta­vil­le, ai­neis­ton ke­ruu­ta ja ana­ly­soin­tia, saa­tu­jen tu­los­ten kä­sit­te­lyä ja jul­kai­se­mis­ta ja nii­den jat­ko­kä­sit­te­lyä ja tie­to­jen tal­len­ta­mis­ta.

Läh­de:

Nur­mi, J-E, Aho­nen T., Lyy­ti­nen, H., Lyy­ti­nen, P., Pulk­ki­nen, L. & Ruop­pi­la, I. 2014. Ih­mi­sen psy­ko­lo­gi­nen ke­hi­tys. Jy­väs­kylä: PS-kus­tan­nus.

Leh­ti­nen, E. , Kuu­si­nen, J. & Vau­ras, M. 2007. Kas­va­tus­psy­ko­lo­gia. Hel­sin­ki: WSOY.

Leh­ti­nen, E., Vau­ras, M. & Lerk­ka­nen, M-K. 2016. Kas­va­tus­psy­ko­lo­gia. Hel­sin­ki: WSOY.

Pat­rik Jo­nes, flickr.com