4. Opettajien esittely
Tiina Tuijula - Heidi Salmento



Tiina Tuijula, KT
Työskentelen Turun yliopistossa kasvatustieteiden laitoksella yliopistonlehtorina. Olen kasvatustieteen opintojeni lisäksi koulutukseltani luokanopettaja ja sosiaalityöntekijä. Ammatillinen kiinnostukseni kohdistuu erityisesti kasvatuspsykologisiin ja didaktisiin tutkimuskohteisiin. Tutkimusaiheinani ovatkin olleet oppimiseen ja pedagogisiin ympäristöihin liittyvät asiat alakoululaisista yliopisto-opiskelijoihin. Väitöskirjassani tutkin lukiolaisten opintojen kulkua ja erityisesti heidän itsesäätelystrategioitaan opiskelussa ja niiden kehitystä lukio-opintojen aikana.



Heidi Salmento, KT
Työskentelen tutkijatohtorina Turun yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa opetus-, tutkimus-, ja kehittämistehtävissä yliopistopedagogiikan UTUPEDA-keskuksessa. Koulutukseltani olet luokanopettaja, mutta työurallani olen keskittynyt pääsääntöisesti korkeakoulupedagogiikkaan ja aikuisten oppimiseen liittyviin kysymyksiin. Työtehtäväni ovat liittyneet koko akateemisen urani ajan myös digipedagogiseen kehittämiseen ja olenkin suunnitellut ja kehittänyt erilaisia digitaalisia oppimisratkaisuja yhdessä muiden kanssa erilaisiin tarpeisiin. Tutkimusaiheeni liittyvät tieteellisen ajattelun oppimiseen ja opettamiseen, mikä oli myös väitöskirjani aihe.
Johdanto oppimiseen, opetukseen ja arviointiin 3 opKasvatus- ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot lv. 2024-202517.5.2024