5. Johdatusta opintojakson teemoihin

Oppiaineen laaja kenttä

Kas­va­tus­tie­de ja­kaan­tuu osa-alu­ei­siin, jois­ta yksi on kas­va­tus­so­si­o­lo­gia. So­si­o­lo­gi­aa voi­daan luon­neh­tia ylei­sek­si yh­teis­kun­tia tut­ki­vak­si tie­teen­a­lak­si.

Kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­an tut­ki­mus­kent­tä, so­si­a­li­saa­tio le­vit­täy­tyy hy­vin laa­jal­le alu­eel­le. Tut­ki­muk­sen koh­tei­ta voi­vat olla esi­mer­kik­si per­he, nuo­ri­son ver­tais­ryh­mät, kou­lu­tus­jär­jes­tel­mä, me­dia jne. Kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­an mää­rit­tä­mi­nen koko elä­män kat­ta­van so­si­a­li­saa­ti­on kaut­ta te­kee sii­tä toi­saal­ta koko­nais­val­tai­sen kas­vun tut­ki­mus­a­lu­een, mut­ta myös hel­pos­ti laa­jal­le le­vit­täy­ty­vän ja mo­niin pol­kui­hin ha­jo­a­van ken­tän. Tut­ki­mus­a­lu­een mo­ni­nai­suut­ta kas­va­tus- ja kou­lu­tus­so­si­o­lo­gi­aan tuo pait­si tut­ki­mus­koh­tei­den run­saus, myös eri­lai­set te­o­reet­ti­set ja me­to­do­lo­gi­set lä­hes­ty­mis­ta­vat ja voi­daan­kin oi­ke­as­taan pu­hua mo­nis­ta kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­ois­ta.

Kas­va­tus­tie­teen eri osa-alu­ei­den edus­ta­jat tar­kas­te­le­vat kas­va­tus­ta eri näkö­kul­mis­ta. Kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­as­sa kas­va­tus näh­dään so­si­a­li­saa­ti­o­pro­ses­si­na. An­ti­kai­sen, Rin­teen ja Kos­ken (2013, 41) mu­kaan kas­va­tus on so­si­o­lo­gi­ses­ti tar­kas­tel­tu­na ih­mi­sen so­si­aa­lis­tu­mis­ta sii­hen fyy­si­seen ja hen­ki­seen kult­tuu­ri­ym­pä­ris­töön, jos­sa hän elää. Tu­tus­tu tar­kem­min so­si­a­li­saa­tio- kä­sit­tee­seen An­ti­kai­sen ym. ”Kas­va­tus­so­si­o­lo­gia” – kir­jas­ta tar­kem­min ala­lu­vus­ta So­si­a­li­saa­tio (pää­luku: So­si­o­lo­gi­an ja kas­va­tus­so­si­o­lo­gi­an pe­rus­kä­sit­tei­tä).

Suomalainen koulutusjärjestelmä

Leh­ti­salo ja Rai­vo­la (1999, 26) mää­rit­te­le­vät kou­lu­tus­jär­jes­tel­män kan­sa­kun­nan laa­jui­sek­si eriy­ty­neek­si kas­vat­ta­vien lai­tos­ten jou­kok­si, jon­ka pro­ses­sit ja ra­ken­teet on suh­teu­tet­tu toi­siin­sa ja jon­ka val­von­ta ja oh­jaus ovat ai­na­kin osak­si val­ti­o­val­lan hal­lus­sa.

Suo­ma­lai­sen kou­lu­tus­jär­jes­tel­män ( https://okm.fi/kou­lu­tus­jar­jes­tel­ma#kou­lu­tus­jar­jes­tel­ma) eri as­teil­la pe­rus­kou­lus­ta ai­kuis­kou­lu­tuk­seen opis­ke­lee yh­teen­sä yli 2,5 mil­joo­naa ih­mis­tä, jois­ta pe­rus­kou­luis­sa ja lu­ki­os­sa noin 700 000, am­ma­til­li­sis­sa oppi­lai­tok­sis­sa yli 160 000, am­mat­ti­kor­kea-kou­luis­sa ja yli­o­pis­tois­sa yli 200 000 ja ai­kuis­kou­lu­tus­jär­jes­tel­män si­säl­lä noin 1,5 mil­joo­naa opis­ke­li­jaa. Pe­reh­dy kou­lu­tuk­sen laa­je­ne­mi­seen, sen syi­hin ja seu­rauk­siin lu­ke­mal­la Koh­ti me­ri­to­kra­ti­aa – suo­ma­lai­sen kou­lu­tuk­sen eks­pan­sio -luku Kas­va­tus­so­si­o­lo­gia-te­ok­ses­ta.

Koulutuksen periytyvyys

So­si­aa­li­sel­la per­he­taus­tal­la on tut­ki­mus­ten mu­kaan edel­leen­kin sel­keä vai­ku­tus las­ten kou­lu­tus­u­riin. Per­he­taus­ta kyt­key­tyy ai­na­kin van­hem­pien kou­lu­tus­ta­soon, van­hem­pien ase­maan työ­e­lä­mäs­sä (so­si­o­e­ko­no­mi­nen ase­ma, työt­tö­myys jne.) ja van­hem­pien ta­lou­del­li­seen pää­o­maan. (Kaup­pi­nen 2004, 46; Rin­ne 2007, 210.) Ny­ky­ään, kun lap­sen kou­lu­tie­tä pys­ty­tään suun­taa­maan jo var­hai­ses­sa vai­hees­sa pe­rus­o­pe­tuk­ses­sa teh­tä­vien va­lin­to­jen yh­tey­des­sä, on ko­din so­si­o­e­ko­no­mi­sel­la taus­tal­la yhä suu­rem­pi mer­ki­tys lap­sen kou­lu­tus­va­lin­toi­hin (Sep­pä­nen 2006; Rin­ne 2007, 263). Ris­to Rin­teen (2007) tu­lok­set tur­ku­lais­lu­ki­ois­ta osoit­ta­vat, että lä­hes kol­man­nek­ses­sa (29,9 %) lu­ki­o­lais­ten per­heis­sä on jom­man­kum­man van­hem­man suo­rit­ta­ma kor­kein am­ma­til­li­nen tut­kin­to vä­hin­tään­kin ylem­pi kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­to. Li­säk­si yli puo­lel­la per­heis­tä on opis­to­as­teen tut­kin­to tai alem­pi kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­to. Ai­no­as­taan va­jaal­la vii­den­nek­sel­lä per­heis­tä on vain kou­lu­as­teen am­mat­ti­tut­kin­to tai tä­tä­kin vä­hem­män (18,9 %). Tu­los ker­too sii­tä, että lu­ki­oi­hin on edel­leen vai­kea pon­nis­taa per­heis­tä, jois­sa van­hem­mil­la on vain kan­sa­kou­lu­poh­ja ja ma­ta­la am­ma­til­li­nen kou­lu­tus­taus­ta. (Rin­ne 2007, 215.)

Myös kou­lu­me­nes­tys on yh­tey­des­sä van­hem­pien kult­tuu­ri­seen ja so­si­aa­li­seen pää­o­maan ja ase­maan. Van­hem­pien am­ma­til­li­sel­la kou­lu­tus­ta­sol­la on var­sin sel­keä yh­teys las­ten pe­rus­kou­lun päät­tö­to­dis­tuk­sen kes­ki­ar­voi­hin. Jos per­hees­sä ai­na­kin toi­sel­la van­hem­mis­ta oli kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­to, oli hei­dän lap­sis­taan lä­hes kol­man­nek­sel­la (29,9 %) yli yh­dek­sän kes­ki­ar­vo­ja ja noin kym­me­nyk­sel­lä (9,8 %) alle kah­dek­san kes­ki­arvo. Kor­kei­den kes­ki­ar­vo­jen osuus las­kee jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti sitä mu­kaa kuin per­heen kou­lu­tus­pää­oma las­kee: am­ma­til­li­ses­ti kou­lut­ta­mat­to­mien van­hem­pien jäl­ke­läi­sil­lä se pu­to­aa jo alle kym­me­nyk­seen (7,7 %). Vas­taa­vas­ti van­hem­pien kou­lu­tus­ta­son las­kies­sa huo­nom­pien kes­ki­ar­vo­jen osuus ko­ho­aa: vä­häi­sen am­ma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen per­hei­den lap­sil­la alle kah­dek­san kes­ki­ar­vo­jen osuus nou­see jo yli vii­den­nek­seen (22, 9 %). (Rin­ne 2007, 279–281.)

Koulutuksen yhteiskunnalliset kytkennät

Olet ehkä jo tör­män­nyt mo­neen ker­taan täl­lä opin­to­jak­sol­la funk­ti­o­na­lis­miin, joka on yksi tär­keä so­si­o­lo­gi­nen te­o­ri­a­suun­taus. Funk­ti­o­na­lis­min edus­ta­jat pu­hu­vat kou­lu­tuk­sen yh­teis­kun­nal­li­sis­ta teh­tä­vis­tä, joi­ta ovat kva­li­fi­oin­ti eli tie­to­jen, tai­to­jen ja osaa­mi­sen tuot­ta­mi­nen, va­li­koin­ti eli yh­teis­kun­nal­lis­ten ase­mien hie­rar­ki­aan si­joit­ta­mi­nen, in­teg­roin­ti eli yh­teis­kun­nan kiin­tey­den yllä­pi­tä­mi­nen sekä lä­hin­nä työ­voi­ma­re­ser­vin säi­lyt­tä­mi­nen, va­ras­toin­ti (ks. An­ti­kai­nen ym. 2013, 156).

Kou­lu­tuk­sen ja yh­teis­kun­nan suh­tei­den tar­kas­te­lu yh­teis­kun­nal­lis­ten teh­tä­vien avul­la on yksi esi­merk­ki sii­tä, mi­ten py­ri­tään jä­sen­tä­mään mel­ko laa­jaa ko­ko­nai­suut­ta. Eri näkö­kul­mat ei­vät ole toi­si­aan pois­sul­ke­via vaan ne va­lot­ta­vat kou­lu­tuk­sen moni­u­lot­tei­suut­ta. Ver­tai­le­mal­la kou­lu­tuk­sel­le ase­tet­tu­ja eri teh­tä­viä on mah­dol­li­suus miet­tiä, mit­kä teh­tä­vät ko­ros­tu­vat kou­lu­tus­jär­jes­tel­män eri osis­sa, eri ai­koi­na ja eri­lai­sis­sa yh­teis­kun­nis­sa sekä poh­tia, mi­ten kou­lu­tuk­sen ase­ma yh­teis­kun­nas­sa on muo­tou­tu­nut.

Opetussuunnitelmasta piilo-opetussuunnitelmaan

Yksi mer­kit­tä­vä side kou­lun ja yh­teis­kun­nan vä­lil­lä on ope­tus­suun­ni­tel­ma. En­sin­nä­kin ope­tus­suun­ni­tel­ma hei­jas­taa yh­teis­kun­nal­li­sia ar­vos­tuk­sia ja esi­mer­kik­si oppi­ai­nei­den pai­no­tuk­set il­men­tä­vät sitä, mikä kat­so­taan jo­kai­sel­le kan­sa­lai­sel­le elä­mäs­sä vält­tä­mät­tö­mäk­si tie­dok­si. Toi­saal­ta ope­tus­suun­ni­tel­ma il­men­tää val­lit­se­vaa ih­mis­kä­si­tys­tä eli sitä, min­kä­lai­se­na ih­mi­nen näh­dään ja min­kä­lai­nen on yh­teis­kun­nas­sa val­lit­se­van ihan­ne­ih­mi­sen kuva. Nämä ar­vos­tuk­siin ja ih­mis­kä­si­tyk­seen liit­ty­vät nä­ke­myk­set tu­le­vat ilmi esi­mer­kik­si ope­tus­suun­ni­tel­maan kir­ja­tuis­sa kou­lun kas­va­tus­pää­mää­ris­sä. Kol­man­nek­si ope­tus­suun­ni­tel­maan ja kas­va­tus­ta­voit­tei­siin si­säl­tyy myös nä­ke­mys sii­tä, mit­kä ovat kou­lun teh­tä­vät yh­teis­kun­nas­sa. (ks. An­ti­kai­nen ym. 2013, 182–208.)

Pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­mal­la tar­koi­te­taan sitä, mitä kou­lus­sa opi­taan jul­ki­lau­su­tuis­ta ta­voit­teis­ta huo­li­mat­ta tai jopa nii­den vas­tai­ses­ti (An­ti­kai­nen ym. 2013, 156–257). Pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma kyt­key­tyy kiin­te­äs­ti kou­lun käy­tän­töi­hin (aika, ope­tus­tila, ope­tus­ryh­män koko ja ope­tus­suun­ni­tel­man ta­voit­teet), jot­ka mää­räy­ty­vät ope­tus­pro­ses­sin ulko­puo­lel­ta (An­ti­kai­nen ym. 2013, 262–2698). Toi­saal­ta pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma liit­tyy kou­lun yh­teis­kun­nal­li­siin teh­tä­viin, so­si­aa­lis­ta­mi­seen, yh­teis­kun­nan työn­ja­koon ja val­ta­suh­tei­siin (An­ti­kai­nen ym. 2013, 137–140). Pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man yh­tey­des­sä ko­ros­te­taan­kin kou­lu­o­pe­tuk­sen yh­teis­kun­nal­lis­ten eh­to­jen vai­ku­tus­ta ja täl­löin ote­taan esil­le ni­men­o­maan kou­lun roo­li yh­teis­kun­taan ja työ­e­lä­mään kas­vat­ta­ja­na, eri­lais­ten sään­tö­jen ja työ­ta­po­jen opet­ta­ja­na.

Pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man kä­si­te liit­tyy kiin­te­äs­ti ken­tän ja ha­bi­tuk­sen kä­sit­tei­siin. Kou­lu ja luok­ka­huo­ne muo­dos­ta­vat ken­tän, toi­min­ta­ym­pä­ris­tön, joka edel­lyt­tää tie­tyn­tyyp­pis­tä käyt­täy­ty­mis­tä, kou­lu­mai­sen elä­män­ta­van ja sii­hen kyt­key­ty­vän ha­bi­tuk­sen omak­su­mis­ta. Ha­bi­tus on jo­tain, mikä on han­kit­tu ih­mi­sen so­si­o­his­to­ri­an puit­teis­sa. Ha­bi­tus il­me­nee ko­ko­nai­se­na elä­män­ta­pa­na, asen­tei­na, ruu­miin asen­toi­na, ar­voi­na, elei­nä, tot­tu­muk­si­na, ta­poi­na, tyy­lei­nä, ma­kui­na, il­mei­nä ja pu­hei­na. Ha­bi­tuk­ses­sa yk­si­löön on ikään kuin ruu­miil­lis­tu­nut tie­tyn yh­teis­kun­ta­ker­ros­tu­man elä­mä. Sa­mal­la kun kou­lu te­kee oi­keu­te­tuk­si ja ar­vos­taa hal­lit­se­vien ryh­mien ha­bi­tuk­sia, se tuot­taa ja uu­sin­taa ha­bi­tuk­sia erot­ta­en yh­teis­kun­nal­li­sia ja kult­tuu­ri­sia ryh­miä toi­sis­taan. (An­ti­kai­nen ym. 2013, 252–253.)

Ha­bi­tus­ta lä­hel­le kiin­nit­tyy Ba­sil Berns­tei­nin (1971) aja­tus sii­tä, että kie­li on kou­lun kes­kei­sin työ­kalu ja juu­ri kou­lul­le tyy­pil­li­nen kie­lel­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus­muo­to nou­dat­taa laa­jas­ti kä­si­tet­ty­nä kes­ki­luo­kal­le omi­nais­ta ke­hit­ty­nyt­tä (ela­bo­ra­ted) kult­tuu­ris­ta peri­aa­tet­ta. Työ­väen­luok­kai­nen ra­jau­tu­nut (rest­ric­ted) kult­tuu­ri­nen peri­aate taas sul­keis­tuu vää­rä­nä kou­lun käy­tän­nöis­tä ulos ja lei­maa käyt­tä­ji­ään. Elä­mä kou­lus­sa muo­dos­tuu mer­ki­tyk­sel­tään eri yh­teis­kun­ta­ryh­mien jäl­ke­läi­sil­le ai­van eri­lai­sek­si jo pel­käs­tään koko kou­lun toi­min­nan yti­men, kom­mu­ni­kaa­ti­on vä­li­nei­den ja sään­tö­jen eron ta­kia. (An­ti­kai­nen ym. 2013, 253–255.)

Myös yli­o­pis­tos­ta on löy­det­tä­vis­sä pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma. Jark­ko Mä­ki­sen (1999, 64) mu­kaan kor­ke­a­kou­lu-opis­ke­li­ja koh­taa pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man ai­na­kin kol­mel­la ta­sol­la. En­sim­mäi­nen on opin­to­vaa­ti­mus­ten ja tie­teen­ala­koh­tai­sen opis­ke­lu­ym­pä­ris­tön ja yli­o­pis­to­jen toi­min­nan taso, toi­nen opis­ke­li­jan roo­liin ja sii­hen liit­ty­viin so­si­aa­li­siin, kult­tuu­ri­siin ja ta­lou­del­li­siin nor­mei­hin so­peu­tu­mi­sen taso ja kol­mas tie­de- ja opis­ke­li­ja­yh­tei­sön kult­tuu­rin ja so­si­aa­lis­ten käy­tän­tei­den taso. (Mä­ki­nen 1999, 64.)

Kasvatus, koulutus ja sukupuoli

Si­mo­ne de Be­au­voi­rin (1981) tee­si ”nai­sek­si ei syn­ny­tä, vaan nai­sek­si tul­laan” ku­vas­taa so­si­a­li­saa­ti­on mer­ki­tys­tä suku­puo­li­roo­lien omak­su­mi­ses­sa. Vaik­ka de Be­au­voi­rin aja­tuk­set liit­ty­vät eri aika­kau­teen ja toi­seen maa­han, voi­daan yhä ha­vai­ta, että jo pie­niin lap­siin voi­daan suh­tau­tua suku­puo­len­sa edus­ta­ja­na, ja liit­tää hei­hin suku­puo­li­roo­lien mu­kai­sia odo­tuk­sia. Roo­li­o­do­tuk­set voi­vat tuot­taa roo­lin mu­kais­ta käyt­täy­ty­mis­tä. Koti­kas­va­tuk­sen li­säk­si myös kou­lus­sa voi­daan huo­maa­mat­to­mas­ti pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man avul­la tuot­taa ste­re­o­tyyp­pi­siä suku­puo­li­roo­le­ja. Tätä ovat tut­ki­neet mm. Tuu­la Gor­don ja Eli­na La­hel­ma.

Vaik­ka kou­lu­tuk­sen yksi tär­keä jul­ki­lau­sut­tu ta­voi­te on suku­puol­ten vä­li­sen tasa-ar­von to­teut­ta­mi­nen, kou­lun ja kas­va­tuk­sen käy­tän­nöis­sä (pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man ta­sol­la) on ha­vait­tu usei­ta pro­ses­se­ja, jot­ka ei­vät tue tä­män ta­voit­teen saa­vut­ta­mis­ta. Ty­töt ja po­jat so­si­aa­lis­te­taan kas­va­tuk­sen ku­lu­es­sa suku­puo­li­roo­lei­hin. Mo­nil­la am­ma­teil­la on suku­puo­li­lei­ma, joka tar­koit­taa sitä, että nii­den aja­tel­laan so­vel­tu­van pa­rem­min jom­mal­le­kum­mal­le suku­puo­lel­le. Mie­het si­joit­tu­vat edel­leen nai­sia use­am­min ylem­piin ase­miin työ­e­lä­mäs­sä. Kou­luis­sa tyt­töi­hin koh­dis­tuu pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­man ta­sol­la voi­mak­kaam­pa­na odo­tus tun­nol­li­suu­des­ta sekä tun­tei­den ja ruu­miin hal­lin­nas­ta. Opet­ta­jien on to­det­tu ko­ke­van po­jat mie­len­kiin­toi­si­na yk­si­löi­nä, joil­la on kiin­nos­ta­via ja tär­kei­tä aja­tuk­sia ja ky­sy­myk­siä. Ty­töt näh­dään hel­pom­min yh­te­nä ryh­mä­nä ja hei­dän aja­tuk­sen­sa vä­hem­män mer­kit­tä­vi­nä. Ty­töil­tä odo­tet­tu kilt­teys, ah­ke­ruus ja tun­nol­li­suus kään­ty­vät täl­löin käy­tän­nös­sä hel­pos­ti aja­tuk­sik­si tyt­tö­jen pas­sii­vi­suu­des­ta ja epä-älyl­li­syy­des­tä, jol­loin kou­lus­sa me­nes­ty­viä tyt­tö­jä ei pi­de­tä­kään lah­jak­kai­na vaan vain tun­nol­li­si­na. Täl­lais­ta kou­lus­sa ta­pah­tu­vaa tyt­tö­jen ja poi­kien erot­te­lua on ana­ly­soi­tu kak­sin­ker­tai­sen pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma­kä­sit­teen avul­la. Sii­nä kas­va­tus ja kou­lu­tus siis käy­tän­nös­sä toi­mi­vat suku­puol­ten vä­lis­tä työn­ja­koa, suku­puo­li­sym­bo­liik­kaa ja suku­puo­li­ste­re­o­ty­pi­oi­den mu­kai­sia eriy­ty­nei­tä odo­tuk­sia uu­sin­ta­en. (An­ti­kai­nen ym. 2013, 279–281.)

Kou­luis­sa ja luo­kis­sa ai­kaa viet­tä­neet tut­ki­jat ovat usein to­den­neet, että opet­ta­jien huo­mio kiin­nit­tyy ää­nek­kää­seen ja nä­ky­vään toi­min­taan. Op­pi­laat­kin luo­kit­te­le­vat it­se­ään ja toi­si­aan so­si­aa­li­suu­den myö­tä hil­jai­sik­si tai ää­nek­käik­si ja ar­vot­ta­vat näi­tä omi­nai­suuk­sia suku­puo­len mu­kaan. Olla hil­jai­nen tyt­tö kou­lus­sa mer­kit­see eri asi­aa kuin olla hil­jai­nen poi­ka. Täl­löin jää­vät nä­ky­mät­tö­miin use­at eri­lai­set ole­mi­sen ja te­ke­mi­sen ta­vat ja nii­hin kiin­nit­ty­vät mer­ki­tyk­set. (Gor­don, La­hel­ma, To­lo­nen & Hol­land 2002, 305–306.)

Tui­ja Met­son (1992, 272–273) mu­kaan pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­mal­la voi­daan tar­koit­taa suku­puo­li­näkö­kul­mas­ta kol­mea asi­aa. En­sin­nä­kin sil­lä voi­daan tar­koit­taa opet­ta­jan eri­lais­ta suh­tau­tu­mis­ta tyt­tö- ja poi­ka­op­pi­lai­siin sekä tyt­tö­jen ja poi­kien eri­lais­ta roo­lia luo­kan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Usei­den tut­ki­mus­ten mu­kaan ty­töil­lä on vä­hem­män vuo­ro­vai­ku­tus­ta opet­ta­jan kans­sa kuin po­jil­la. Po­jat nä­ky­vät, kuu­lu­vat ja vaa­ti­vat opet­ta­jan huo­mi­o­ta luo­kas­sa enem­män kuin ty­töt sekä po­si­tii­vi­ses­sa mie­les­sä että myös ne­ga­tii­vi­sis­sa asi­ois­sa. Tä­män li­säk­si vuo­ro­vai­ku­tuk­sen laa­dus­sa on ero­ja suku­puol­ten vä­lil­lä. Po­jat omak­su­vat ak­tii­vi­sen roo­lin, osal­lis­tu­vat va­paa­seen kes­kus­te­luun ja ot­ta­vat pu­heen­vuo­ro­ja itse. Ty­töil­lä taas on yh­teis­työ­roo­le­ja, jois­sa he mm. tu­ke­vat opet­ta­jaa. He viit­taa­vat ha­lu­tes­saan pu­heen­vuo­ron ja vas­taa­vat läk­sy­jen­kuu­lus­te­lu ky­sy­myk­siin. (mts. 272–273.)

Toi­saal­ta pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­mal­la voi­daan vii­ta­ta oppi­si­säl­löis­sä ja oppi­kir­jois­sa esiin­ty­viin kä­si­tyk­siin suku­puo­lis­ta ja nii­den teh­tä­vis­tä. Nai­set ja hei­dän elä­män­pii­rin­sä nä­ky­vät oppi­kir­jois­sa vä­hem­män kuin mie­het toi­mi­neen. Suku­puol­ten ku­vaa­mi­seen liit­tyy usein suku­puo­lil­le ste­re­o­tyyp­pi­siä teh­tä­viä, ku­ten nai­sil­la ko­din­hoi­to­teh­tä­vät ja mie­hil­lä ko­din ulko­puo­li­set teh­tä­vät. Kol­man­nek­si pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma il­me­nee kou­lu­jen hen­ki­lö­kun­nan suku­puo­li­ra­ken­tees­sa. Joh­to­teh­tä­vät pää­tös­val­toi­neen ovat useim­mi­ten mies­reh­to­rien kä­sis­sä, ja huol­ta­mis- ja hoi­vaa­mis­teh­tä­vis­tä vas­taa­vat nai­set alku­o­pet­ta­ji­na, sii­voo­ji­na ja ruo­ka­lan töis­sä. Tä­män va­los­sa kou­lu an­taa suku­puo­li­roo­leis­ta ja -teh­tä­vis­tä hy­vin pe­rin­tei­sen ku­van, joka on osa kou­lun­kin lä­päi­se­vää yh­teis­kun­nal­lis­ta suku­puo­li-ide­o­lo­gi­aa. (Met­so 1992, 272–273.)

Suo­mes­sa ylä­kou­lun lii­kun­nan­o­pe­tus poik­ke­aa mo­nis­ta muis­ta Eu­roo­pan mais­ta sii­nä, että ty­töil­le ja po­jil­le ope­tus­ta an­ne­taan eril­li­sis­sä ryh­mis­sä. Tä­män vuok­si suo­ma­lais­ten kou­lu­jen lii­kun­nan­o­pe­tus on kan­sain­vä­li­ses­ti­kin kiin­nos­ta­va ta­paus tar­kas­tel­la suku­puol­ten ra­ken­tu­mis­ta kou­lun käy­tän­nöis­sä. Ber­gin (2010, 129) mu­kaan lii­kun­nas­sa ”hy­väk­si” op­pi­laak­si mää­rit­te­le­mi­nen edel­lyt­tää, että har­ras­taa sel­lais­ta la­jia, joka si­säl­tyy kou­lu­lii­kun­nan ope­tus­suun­ni­tel­maan. ”Oi­ke­at” la­jit kui­ten­kin ero­a­vat suku­puo­len mu­kaan. Esi­mer­kik­si tans­sia har­ras­ta­va poi­ka ei vält­tä­mät­tä hyö­dy har­ras­tuk­ses­taan sa­mas­sa mää­rin kuin jal­ka­pal­loi­le­va poi­ka. Jää­kiek­koa har­ras­ta­va tyt­tö saat­taa taas olla vai­keuk­sis­sa tyt­tö­jen luis­te­lu­tun­neil­la: hok­ka­reil­la tai­to­luis­te­lu­temp­pu­jen te­ke­mi­nen kun on var­sin vai­ke­aa. Lii­kun­nan­o­pet­ta­jat olet­ta­vat usein, että kai­kil­la ty­töil­lä on kau­no­luis­ti­met – ja po­jil­la hok­ka­rit. Täs­tä kaa­vas­ta poik­ke­a­mi­nen näh­dään kou­lun käy­tän­nöis­sä hel­pos­ti on­gel­ma­na. Berg to­te­aa­kin, että vaik­ka ope­tus­suun­ni­tel­ma­teks­tit ovat muut­tu­neet vuo­si­kym­men­ten saa­tos­sa suku­puo­li­neut­raa­leik­si, odot­ta­vat lii­kun­nan­o­pet­ta­jat ty­töil­tä ja po­jil­ta edel­leen eri asi­oi­ta. (Berg 2010, 40–43, 127–131.)

Koulutus ja työelämä

Kou­lu­tuk­seen kes­kei­ses­ti vai­kut­ta­va asia on työ­e­lä­mä. Kou­lu­tuk­sen yh­teis­kun­nal­lis­ten teh­tä­vien yh­tey­des­sä pu­hut­tiin sii­tä, että kou­lun teh­tä­vä­nä on tuot­taa kva­li­fi­kaa­ti­oi­ta eli niin työ­e­lä­män kuin muun­kin yh­teis­kun­ta­e­lä­män edel­lyt­tä­miä tie­to­ja, tai­to­ja ja val­miuk­sia. Tek­ni­sen ke­hi­tyk­sen ja työn­jaon muo­tou­tu­mi­sen myö­tä kou­lu­tus on kyt­ket­ty yhä tii­viim­min työ­e­lä­mään ja ta­lou­del­li­seen kas­vuun. Ny­kyi­set suku­pol­vet ei­vät aloi­ta työn­te­koa enää pel­käs­tään per­he­pii­ris­sä saa­tu­jen tie­to­jen ja tai­to­jen poh­jal­ta. Työ­e­lä­mään si­joit­tu­mi­nen on tul­lut yhä enem­män riip­pu­vai­sek­si kou­lu­tuk­sel­la han­ki­tus­ta tie­to­tai­dos­ta ja tut­kin­nois­ta. Toi­saal­ta pit­kä­kään kou­lu­tus ei enää ta­kaa si­joit­tu­mis­ta työ­e­lä­mään. On tär­ke­ää poh­tia myös sitä, mis­sä mää­rin kou­lu­tus val­mis­taa ih­mi­siä tiet­tyyn am­mat­tiin tai työ­teh­tä­vään ja mis­sä mää­rin taas työ­mark­ki­noil­le.

Työ­mark­ki­noi­den vä­li­tyk­sel­lä ih­mi­set si­joit­tu­vat työ­teh­tä­viin ja am­mat­tei­hin. His­to­ri­al­li­ses­ti työ­mark­ki­nat ovat muo­tou­tu­neet yh­teis­kun­nan eriy­ty­mi­sen ja ko­din ulko­puo­li­sen palk­ka­työn yleis­ty­mi­sen myö­tä täl­lä vuo­si­sa­dal­la. Tä­nään val­ta­osa maam­me työ­voi­mas­ta on pal­kan­saa­jia. Yk­sit­täi­sen työn­ha­ki­jan mah­dol­li­suu­det työ­mark­ki­noil­la riip­pu­vat sekä työ­paik­ko­jen ky­syn­näs­tä että töi­den tar­jon­nas­ta.

Kou­lu­tuk­sen ja työ­e­lä­män suh­tei­den kes­kei­nen ky­sy­mys on se, mi­ten kou­lu­tuk­sen tuot­ta­mat tie­dot ja tai­dot muut­tu­vat työ­mark­ki­noil­la eri­lai­sia ase­mia mää­rit­tä­vik­si te­ki­jöik­si. Kou­lu­tuk­sen ja työn ni­vel­tä­mi­sen on­gel­ma nä­kyy sii­nä, että kou­lu­tuk­sen avul­la han­ki­taan tie­to­ja ja tai­to­ja (kva­li­fi­kaa­ti­o­ta) työ­e­lä­mää var­ten, mut­ta näi­den tai­to­jen li­säk­si kou­lu­tus tuot­taa myös to­dis­tuk­sia ja tut­kin­to­ja eli muo­dol­li­sia kva­li­fi­kaa­ti­oi­ta (An­ti­kai­nen ym. 2013, 158–159). Tut­kin­not an­ta­vat työn­an­ta­jal­le viit­tei­tä hen­ki­lön omi­nai­suuk­sis­ta ja ke­hi­tys­kel­poi­suu­des­ta sekä hel­pot­ta­vat tun­te­mat­to­mien ih­mis­ten ver­tai­lua, toi­saal­ta myös laki vel­voit­taa usein työ­an­ta­jia käyt­tä­mään tut­kin­to­poh­jais­ta va­lin­taa. Tut­kin­not toi­mi­vat siis vä­lit­tä­vä­nä osa­na kou­lu­tuk­sen ja työ­e­lä­män vä­lil­lä ja hel­pot­ta­vat työn­ha­ki­joi­den aset­ta­mis­ta pa­rem­muus­jär­jes­tyk­seen. Täl­löin kou­lu­tuk­sen ja työn vas­taa­vuu­des­sa ei ole kyse niin­kään tie­to­jen ja tai­to­jen vas­taa­vuu­des­ta vaan kou­lu­tuk­sel­lis­ten tut­kin­to­hie­rar­ki­oi­den ja yh­teis­kun­nal­lis­ten ase­mien vas­taa­vuu­des­ta, jol­loin yh­teis­kun­nal­li­siin ase­miin si­joi­tu­taan pit­käl­le muo­dol­lis­ten kva­li­fi­kaa­ti­oi­den pe­rus­teel­la.

Kou­lu­tuk­sel­la voi olla myös kiel­tei­siä vai­ku­tuk­sia. Pu­hu­taan yli­kou­lut­ta­mi­ses­ta tai lii­ka­kva­li­fi­kaa­ti­ois­ta, joil­la vii­ta­taan sii­hen, ett­ei­vät työ­teh­tä­vät vaa­di sen ta­sois­ta kou­lu­tus­ta kun työn­te­ki­jäl­lä on. Työn­an­ta­jat us­ko­vat yli­kou­lu­te­tun työn­te­ki­jän kyl­läs­ty­vän var­sin hel­pos­ti teh­tä­vään ja vaih­ta­van ti­lai­suu­den tul­len työ­paik­kaa tai käy­vän han­ka­lak­si esit­tä­mäl­lä esi­mer­kik­si työ­o­lo­ja ja palk­kaa kos­ke­via vaa­ti­muk­sia. Voi­ma­kas kou­lu­tuk­sen laa­je­ne­mi­nen voi joh­taa myös työ­mark­ki­noi­den luk­kiu­tu­mi­seen, jol­loin tiet­tyyn am­mat­tiin kou­lu­tuk­sen saa­neet ei­vät ole val­mii­ta siir­ty­mään mui­hin työ­teh­tä­viin.

Päi­vi Nau­ma­sen (2002, 284) mu­kaan kou­lu­tuk­sel­la ja tut­kin­to­ta­sol­la on 1990-lu­vul­la ol­lut työl­lis­ty­vyy­den kan­nal­ta suu­rem­pi mer­ki­tys nai­sil­le kuin mie­hil­le. Sil­ti ai­kuis­kou­lu­tus­tut­ki­muk­sen pe­rus­teel­la oli pää­tel­tä­vis­sä, että mitä enem­män kou­lu­tus­ta nai­sil­la on, sitä to­den­nä­köi­sem­min he työs­ken­te­le­vät ti­la­päi­ses­sä tai mää­rä­ai­kai­ses­sa työ­suh­tees­sa. Sen si­jaan mies­ten töis­sä mää­rä­ai­kai­suus ei vaih­del­lut tut­kin­to­ta­son mu­kaan.

 

Elämänkulku kasvatussosiologisesti

Olem­me tä­hän men­nes­sä kes­kit­ty­neet lä­hin­nä kou­lu­tus­so­si­o­lo­gi­aan eli nii­hin so­si­a­li­saa­ti­on il­mi­öi­hin, jot­ka ta­pah­tu­vat kou­lu­tus­jär­jes­tel­män puit­teis­sa. Yh­teis­kun­nas­sa on kui­ten­kin kou­lu­tuk­sen li­säk­si mui­ta­kin so­si­a­li­saa­ti­oon osal­lis­tu­via ta­ho­ja. Kou­lu­tus­jär­jes­tel­män li­säk­si so­si­a­li­saa­ti­o­pro­ses­sis­sa kes­kei­siä vai­kut­ta­jia ovat muun mu­as­sa per­he, nuo­ri­son ver­tais­ryh­mät ja me­dia. Kas­va­tus­so­si­o­lo­gia tut­kii­kin so­si­a­li­saa­ti­o­ta koko laa­juu­des­saan ja kai­kil­la elä­män­a­lu­eil­la.

Lapsuus, nuoruus, perhe ja vertaisryhmät

Eri tie­teet lä­hes­ty­vät per­het­tä eri näkö­kul­mis­ta. Mo­net so­si­o­lo­gi­an klas­si­kot ovat ol­leet kiin­nos­tu­nei­ta per­hees­tä. Kas­va­tus­tie­tees­sä per­het­tä lä­hes­ty­tään yleen­sä so­si­aa­lis­ta­mi­sen näkö­kul­mas­ta. Per­heen ase­ma ja ra­ken­ne ovat muut­tu­neet yh­teis­kun­nas­sa: per­heen teh­tä­vät ovat su­pis­tu­neet ja sen tar­jo­a­mat so­si­aa­li­set suh­teet ovat vä­hen­ty­neet. Päin­vas­tai­nen muu­tos on puo­les­taan ta­pah­tu­nut per­heen sub­jek­tii­vi­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä.

Yh­dek­sän­vuo­ti­sen pe­rus­kou­lun käy­mi­nen on ny­ky­ään kai­kil­le it­ses­tään­sel­vyys. Sen si­jaan Tero Jär­vi­sen (1999, 7) mu­kaan yh­teis­va­lin­ta pe­rus­kou­lun päät­tö­luo­kan ke­vääl­lä on yksi kou­lun­käyn­nin tai­te­koh­dis­ta. Sa­mal­la se suun­taa nuor­ten elä­män­kul­kua. Oppi­vel­vol­li­suu­den päät­ty­es­sä nuo­ret er­ka­ne­vat joko am­ma­til­li­seen ope­tuk­seen tai yleis­si­vis­tä­vään lu­ki­o­kou­lu­tuk­seen. Lu­ki­on va­lit­see Ti­las­to­kes­kuk­sen (1998, 59) mu­kaan yli puo­let ikä­luo­kas­ta. Jär­vi­nen (1999, 39–41) ja­koi pe­rus­kou­lun päät­tä­vät tut­ki­muk­ses­saan kult­tuu­rin uu­sin­ta­jiin, in­di­vi­du­a­lis­tei­hin, et­si­jöi­hin ja aje­leh­ti­joi­hin. Kult­tuu­rin uu­sin­ta­jat oli­vat jo var­hain sel­vil­lä, mitä tu­le­vat va­lit­se­maan pe­rus­kou­lun jäl­keen. He sa­mas­tui­vat van­hem­piin­sa ja jat­koi­vat ko­din am­mat­ti­tra­di­ti­o­ta. Hei­dän roo­li­mal­lin­sa oli­vat per­heen si­säl­lä. In­di­vi­du­a­lis­tien pe­rus­kou­lun­jäl­kei­nen kou­lu­tus­va­lin­ta sel­kiin­tyi tie­toi­sen poh­din­nan tu­lok­se­na. Heil­lä oli omat, ko­din pe­rin­tees­tä poik­ke­a­vat pää­mää­rät, joi­hin kiin­nos­tus oli he­rän­nyt ko­din ulko­puo­lel­ta. In­di­vi­du­a­lis­teil­la oli va­lin­to­jen­sa taus­tal­la van­hem­pien tuki. Et­si­jät oli­vat lo­jaa­le­ja van­hem­pia koh­taan, mut­ta heil­lä ei ol­lut sel­ke­ää roo­li­mal­lia tai am­ma­til­lis­ta esi­ku­vaa. Et­si­jöi­den va­lin­nan pro­ses­si oli kes­ken, ja yleen­sä he ha­ki­vat lisä­ai­kaa lo­pul­li­sel­le va­lin­nal­le ha­keu­tu­mal­la lu­ki­oon tu­le­vai­suut­ta miet­ti­mään. Aje­leh­ti­joi­ta yh­dis­ti am­ma­til­li­nen epä­var­muus sekä halu it­se­näis­tyä ja ir­tau­tua ko­din vai­ku­tus­pii­ris­tä. It­se­näis­ty­mi­ses­sä heil­lä ei ol­lut sel­kei­tä kou­lu­tuk­seen tai am­mat­tiin liit­ty­viä pää­mää­riä. Suh­tau­tu­mi­nen kou­lu­tuk­seen oli mui­ta ryh­miä kiel­tei­sem­pi, ja tu­kea it­se­näis­ty­mis­pyr­ki­myk­sil­le ha­et­tiin ver­tais­ryh­mis­tä ja nuo­ri­so­kult­tuu­ris­ta. (Jär­vi­nen 1999, 39–41.)

Yh­teis­kun­nan muu­tok­set, te­ol­lis­tu­mi­nen, kau­pun­gis­tu­mi­nen ja tek­no­lo­gi­an ke­hit­ty­mi­nen, loi­vat pe­rus­taa nuo­ri­so­kult­tuu­rien muo­dos­tu­mi­sel­le. Van­hem­pien toi­min­ta­ta­vat tai pe­rin­teet ei­vät enää oh­jaa yk­sis­tään nuor­ten elä­mää, vaan me­dia ja nuo­ri­so­kult­tuu­rit tar­jo­a­vat omia esi­ku­vi­aan. Kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sien ja yleen­sä­kin kou­lu­tuk­sen mer­ki­tyk­sen li­sään­ty­mi­nen on joh­ta­nut nuo­ret elä­mään pi­tem­pään kes­ken­kas­vui­sen so­si­aa­li­ses­sa roo­lis­sa. Nuo­ri­so elää toi­sen­lais­ta nuo­ruut­ta kuin hei­tä edel­tä­neet suku­pol­vet. So­si­a­li­saa­ti­o­eh­to­jen muut­tu­mi­nen ja nuo­ruu­den uusi tila nä­ky­vät myös uu­si­na kas­va­tus­käy­tän­töi­nä. Voit lu­kea li­sää ai­hees­ta Aa­po­lan ja Kaar­ni­sen (2003) toi­mit­ta­mas­ta te­ok­ses­ta ”Nuo­ruu­den vuo­si­sata. Suo­ma­lai­sen nuo­ri­son his­to­ria”.

Aikuisuus ja ammatillinen kehittyminen

Yh­teis­kun­ta on muut­tu­nut vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä ta­val­la, jota on kut­sut­tu myö­häis­mo­der­nik­si tai jäl­ki­mo­der­nik­si. Ke­hi­tyk­seen kriit­ti­ses­ti suh­tau­tu­neet ovat pu­hu­neet myös ris­ki­yh­teis­kun­nas­ta. (Beck 1992, 1999; Gid­dens 1994, 1995.) Muu­tok­sen on to­det­tu mer­kit­se­vän op­pi­mi­sen muut­tu­mis­ta yhä kes­kei­sem­mäk­si ja yhä use­am­mal­le yh­teis­kun­ta­e­lä­män alu­eel­le ulot­tu­vak­si te­ki­jäk­si. Elin­i­käi­nen op­pi­mi­nen ja ai­kuis­kou­lu­tus ovat mu­ka­na pu­heis­sa ja toi­veis­sa kun pa­ran­ne­taan työl­li­syyt­tä, au­te­taan yri­tyk­siä sel­viy­ty­mään kil­pai­lus­sa, ra­ken­ne­taan yri­tyk­siä ja yrit­tä­jyyt­tä tai muu­toin luo­daan us­koa tu­le­vai­suu­teen (esim. Työ­voi­ma 2020-työ­ryh­mä.) Elin­i­käi­sen op­pi­mi­sen aja­tuk­sen taus­tal­la ei ole en­tis­ai­ko­jen ta­paan pel­käs­tään hu­ma­nis­ti­nen ihan­ne it­sen­sä ke­hit­tä­mi­ses­tä. Pi­kem­min­kin ti­lal­le on tul­lut osaa­mi­sen pak­ko. Työs­sä ja elä­mäs­sä me­nes­ty­mi­nen edel­lyt­tä­vät osaa­mis­ta. (Stenst­röm ym. 2002, 11.)

Työ­mark­ki­noil­la kan­ne­taan eri­tyis­tä huol­ta ikään­ty­vis­tä työn­te­ki­jöis­tä. Työn­te­ki­jät, jot­ka ovat as­tu­neet mu­kaan työ­e­lä­mään usei­ta vuo­si­kym­me­niä sit­ten mel­ko ma­ta­lal­la kou­lu­tus­poh­jal­la, löy­tä­vät nyt it­sen­sä kil­pai­le­mas­sa töis­tä hy­vin eri­lai­sis­ta työ­ym­pä­ris­töis­sä kuin ne, joi­hin he ovat ai­ka­naan so­si­aa­lis­tu­neet. Mo­nia niis­tä työ­teh­tä­vis­tä, jot­ka ikään­ty­vä työ­voi­mam­me on ai­ka­naan ope­tel­lut, ei ole enää edes ole­mas­sa. Työn­te­ki­jöil­tä edel­ly­tet­tä­vät omi­nai­suu­det ja tai­dot ovat muut­tu­neet dra­maat­ti­ses­ti. Työ­e­lä­män kes­kei­sim­piin ky­sy­myk­siin kuu­luu­kin: mi­ten so­vit­taa yh­teen vä­es­tön ikään­ty­mi­nen sekä työ­e­lä­män muut­tu­vat ja li­sään­ty­vät vaa­ti­muk­set?

Kou­lut­tau­tu­mi­nen voi toki olla edel­ly­tys pa­rem­mal­le, ajan­ta­sai­sel­le osaa­mi­sel­le, mut­ta osaa­mis­taan voi ke­hit­tää mo­nel­la muul­la­kin ta­val­la. Van­hem­pien ikä­luok­kien vah­vuus on ko­ke­mus­pe­räi­nen osaa­mi­nen ja ”hil­jai­nen tie­to”, joka ei ole omak­sut­ta­vis­sa muo­dol­li­sen kou­lu­tuk­sen kaut­ta. Työs­sä op­pi­mi­nen voi tar­jo­ta ikään­ty­vil­le mah­dol­li­suu­den pär­jä­tä työ­e­lä­mäs­sä, vaik­ka kou­lu­tus­taus­ta oli­si­kin puut­teel­li­nen. (Il­ma­ri­nen 2000, 29.) Eu­roo­pan par­la­ment­ti ja neu­vos­to an­toi suo­si­tuk­sen elin­i­käi­sen op­pi­mi­sen avain­tai­dois­ta, joi­ta toi­voo euro­kan­sa­lais­ten­sa omak­su­van sel­vi­täk­seen muut­tu­vas­sa työ­e­lä­mäs­sä ja yh­teis­kun­nas­sa. EY mää­rit­te­li elin­i­käi­sen op­pi­mi­sen avain­tai­doik­si:

Elin­i­käi­sen op­pi­mi­sen ide­aa kä­sit­te­lee kriit­ti­ses­ti Heik­ki Kin­na­ri (2020) tuo­rees­sa väi­tös­kir­jas­saan.

Läh­teet:

Aa­po­la, S. & Kaar­ni­nen, M. (toim.). 2003. Nuo­ruu­den vuo­si­sata. Suo­ma­lai­sen nuo­ri­son his­to­ria. Hel­sin­ki: Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ra.

An­ti­kai­nen, A., Rin­ne, R. & Kos­ki, L. 2006. Kas­va­tus­so­si­o­lo­gia. Hel­sin­ki: WSOY

Be­au­voir, S. de 1981. Toi­nen suku­puo­li. Hel­sin­ki: Kir­ja­yh­ty­mä.

Beck, U. 1992. Risk So­cie­ty. To­wards a New Mo­der­ni­ty. Lon­don: Sage.

Beck, U. 1999. World Risk So­cie­ty. Camb­rid­ge: Po­li­ty Press.

Berg, P. 2010. Ryh­mä­e­ro­ja ja hie­rar­ki­oi­ta: etno­gra­fi­nen tut­ki­mus pe­rus­kou­lun ylä­as­teen lii­kun­nan­o­pe­tuk­ses­ta (2010). So­si­aa­li­psy­ko­lo­gi­sia tut­ki­muk­sia 22. Hel­sin­gin yli­o­pis­ton so­si­aa­li­pys­ko­lo­gi­an lai­tos.
Eu­roo­pan uni­o­nin vi­ral­li­nen leh­ti. 2006. L394/10.Tu­los­tet­tu 20.6.2010. http://eur-lex.eu­ro­pa.eu/Le­xU­ri­Serv/Le­xU­ri­Serv.do?uri=OJ:L:2006:394:0010:0018:fi:PDF

Gid­dens, A. 1994. Li­ving in a Post-Tra­di­ti­o­nal So­cie­ty. Te­ok­ses­sa U. Beck, A. Gid­dens, & S. Lash (toim.) Ref­le­xi­ve Mo­der­ni­za­ti­on. Po­li­tics, Tra­di­ti­on and Aest­he­tics in the Mo­dern So­ci­al Or­der. Camb­rid­ge: Po­li­ty Press, 56–109.

Gid­dens, A. 1995. Po­li­tics, So­ci­o­lo­gy and So­ci­al The­o­ry: En­coun­ters with Clas­si­cal and Con­tem­po­ra­ry So­ci­al Thought. Camb­rid­ge: Po­li­ty Press.

Gor­don, T., La­hel­ma, E., To­lo­nen, T. & Hol­land J. 2002. Kat­seel­ta pii­los­sa. Te­ok­ses­sa: S. Aal­to­nen & P. Hon­ka­tu­kia (toim.) Tul­kin­to­ja ty­töis­tä. Hel­sin­ki: SKS.

Il­ma­ri­nen, J. 2000. Vä­es­tön ikä­ra­ken­teen ke­hi­tys, työ­e­lä­män tar­peet ja yh­teis-kun­ta­po­li­tii­kan haas­teet. Te­ok­ses­sa P. Sal­li­la (toim.) Op­pi­mi­nen ja ikään­ty­mi­nen. Ai­kuis­kas­va­tuk­sen 41. vuo­si­kir­ja. Kan­san­va­li­tus­seu­ra ja Ai­kuis­kas­va­tuk­sen Tut­ki­mus­seu­ra. Saa­ri­jär­vi: Gum­me­rus Kir­ja­pai­no Oy, 18–40.

Jär­vi­nen, T. 1999, Pe­rus­kou­lus­ta toi­sen as­teen kou­lu­tuk­seen. Siir­ty­mä­vai­heen ko­ke­muk­set ja kou­lu­tus­va­lin­to­jen taus­ta­te­ki­jät op­pi­lai­den ker­to­ma­na. Tu­run yli­o­pis­ton jul­kai­su­ja sar­ja C, osa 150.

Kaup­pi­nen, T. M. 2004. Asuin­a­lu­een ja per­he­taus­tan vai­ku­tuk­set hel­sin­ki­läis­nuor­ten
kes­ki­as­teen tut­kin­to­jen suo­rit­ta­mi­seen. Hel­sin­gin kau­pun­gin tie­to­kes­kuk­sen tut­ki­muk­sia 2004:6. Hel­sin­ki: Edi­ta Pri­ma oy.

Kin­na­ri, H. 2020. Elin­i­käi­nen op­pi­mi­nen ih­mis­tä mää­rit­tä­mäs­sä. Re­se­arch in Edu­ca­ti­o­nal Scien­ces / Kas­va­tus­alan tut­ki­muk­sia (81). 978-952-5401-90-5; 1458-1094.

Leh­ti­salo, L. & Rai­vo­la, R.1999. Kou­lu­tus ja kou­lu­tus­po­li­tiik­ka 2000-lu­vul­le. Juva: WSOY.

Met­so, T. 1992. Yh­des­sä vai erik­seen? Ty­töt ja pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma. Te­ok­ses­sa S. Näre & J. Läh­teen­maa (toim.) Le­tit lie­hu­maan. Tyt­tö­kult­tuu­ri mur­rok­ses­sa. Tam­pe­re: Tam­mer-Pai­no, 270–283.

Mä­ki­nen, J. 1999. Oi­keus­tie­teen opis­ke­li­joi­den per­he­taus­tat ja so­si­aa­lis­tu­mi­nen yli­o­pis­toon. Te­ok­ses­sa: J. Mä­ki­nen & E. Olki­nuo­ra (toim.)Yli­o­pis­to-opis­ke­lu ja sen ko­ke­mi­nen. Tu­run yli­o­pis­to. Kas­va­tus­tie­tei­den tie­de­kun­ta. Jul­kai­su­sar­ja A:190. 59–78.

Nau­ma­nen, P. 2002. Kou­lu­tuk­sel­la kil­pai­lu­ky­kyä. Kou­lu­tuk­sen yh­teys mies­ten ja nais­ten työl­li­syy­teen ja työn si­säl­töön. Tu­run yli­o­pis­to. Kou­lu­tus­so­si­o­lo­gi­an tut­ki­mus­kes­kuk­sen ra­port­ti 57.

Rin­ne, S. 2007. Ko­din mer­ki­tys lu­ki­o­lais­ten opis­ke­lu­me­nes­tyk­seen ja va­lin­toi­hin. Te­ok­ses­sa K. Kle­me­lä, E. Olki­nuo­ra, R. Rin­ne & A. Vir­ta (toim.) Lu­kio nuor­ten opis­ke­lu­tie­nä. Tur­ku­lai­nen lu­kio opis­ke­li­joi­den, van­hem­pien ja opet­ta­jien sil­min 2000-lu­vun alus­sa. Tur­ku: Tu­run yli­o­pi­ton kas­va­tus­tie­tei­den tie­de­kun­nan jul­kai­su­ja A:206

Sep­pä­nen, P. 2006. Kou­lu­va­lin­ta­po­li­tiik­ka pe­rus­o­pe­tuk­ses­sa – suo­ma­lais­kau­pun­kien kou­lu­mark­ki­nat kan­sain­vä­li­ses­sä va­los­sa. Suo­men kas­va­tus­tie­teel­li­nen seu­ra, Kas­va­tus­alan tut­ki­muk­sia 26. Tur­ku: Pai­no­sa­la­ma Oy.

Stenst­röm, M-L., Nik­ka­nen, P. & Pie­sa­nen, E. 2002. Yli 40-vuo­ti­aat tut­ki­muk­sen koh­tee­na. Te­ok­ses­sa M-L. Stenst­röm, P. Lin­na­kylä, A. Ma­lin, P. Nik­ka­nen, E. Pie­sa­nen & S. Val­ko­nen (toim.). Yli 40-vuo­ti­aat ai­kuis­kou­lu­tuk­ses­sa. Ope­tus­mi­nis­te­riö, kou­lu­tus- ja tie­de­po­li­tii­kan osas­ton jul­kai­su­sar­ja 96. Hel­sin­ki: Vam­ma­lan Kir­ja­pai­no Oy, 9–22.

Ti­las­to­kes­kus 1998. Kou­lu­tus Suo­mes­sa. SVT. Kou­lu­tus 1998:1. Hel­sin­ki.

Työ­voi­ma 2020-työ­ryh­mä 2002. Osaa­mi­sen ja täys­työl­li­syy­den Suo­mi. Työ­voi­ma 2020 lop­pu­ra­port­ti. Työ­po­liit­ti­nen tut­ki­mus nro. 245. Työ­mi­nis­te­riö. Hel­sin­ki: Haka­pai­no Oy.

Kas­va­tus ja kou­lu­tus yh­teis­kun­nal­li­si­na il­mi­öi­nä 4 opKas­va­tus- ja ai­kuis­kas­va­tus­tie­teen pe­rus­o­pin­not, v. 202510.1.2025