Johdanto opintojaksolle

Taka­pul­pe­tin poi­ka lii­keh­tii le­vot­to­mas­ti. Aine­kir­joi­tus on hä­nel­le yhtä tus­kaa, sil­lä teks­tiä ei syn­ny, vaik­ka Olli kuin­ka yrit­tää. Sa­nat me­ne­vät se­kai­sin, ri­vit hyp­pi­vät pa­pe­ril­la, ja kir­joi­tus­vir­hei­tä tu­lee pal­jon. Aja­tus har­hai­lee jo seu­raa­van tun­nin ker­to­tau­lu­ko­keen uu­sin­nas­sa. Mik­si op­pi­mi­sen täy­tyy olla näin vai­ke­aa, Olli huo­kaa. Mik­si op­pi­mi­seen tar­vi­taan aina kir­jo­ja, kir­joi­tus­pöy­tä, kynä ja pa­pe­ria, eikö oppi­kir­jan teks­te­jä voi­si vaik­ka­pa rä­pä­tä?

Vie­lä muu­ta­mia vuo­sia sit­ten Ol­lin kal­tai­set lap­set lei­mat­tiin usein tyh­mik­si ja lais­koik­si, mut­ta op­pi­mis­vai­keuk­sien di­ag­no­soin­nin ke­hit­ty­mi­sen ja kun­tout­ta­vien me­ne­tel­mien li­sään­ty­mi­sen myö­tä hei­dät miel­le­tään ny­kyi­sin en­nen kaik­kea eri­lai­sik­si op­pi­joik­si. Jo­kai­nen lap­si op­pii, mut­ta kaik­ki ei­vät opi asi­oi­ta sa­mas­sa tah­dis­sa ja sa­mal­la ta­val­la.

Ujot ja levottomat – lääketieteen uudet lempilapset?

Op­pi­mis­vai­keuk­sia on esiin­ty­nyt aina, mut­ta vii­me vuo­si­na nii­den mää­rä on kas­va­nut huo­mat­ta­vas­ti – ja kas­vu jat­ku­nee edel­leen. Tut­ki­mus­ten mu­kaan pe­rä­ti joka vii­den­nel­lä suo­ma­lai­sel­la ar­vi­oi­daan ole­van vai­keuk­sia op­pi­mi­ses­saan. Op­pi­mis­vai­keuk­sis­ta tie­de­tään yhä enem­män. Esi­mer­kik­si ke­hi­tyk­sel­li­sen dys­lek­si­an taus­tal­ta on löy­det­ty vah­va ge­neet­ti­nen alt­tius, ja ny­ky­ään tun­nus­te­taan ylei­ses­ti, että ko­mor­bi­di­teet­ti on var­sin voi­ma­kas­ta, eli op­pi­mi­sen on­gel­mia esiin­tyy usein sa­man­ai­kai­ses­ti mo­nil­la osa-alu­eil­la: esi­mer­kik­si lu­ke­mi­ses­sa, kir­joit­ta­mi­ses­sa, ma­te­ma­tii­kas­sa, fo­no­lo­gi­ses­sa pro­ses­soin­nis­sa, muis­ti­toi­min­nois­sa ja hah­mot­ta­mi­ses­sa. Ny­kyi­sin ol­laan suh­teel­li­sen yksi­mie­li­siä myös sii­tä, että op­pi­mis­vai­keu­det ei­vät si­näl­lään ole seu­raus­ta yk­si­lön kes­ki­mää­räis­tä al­hai­sem­mas­ta älyk­kyy­des­tä tai ais­ti­toi­min­to­jen puut­teel­li­suu­des­ta, vaik­ka op­pi­mi­sen on­gel­mia voi­kin esiin­tyä mo­nen­lais­ten vam­mo­jen ja häi­ri­öi­den yh­tey­des­sä. Lää­ke­tie­teen hui­ma ke­hi­tys on osal­taan joh­ta­nut sii­hen, että en­tis­tä har­vem­pia ih­mi­siä voi­daan luon­neh­tia täy­sin ter­veik­si. Onpa lää­ke­tie­teen pii­ris­sä käy­tös­sä jopa sa­non­ta: jos yk­si­lö on ter­ve, hän­tä ei ole tut­kit­tu riit­tä­väs­ti!

Ter­veys ja nor­maa­lius mää­ri­tel­lään jat­ku­vas­ti uu­del­leen. Var­sin ylei­set ja ai­van ta­val­li­set omi­nai­suu­det, ku­ten esi­mer­kik­si ujous ja nor­maa­lit käyt­täy­ty­mis­ta­vat, ku­ten va­rau­tu­nei­suus vie­rai­ta ih­mi­siä koh­taan, tul­ki­taan nyt sys­te­maat­ti­ses­ti sai­rauk­sik­si, jot­ka py­ri­tään pa­ran­ta­maan lää­ke­tie­teen kei­noin, en­nen kaik­kea lääk­keil­lä. Me­di­ka­li­saa­tio on va­li­tet­ta­vas­ti is­ke­nyt kyn­ten­sä myös op­pi­mi­seen. Op­pi­mis­vai­keuk­sien tun­nis­ta­mi­nen ja nii­den ym­mär­tä­mi­nen on toki toi­vot­ta­vaa, mut­ta eri­tyis­op­pi­lai­den nä­ke­mi­nen elä­vi­nä lää­ke­tie­teel­li­si­nä di­ag­noo­sei­na ja on­gel­ma­kimp­pui­na ei ole ke­nen­kään edun mu­kais­ta. Sik­si di­ag­noo­sien yli­ko­ros­ta­mis­ta voi­daan pi­tää yh­te­nä ai­kam­me ylei­sim­mis­tä sai­rauk­sis­ta. Kun esi­mer­kik­si le­vot­to­mil­le lap­sil­le, iloi­sil­le tuo­lin kei­kut­ta­jil­le, mää­rä­tään yhä enem­män psyy­ken­lääk­kei­tä pie­ni­nä ih­mei­tä te­ke­vi­nä pil­le­rei­nä, lie­nee ai­heel­lis­ta poh­tia, aut­taa­ko lää­ki­tys ai­dos­ti lap­sia vai ha­lu­taan­ko sil­lä ken­ties vain lie­ven­tää ko­to­na ja kou­lus­sa mah­dol­li­ses­ti il­me­ne­viä on­gel­mia.

Opettajat ja oppilaat monien haasteiden edessä

Kou­luis­sa ele­tään tänä päi­vä­nä mel­koi­ses­sa vaa­ti­mus­ten ris­ti­tu­les­sa. He­te­ro­gee­ni­nen op­pi­las­ai­nes on suu­ri haas­te opet­ta­jil­le. Kou­lu on edel­leen hy­vin­voin­ti­yh­teis­kun­nan kul­ma­kivi, ja aja­tus elin­i­käi­ses­tä op­pi­mi­ses­ta on tul­lut kou­lu­tus­po­li­tiik­kam­me osak­si. Pe­rus­kou­lul­le on osoi­tet­tu en­tis­tä suu­rem­mat tu­lok­sel­li­suus­vaa­teet: kaik­kien tu­li­si teh­dä hy­vää ja tu­lok­sel­lis­ta ope­tus- ja op­pi­mis­työ­tä, jot­ta voim­me yl­peil­lä kan­sain­vä­lis­ten op­pi­mis­tut­ki­mus­ten huip­pu­tu­lok­sil­la tu­le­vai­suu­des­sa­kin. Sa­mal­la ta­lou­del­lis­ten re­surs­sien niuk­kuus joh­taa sääs­töi­hin, jot­ka nä­ky­vät muun mu­as­sa en­tis­tä suu­rem­pi­na ope­tus­ryh­mi­nä ja tuki­pal­ve­lu­jen kar­si­mi­se­na. Opet­ta­jan työn arki on jat­ku­van muu­tok­sen ja epä­var­muu­den kou­ris­sa. Var­si­nai­nen ope­tus­työ on tä­nään­kin oleel­li­nen osa opet­ta­jan työn­ku­vaa, mut­ta vain osa jat­ku­vas­ti laa­je­ne­vas­ta ko­ko­nai­suu­des­ta. Opet­ta­jan tär­ke­ä­nä teh­tä­vä­nä on ny­ky­ään mo­nen­lais­ten on­gel­ma­ti­lan­tei­den rat­kai­se­mi­nen ja op­pi­lai­den eri­tyi­sen tuen tar­peen koh­taa­mi­nen ja las­ten ja nuor­ten kas­va­van syr­jäy­ty­mis­ris­kin mi­ni­moin­ti.

Voi­dak­seen koh­da­ta muu­tok­set ra­ken­ta­vas­ti opet­ta­ja tar­vit­see ha­lua ja ky­kyä hah­mot­taa ja poh­tia edes­sä ole­via vaih­to­eh­to­ja. Pe­rin­tei­ses­ti opet­ta­jan työ on ol­lut yk­sin toi­mi­mis­ta, kai­ken osaa­mis­ta ja ereh­ty­mät­tö­myyt­tä – vah­vaa yk­si­löl­lis­tä asi­an­tun­ti­juut­ta, jos­sa omia heik­kouk­sia ei ole us­kal­let­tu näyt­tää var­sin­kaan kol­le­goil­le. Nyt tämä van­ha tie on kul­jet­tu lop­puun, ja muu­tok­sia saa­daan ai­kaan vain yh­des­sä te­ke­mäl­lä. Tu­le­vai­suu­den opet­ta­juu­den tär­kein muu­tos on ken­ties juu­ri yh­teis­työn li­sään­ty­mi­nen, vai­kut­ta­nee­han vas­tuun ja­ka­mi­nen olen­nai­ses­ti myös opet­ta­jien työs­sä jak­sa­mi­seen. Jo­kai­nen muu­tos on mat­ka, jo­hon si­säl­tyy aina pait­si uh­kia, myös mo­nia mah­dol­li­suuk­sia. Opet­ta­ja on op­pi­mi­sen por­tin­var­ti­ja, tu­le­vai­suu­den te­ki­jä ja eet­ti­nen suun­nan­näyt­tä­jä, mikä edel­lyt­tää sekä it­sen­sä että työn­sä jat­ku­vaa ref­lek­toin­tia. Jo­kai­sen opet­ta­jan työs­sään koh­taa­man eri­lai­suu­den mää­rä li­sään­tyy jat­ku­vas­ti, ei­vät­kä eri­lais­ten op­pi­joi­den on­gel­mat ole enää vain eri­tyis­o­pet­ta­jien asi­oi­ta, joil­ta yleis­o­pe­tuk­sen opet­ta­jat voi­vat huo­let­ta sul­kea sil­män­sä ja kor­van­sa. Oleel­li­se­na osa­na opet­ta­juu­den ke­hit­ty­vää eet­ti­syyt­tä on eri­lai­suu­den nä­ke­mi­nen mo­nen­lai­suu­te­na.

Ongelmien tunnistamisesta varhaiseen puuttumiseen

Kun­nis­sa ele­tään kun­ta- ja pal­ve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tuk­sen ai­kaa, joka ulot­tuu kou­lu­tuk­seen­kin. Ky­sei­nen uu­dis­tus on otol­lis­ta ai­kaa ke­hit­tää var­hai­sen puut­tu­mi­sen stra­te­gi­aa eri hal­lin­to­sek­to­rei­den yh­teis­työ­nä. Pe­rus­kou­lun ra­ken­teel­li­set rat­kai­sut, yh­te­näis­kou­lu­jär­jes­tel­mä, päi­vä­hoi­don ni­vel­tä­mi­nen ope­tus­toi­meen ja esi­o­pe­tuk­sen ni­vel­ty­mi­nen alku­o­pe­tuk­seen muo­dos­ta­vat kou­lu­tuk­sen yh­te­näi­sen jat­ku­mon, jo­hon var­hai­nen puut­tu­mi­nen voi­daan luon­te­vas­ti liit­tää. Ky­sees­sä on in­ter­ven­tio, jol­la voi­daan tar­koit­taa sitä, että ha­vait­tuun op­pi­mi­sen on­gel­maan py­ri­tään löy­tä­mään rat­kai­su mah­dol­li­sim­man ai­kai­ses­sa vai­hees­sa.

Var­hai­nen puut­tu­mi­nen on luon­teel­taan sekä en­nal­ta eh­käi­se­vää että kun­tout­ta­vaa toi­min­taa, mut­ta sil­lä tar­koi­te­taan myös toi­min­ta­sar­jaa, joka käyn­nis­tyy, kun huol­ta he­rät­tä­viä sig­naa­le­ja ha­vai­taan op­pi­laan kou­lun­käyn­nis­sä tai elä­män­ku­lus­sa. Kyse on jat­ku­mos­ta, joka kat­taa kaik­ki op­pi­laal­le ja hä­nen per­heel­leen suun­na­tut toi­men­pi­teet, joil­la py­ri­tään vas­taa­maan yk­si­löl­li­siin eri­tyis­tar­pei­siin. Pro­ses­si jat­kuu tar­vit­ta­es­sa kou­lu­tus­uran lop­puun asti. Op­pi­mis­vai­keuk­sien koh­dal­la se on­kin mel­ko yleis­tä, sil­lä op­pi­mi­sen on­gel­mat ei­vät hä­viä het­kes­sä, vaan ne seu­raa­vat mu­ka­na työ­e­lä­mäs­sä­kin. Var­hai­nen puut­tu­mi­nen on tul­lut kou­luun op­pi­las­huol­lon työ­vä­li­neek­si, jo­ten opet­ta­jat ei­vät vie­lä vält­tä­mät­tä miel­lä sitä oleel­li­sek­si osak­si omaa työ­tään. Var­hai­sen puut­tu­mi­sen tu­li­si olla osa kou­lun toi­min­ta­kult­tuu­ria, jo­hon koko hen­ki­lö­kun­ta on si­tou­tu­nut. Sil­mien sul­ke­mi­nen ja vai­keuk­sien kiel­tä­mi­nen kun ei kan­na­ta. Seu­dul­li­nen op­pi­las­huol­to voi­daan näh­dä re­surs­si­kes­kuk­se­na, jos­ta on mah­dol­lis­ta saa­da eri­lai­sia pal­ve­lu­ja kou­lu­jen tar­pei­siin. Ky­sees­sä on to­den­nä­köi­ses­ti myös en­sim­mäi­nen as­kel mat­kal­la oppi­ta­kuu­seen, jol­la ha­lu­taan taa­ta kun­nol­li­set puit­teet on­nis­tu­neel­le op­pi­mi­sel­le.

Opetusta oppimistyylin mukaan

Kiis­ta­ton tosi­asia on, että sa­moil­la ope­tus­me­ne­tel­mil­lä ja di­dak­ti­sil­la rat­kai­suil­la kaik­ki op­pi­laat ei­vät saa­vu­ta ope­tus­suun­ni­tel­miin kir­jat­tu­ja ta­voit­tei­ta. Ope­tuk­sen koh­tee­na ole­vil­la op­pi­lail­la kun on eri­lai­set, yk­si­löl­li­set val­miu­det vas­taan­ot­taa an­net­tua tie­toa ja toi­mia ope­tus­ti­lan­teis­sa. Opet­ta­jan teh­tä­vä­nä on kas­va­tuk­sen, ope­tuk­sen ja op­pi­mi­sen mah­dol­li­suuk­sien hyö­dyn­tä­mi­nen eri­lais­ten op­pi­joi­den par­haak­si, mikä edel­lyt­tää muun mu­as­sa op­pi­mis­ym­pä­ris­tö­jen muok­kaa­mis­ta ja ope­tuk­sen eriyt­tä­mis­tä. Te­ho­kas opet­ta­mi­nen mer­kit­see op­ti­maa­lis­ten op­pi­mis­mah­dol­li­suuk­sien luo­mis­ta, po­si­tii­vi­sen op­pi­mis­ha­lun vi­rit­tä­mis­tä ja yllä­pi­tä­mis­tä. Tämä puo­les­taan vaa­tii yk­si­löl­lis­ten opis­ke­lu­oh­jel­mien laa­ti­mis­ta muun mu­as­sa lah­jak­kuu­den, har­ras­tu­nei­suu­den tai op­pi­mis­vai­keuk­sien pe­rus­teel­la. Di­ag­no­soi­tu­jen op­pi­lai­den li­säk­si jo­kai­ses­ta ikä­luo­kas­ta ja op­pi­las­jou­kos­ta löy­tyy to­den­nä­köi­ses­ti muu­ta­mia niin kut­su­tun har­maan alu­een op­pi­lai­ta, jot­ka ei­vät saa tar­vit­se­maan­sa tu­kea, ja si­ten hel­pos­ti ali­suo­riu­tu­vat. Usein kou­lus­sa puu­tu­taan kui­ten­kin vain nii­den op­pi­lai­den on­gel­miin, jot­ka erot­tu­vat jou­kos­ta kaik­kein sel­vim­min.

Opet­ta­jil­la ja op­pi­lail­la on omat työs­ken­te­ly­tyy­lin­sä: ope­tus- ja op­pi­mis­tyy­lit. Jot­ta kou­lu­työ oli­si he­del­mäl­lis­tä, kum­man­kin osa­puo­len pi­tää tun­tea omat tyy­lin­sä ja miel­ty­myk­sen­sä ja so­vit­taa ne yh­teen. Jos opet­ta­jat ym­mär­tä­vät ai­vois­sa ta­pah­tu­via op­pi­mis­pro­ses­se­ja ja op­pi­mis­tar­pei­den eri­lai­suu­den, pääs­tään pa­rem­piin ope­tus­käy­tän­töi­hin ja sen myö­tä pa­rem­piin op­pi­mis­tu­lok­siin ja kor­ke­am­paan op­pi­mis­mo­ti­vaa­ti­oon. On syy­tä muis­taa, että jo­kai­sel­la op­pi­laal­la on myös vah­vuuk­sia. Esi­mer­kik­si alus­sa ku­va­tul­la lu­ki­op­pi­laal­la, Ol­lil­la on omi­nai­suuk­sia, joi­ta voi­daan hyö­dyn­tää ope­tuk­ses­sa. Hän on oi­ke­an aivo­puo­lis­kon käyt­tä­jä, luo­va ja ki­nes­teet­ti­nen. Hän op­pii hel­pom­min konk­re­ti­an kaut­ta ja nä­kee ko­ko­nai­suuk­sia. Poi­ka on var­sin lah­ja­kas suul­li­ses­sa tuot­ta­mi­ses­sa. Hän on usein spon­taa­ni ja tun­tei­siin re­a­goi­va, seu­raa tar­kas­ti pu­heen ryt­miä, me­lo­di­aa, sä­vel­kul­kua ja sä­vy­jä ja käyt­tää nii­tä mie­leen pai­na­mi­sen tu­ke­na. Jos kun­kin op­pi­laan yk­si­löl­li­set vah­vuu­det ja kiin­nos­tuk­sen koh­teet ote­taan ope­tuk­ses­sa huo­mi­oon, mo­net op­pi­mi­sen ka­ri­kot voi­daan vält­tää. Näin ko­e­taan op­pi­mi­sen iloa, ja op­pi­laal­le ke­hit­tyy myön­tei­nen kä­si­tys it­ses­tään op­pi­ja­na. Kai­kes­sa ope­tuk­ses­sa on tär­ke­ää ak­ti­voi­da ja hyö­dyn­tää mo­lem­pia aivo­puo­lis­ko­ja ja kaik­kia ais­ti­ka­na­via ja val­jas­taa ne mah­dol­li­sim­man te­hok­kaas­ti hah­mot­ta­mi­sen, tie­don vas­taan­ot­ta­mi­sen, jä­sen­tä­mi­sen ja muis­ta­mi­sen avuk­si.

Huomio virheistä prosesseihin

Pe­da­go­gi­ses­ti toi­mi­van di­ag­noo­sin tu­lee si­säl­tää luo­tet­ta­va ku­vaus op­pi­laan op­pi­mis­e­del­ly­tyk­sis­tä suh­tees­sa ase­tet­ta­viin ta­voit­tei­siin ja käy­tet­tä­viin ope­tus­me­ne­tel­miin. Luki­o­pe­tuk­sen pi­tää pe­rus­tua hy­vään op­pi­las­tun­te­muk­seen ja tark­kaan op­pi­mis­vai­keuk­sien sel­vit­tä­mi­seen. Oleel­li­sin­ta on luo­da poh­ja kor­jaa­val­le ope­tuk­sel­le, joka on suun­ni­tel­mal­lis­ta ja sys­te­maat­tis­ta kun­tout­ta­mis­ta. Lu­ke­mi­sen ja kir­joit­ta­mi­sen ar­vi­oin­nis­sa tu­lee aina pyr­kiä pro­ses­si­ta­sol­le, jol­loin op­pi­laan jat­ku­vas­ti ke­hit­ty­vä di­ag­noo­si kan­taa ope­tuk­sen suun­nit­te­lun kan­nal­ta pa­ras­ta he­del­mää.

Op­pi­mis­vai­keuk­sien ar­vi­oin­nis­ta ei saa kui­ten­kaan tul­la opet­ta­jil­le itse­tar­koi­tus­ta. Olen­nai­sin­ta op­pi­mis­vai­keuk­sien voit­ta­mi­sen kan­nal­ta on di­ag­nos­ti­sen tie­don hyö­dyn­tä­mi­nen ope­tuk­ses­sa. Oli ar­vi­oin­ti mi­ten pe­rus­teel­lis­ta ta­han­sa, op­pi­laal­le se on hyö­dyk­si vain sii­nä mää­rin, kuin­ka tu­lok­sel­li­seen ja mie­lek­kää­seen yk­si­löl­li­seen op­pi­mi­seen se joh­taa. Par­haim­mil­laan luki­o­pe­tus on kie­lel­lis­tä koko­nais­kun­tou­tus­ta. Luki­o­pet­ta­jan tu­lee luo­da kii­ree­tön, myön­tei­nen ja op­pi­mis­ta pal­kit­se­va ilma­pii­ri. Yh­teis­työ luo­kan­o­pet­ta­jan kans­sa on luki­o­pe­tuk­sen on­nis­tu­mi­sen kan­nal­ta ensi­ar­voi­sen tär­ke­ää. Pe­rin­tei­ses­ti luki­o­pe­tus­ta on oh­jan­nut oire­kes­kei­nen ajat­te­lu, jol­loin pää­huo­mio on ol­lut op­pi­laan te­ke­mis­sä vir­heis­sä, mut­ta jär­ke­vin­tä oli­si kui­ten­kin pyr­kiä vai­kut­ta­maan itse lu­ke­mis- ja kir­joit­ta­mis­pro­ses­sei­hin.

Kuka onkaan erilainen oppija?

Lu­kuis­ten op­pi­lai­den kou­lu­tie on var­sin ki­vik­koi­nen, mut­ta sen ei tar­vit­se olla este hy­väl­le elä­mäl­le. Mo­net ”olli op­pi­mat­to­mat” voi­vat löy­tää tien­sä vaik­ka­pa tie­teen tai tai­teen hui­pul­le – tun­tee­han his­to­ri­a­kin lu­kui­sia täl­lai­sia hen­ki­löi­tä. Yk­si­löön koh­dis­tu­va toi­min­ta on kes­keis­tä myös huo­mi­sen ope­tuk­ses­sa. Viih­tyi­sä, avoin­ta yh­teis­työ­tä ja jous­ta­vaa toi­min­nal­li­suut­ta tu­ke­va op­pi­mis­ym­pä­ris­tö roh­kai­see ot­ta­maan vas­tuu­ta kai­kis­ta eri­lai­sis­ta op­pi­jois­ta ja hei­dän op­pi­mis­tu­lok­sis­taan. Jos tun­nus­te­taan se tosi­asia, että op­pi­mi­nen on aina yk­si­löl­lis­tä, jo­kai­nen meis­tä on itse asi­as­sa eri­lai­nen op­pi­ja – omal­la ai­nut­ker­tai­sel­la ta­val­laan riip­pu­mat­ta sii­tä, onko op­pi­mi­sem­me eri­lai­suus di­ag­no­soi­tua tai ei.

Satu Jär­vi­nen