Kirjallisuuden sisältöä laitetaan omaan tekstiin joko epäsuorina tai suorina lainauksina. Kirjallisuuslähteiden lainaaminen merkitään lähdeviittein. Yleisin lainaamisen muoto on tiivistävä referointi, jossa kirjoittaja tiivistää käyttämästään lähteestä ydinasian ja ilmaisee sen tekstissään omin sanoin. Suoria lainauksia eli sitaatteja tulee käyttää harkiten ja harvoin, lisäksi mahdollisimman lyhyesti sekä sanatarkasti. Lainaus on perusteltua, jos kirjoittajana haluat kommentoida, kiistää tai eritellä muiden ajatuksia. Sitaatit on sijoitettava lainausmerkkeihin.
Lähdeviitteiden ja lähteiden julkituominen on yksi tieteellisen kirjoittamisen perusominaisuus, joka pohjautuu tieteellisen tiedon perusteltavuuden vaatimukseen. Kirjoittajan on tuotava julki käyttämänsä lähteet, jotta lukijalla on mahdollisuus tarkistaa, mistä tiedot ovat peräisin ja onko lähteitä tulkittu oikein. Lähdeviittauksien avulla lukija näkee, mikä tekstistä on kirjoittajan omaa tuotosta ja mikä muualta lainattua. Eri tiedekunnissa ja oppiaineissa lähteet merkitään eri tavoilla. Kasvatustieteellisissä oppiaineissa noudatetaan Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksella noudatettavaa merkintätapaa (APA7).
Tekstissä olevan viitteen tarkoituksena on viitata lähdeluetteloon, josta lukija saa tarkat bibliografiset tiedot käytetystä lähteestä. Esimerkiksi tekstin sisäinen viite (Värri, 2019, s. 100–101) viittaa lähdeluettelossa kohtaan Värri, V-M. (2019). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Vastapaino. Lähdeviitteiden ja lähdeluettelon tulee vastata toisiaan. Lähdeluetteloon ei sijoiteta sellaisia teoksia, joihin tutustut tehtävän tekemisen pohjaksi mutta joita et suoranaisesti käyttänyt tekstiä laatiessasi.
Viitteen perusmuoto
Suositeltava käytäntö on, että lähdeviite merkitään ensimmäiseen virkkeeseen, jossa hyödynnetään lähteen tietoja. Jos lähdettä on hyödynnetty useammassa virkkeessä tai koko kappaleessa, lukijan on voitava päätellä lauseiden sidosteisuudesta, että kyse on samasta lähteestä. Virkkeiden tai kappaleen loppuun sijoitettavia lähdeviitteitä, joilla on tarkoitus viitata useampaan edeltävään virkkeeseen tai koko kappaleeseen, tulee välttää. Tällöin lukija ei voi tietää, mikä virke viittaa mihinkin lähteeseen. Esseissä ja muissa oppimistehtävissä sivunumerot merkitään, jos kysymyksessä on tieto, joka on paikannettavissa viitattavan teoksen yhdelle tai kahdelle sivulle. Sivunumerot merkitään myös, jos viittaus on suora lainaus, taulukko tai kuvio.
Kun viittaus on asiakeskeinen, viitteeseen merkitään tekijän sukunimi, pilkku, teoksen painovuosi, pilkku, s-kirjain ja sivunumerot, esimerkiksi (Ratworth, 2018, s. 11–12.) Korostettaessa lainatun ajatuksen alkuperäistä esittäjää, merkitään viite tekijän jälkeen, esimerkiksi Ratworth (2018, s. 34) esittelee arvioinnin keskeisiksi arvoiksi… Lisäksi hän tuo esille…
◦ Jos tekijöitä on kaksi, mainitaan aina molemmat tekijät esimerkiksi (Hattie & Yates, 2013, s. 10). Tai Hattien ja Yatesin (2013, s. 10) mukaan…
◦ Jos tekijöitä on kolme tai enemmän, merkitään jo ensimmäisestä viittauksesta lähtien tekstissä Rinteen ym. (2013) mukaan tai lauseen lopussa (Rinne ym., 2013.)
Viittaus yhteen virkkeeseen
Kun lähdeviite koskee vain yhtä virkettä, piste merkitään viitteen sulkeiden jälkeen.
◦ Äiti tuntee vauvan omakseen pitkittyneessä katsekontaktissa, jonka välityksellä syntyy myös kiintymys lapseen (Kalland, 2003, s. 193).
◦ Ekholm (2002, s. 58) selostaa viittaamisen eri muotoja tarkastellessaan, miten kirjoittajan on muistettava lähteiden lainausten eettiset perussäännöt ja -ohjeet sekä noudatettava muutoinkin tieteellisen tekstin lainalaisuuksia sisältöä muokatessaan.
Viittaus useaan virkkeeseen
Kun lähdeviite koskee kahta tai useampaa virkettä, merkitään viite ensimmäiseen virkkeeseen ja muissa virkeissä osoitetaan lauseiden sidosteisuudella, että kyse on samasta lähteestä.
◦ Jyrhämän ym. (2017, s. 194–195) mukaan oppilasarvioinnissa verrataan opiskelijoiden oppimistuloksia opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Teoksessaan he esittävät, että arvioinnin eri muotoja ovat diagnostinen, summatiivinen ja formatiivinen arviointi. Diagnostisen arvioinnin tavoitteena on määritellä oppilaan lähtötasoa. Formatiivinen palaute antaa opiskelijalle palautetta osaamisesta opetusjakson aikana ja summatiivinen arviointi tarkoittaa usein oppimisen arviointia opintojakson päättyessä.
Kun viitataan samalla kertaa useampaan lähteeseen ja viittaukset käsittelevät samaa asiaa/ilmiötä, viitteeseen merkitään lähteiden väliin puolipiste.
◦ Tekijät asetetaan samojen sulkeiden sisään aakkosjärjestyksessä. (Atjonen 2015, s. 20–21; Lonka 2015, s. 100; Uusikylä 2012, s. 51–52.)
◦ Linnakylä ja Malin (2004) sekä Kupari ja Välijärvi (2005) selostavat muiden tutkijoiden tuloksia ja esittävät, että perhekuntien sosiaaliset sekä kulttuuriset pääomat joko edistävät tai estävät kouluikäisten oppimista.
Suora lainaus eli sitaatti
Suora lainaus erotetaan muusta tekstistä lainausmerkein. Sitaatti vastaa täysin alkuperäistä tekstiä välimerkkeineen ja alkukirjaimineen. Mikäli tekstistä poistetaan jotakin, se merkitään ajatusviivalla.
◦ Uusikylän ja Atjosen (2005, s. 95–96) mukaan ”Oppilaiden erilaisuutta tulee pitää mahdollisuutena: jokaisessa oppilaassa on voimavaroja, joita pitää löytää ja joita pitää tukea. Oppilaan sosiaalinen tausta, sukupuoli, — tai aikaisempien opettajien kertomukset ei saisi ratkaista sitä, mitä häneltä odotetaan.”
Toimitettu (kokooma) teos
Toimitetun teoksen tunnistat tekijöiden nimen perässä olevasta ”(toim.)” tai ”(ed.)”-merkinnästä. Toimitetun teoksen artikkeliin viitattaessa merkitään lähdeviitteeseen artikkelin kirjoittajan nimi, julkaisun painovuosi ja sivunumerot. Esimerkiksi kun viitataan Ahosen artikkeliin, joka on osa Heikkisen ja Leino-Kaukiaisen toimittamaa teosta Valistus ja koulunpenkki:
◦ Ahosen (2011, s. 446) mukaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kansan- ja työväenopistot, kiinnostivat naisia alusta alkaen. Etenkin kansanopistoissa naiset olivat enemmistönä jo 1890-luvulta alkaen. Naisenemmistö ihmetytti ja herätti keskustelua jo omana aikanaan. Ahosen (2011) mukaan selittäviä tekijöitä voivat olla naisten muuten rajallisemmat vaihtoehdot jatkokoulutuksen suhteen sekä tarjolla ollut oppiainevalikoima. Huom! Katso, miten toimitettu teos merkitään lähdeluetteloon kohdasta 4.1.3 Lähdeluettelo > Kokoomateokset / toimitetut teokset.
Sekundaari eli toisen käden lähde
Ensisijaisesti pyritään käyttämään alkuperäistä tiedonlähdettä, jossa on uutta tietoa tai ennestään tutkitun tiedon uutta tulkintaa. Jos alkuperäistä lähdettä ei ole saatavissa tai on kyse tiettyihin lähteisiin perustuvasta tehtävästä, viitataan toissijaiseen lähteeseen, jossa lainataan tai referoidaan alkuperäislähdettä. Lähdeluetteloon merkitään tällöin vain viitattavan teoksen tiedot, jonka lähdeviite merkitään normaalisti. Esimerkiksi:
◦ Jyrhämä ym. (2016, s. 125) viittaa Niemen (2016) artikkeliin, jonka mukaan opettajien tulee tulevaisuudessa osata tehdä paremmin yhteistyötä, ymmärtää oppimisprosessia ja uudistua pedagogisesti.
◦ Opiskelijat, jotka käyttivät kirjaston palveluja, toimivat Kuhlthaun (1993) mallin mukaisesti: He orientoituvat tiedonhankintaprosessiin innostuneesti ja varmoin ottein sekä halusivat tutkittavasta aiheesta kehittyvän uusia polkuja. (Kuhlthau 2004, s. 77–78.)
Sekundaarilähteen viittauksia alkuperäislähteeseen käytetään omassa tekstissä harkiten ja siten, että luettavuus säilyy. Lähdeteoksessa on usein runsaasti viitteitä, mutta niitä ei tarvitse aina toistaa vaan omassa tekstissä viitataan suoraan käytettyyn teokseen. Kirjoitustavasta on käytävä kuitenkin ilmi selvästi, että kysymyksessä ei ole lainattavasta lähteestä saatu tieto, vaan tekijän siteeraama muiden kirjoittajien tuottama tieto, esimerkiksi:
◦ Muita tutkijoita siteeraten Iiskala ja Hurme (2006, s. 40–41)…
◦ Julkunen ja Haring (2002, s. 83) selostavat kuinka tietoisuus omista tiedonkäsittelytoiminnoista luokitetaan metakognitiivisiin taitoihin ja tietoihin.
Henkilökohtainen tiedonanto (esim. luennot, haastattelu)
Henkilökohtaisen tiedonannon lähdeviite merkitään em. ohjeiden mukaan. Painamaton lähde merkitään myös lähdeluetteloon.
◦ Kivirauman (2019) mukaan…
◦ Virkkeen lopussa: (Kivirauma, 2019.)
Sähköinen lähde
Lähdemerkintöjen käyttö perustuu siihen, että lukija pystyy tarkistamaan, mistä tiedot ovat peräisin ja onko niitä tulkittu oikein ja sama koskee sähköisiä lähteitä. Lähdeviite merkitään perusmuodossa, esimerkiksi (Löttönen 2022). Jos tekijän nimeä ei mainita, tekijäksi merkitään dokumentista vastuussa olevan organisaatio, esimerkiksi (Opetushallitus 2025). Jos sähköisessä kirjassa ei ole sivunumeroita, voidaan viitata lukuun, esimerkiksi (Värri 2019, 6. luku) tai ellei lukua ole merkitty, viitataan otsikkoon.