Opettajan esittely

Tiina Tuijula KT, yliopistonlehtori Työskentelen Turun yliopistossa kasvatustieteiden laitoksella yliopistonlehtorina. Olen kasvatustieteen opintojeni lisäksi koulutukseltani luokanopettaja ja sosiaalityöntekijä. Ammatillinen kiinnostukseni kohdistuu erityisesti kasvatuspsykologisiin ja didaktisiin kysymyksiin. Tutkimusaiheinani ovatkin olleet oppimiseen ja pedagogisiin ympäristöihin liittyvät asiat alakoululaisista yliopisto-opiskelijoihin. Väitöskirjassani tutkin lukiolaisten opintojen kulkua ja erityisesti heidän itsesäätelystrategioitaan opiskelussa ja niiden kehitystä lukio-opintojen aikana.      

Kc3 Opettajan esittely

Tiina Tuijula KT, yliopistonlehtori Työskentelen Turun yliopistossa kasvatustieteiden laitoksella yliopistonlehtorina. Olen kasvatustieteen opintojeni lisäksi koulutukseltani luokanopettaja ja sosiaalityöntekijä. Ammatillinen kiinnostukseni kohdistuu erityisesti opettamiseen ja sen kehittämiseen. Tutkimusaiheinani ovatkin olleet oppimiseen ja pedagogisiin ympäristöihin liittyvät asiat alakoululaisista yliopisto-opiskelijoihin. Väitöskirjassani tutkin lukiolaisten opintojen kulkua ja erityisesti heidän itsesäätelystrategioitaan opiskelussa ja niiden kehitystä lukio-opintojen aikana.  

Kc3 Opintoryhmä (monimuoto-opinnot) ja verkkotyöskentely (verkko-opinnot)

MONIMUOTO-OPINNOT: Opintoryhmä I / Oppiminen ja henkilökohtainen opintosuunnitelma Ensimmäisessä opintoryhmässä tutustutaan toisiin ryhmäläisiin, tuutoriin, opintojen verkkoalueeseen Moodleen ja kasvatuksen psykologian opintojaksoon. Oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) työstäminen voidaan aloittaa esimerkiksi nopealla kirjoitustehtävällä. Jokainen opiskelija kirjoittaa muutaman minuutin ajan vapaasti mieleen tulevia asioita esimerkiksi neljästä ensimmäisestä alla olevasta kysymyskohdasta. Tämän jälkeen ajatuksia jaetaan pareittain tai pienissä ryhmissä. … Lue lisää